Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
28
Kero. Niin, Tästv olla meidän mieluist’
on Ja kaikki suotuisaa.
Lotta Svärd. Se on oikein.
Kaikkialla maamme miehensä tarvitsee, niin
kotona, kun tuolla tappelu tanterellakin. Mene
sinä vaan, poikaseni, mene sinne, jonne
mielesi hehkuu, kulje tarkoin isäisi
polkuja.
Sotilaspoika. Kiitos, Svärd äiti, vielä
kerran olen luoksenne tuleva sillä:
„Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran
täyttää saan.
Käyn samaan sotaan minäkin, ja nälkään,
kuolemaan.
Miss’ ankarimmin sota soi
Ja taajaan tulta salamoi,
En sinne käymätt olla voi
Tiet’ isäin astumaan.
Hyvästi lapsuuteni koti, hyvästi
sinäkin Lotta Svärd, orpojen äiti, hyvästi
kaikki hyvät ystäväni! (Menee.)
Lotta Svärd. Jumala siunatkoon ja
varjelkoon häntä ja koko kalliin Suomemme
maan!
Eero ja Mntli laulavat:
Sun kukoistukses kuorestaan
Kerrankin puhkeaa;
Viel’ lempemme saa nousemaan
Sun toivos, riemus loistossaan,
Ja kerran laulus, synnyinmaa,
Korkeemman kaiun saa.
PIKKU LOHDUTUS.
(Jatk.t
SilTaikaa Surun poika vei uuden
ystävänsä hyvin rikkaaseu ja komeaan taloon,
joka oli erään pää-kadun varrella,
Ival-liitten laattia-verhojen yli he hiljaa
hiipivät huoneiden läpi, kunnes saapuivat
pe-rimpään huoneesen. Siellä makasi
lumivalkeassa arkussa pieni lapsi, ja isä ja
äiti olivat sen vieressä polvillaan
äärettömässä epätoivossa. Kaikki heidän
vaike-roimisensa eivät kumminkaan tainneet
herättää pienokaista eloon, ja koko
maailma näytti heistä kolkolta ja autiolta. —
Eikö tätä ansaitse itkeä? — kysäsi
Surun lapsi.
Oi, ei suinkaan, — vastasi pikku
Lohdutus, hymyillen kesken kyyneliä.
Onhan Jesus sanonut: „SaUikaat. lasten
tulla minun tyköni älkäätkä heitä
kieltäkö." Etkö näe, kuinka iloinen tuo
pienokainen on siellä ylhäällä? Ja nuo
molemmat, jotka itkevät, onhan heillä vielä
toinen toisensa ja koko maailma on
täynnä Jumalan lohdutusta niille, jotka
surevat. — Pieni Lohdutus nosti hiukan
ikkunan edessä olevaa peitettä, niin että
auringon säde, ikäänkuin valo-kehys,
kimalteli lapsen knsvojen ympärillä, kuis-
kasi jotakin itkevälle äidille ja katosi
sitten pienen seuraajansa keralla.
Kun olivat lähteneet, nousi lapsen äiti,
pyyhkäisi pois kyyneleensä ja koetti
hymyillä. — Nyt on meillä ainoastaan
toisemme ja olemme kuitenkin rikkaat, —
kuiskasi hän. — Koetammeko elää niin,
että kerran iki-ilossa saamme syleillä
rakasta lastamme?
Sen teemme! Vaan me tahdomme elää,
ei ainoastaan itsemme, vaan myös
kaikkein turvattomain pienokaisten hyväksi,
jotka Jumala tiellemme johdattaa. —
Vanhemmat suutelivat lastaan ja
tunsivat sydämmiensä täyttyvän
odottamattomalla rauhalla.
Pieni Lohdutus ja hänen seuraajansa
sillä välin jatkoivat matkaausa. Muun
muassa he saapuivat erääsen kotiin, josta
isä ja äiti olivat kuolleet ja jossa
van-liin sisar kaikin voimin ponnisteli
voidakseen pitää koko joukon pieniä sisaria
puhtaana ja siistinä. Aamusta iltaan hän
hääri, ompeli ja paikkasi, laihtui ja
kalpeni ja oli usein kiusauksessa, väsyneenä
heittäytyä itkemään.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
