Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
51
Kaiken tämän lupaamme rakkaudesta
Jumalaan ja hänen luotuihinsa, sekä
kiitollisuudesta lintujen laulusta.
Sillä kirjoitettu on: Maa 011 Herran ja
kaikki mitä seu päällä on.
Rom. 10: 26.
Luonnon ä ä n i a.
alossa oli pieni torppa ja siinä
asui vanha karhnnpyytäjä
vaimolleen, sekä heidän lapsensa
Lyyli ja Kalervo. Kalervo oli
reipas poika, joka jo oli ollut
pari kertaa isänsä katissa
met-sästämässäkin. Lyyli se taas
oli pieni tyttö, jolla oli .suuret siniset
silmät, joilla hän katsoi jokaiseen niin
lempeästi, että tuntui aivan kuin olisi lämmin
säde sattunut mieleen hänen katsoessaan.
Torpan pihalla kasvoi suuri tuomi ja siiuä
tuomessa laulelivat lintuset kaiken päivää
ja vielä myöhään yölläkin. Iltasilla, kun
odotettiin isää kotiin metsästä, istuivat
Knlervo ja Lyyli usein portailla ja
kuuntelivat. miten lintuset tuomessa visertelivät
ja näytti siltä, kuin Lyyli olisi oikeen
ymmärtänyt kaikki mitä no laulelivat ja
kuullnt vielä paljoa enemmän kuin muut.
Eräänäkin iltana virkkoi hän: „Äiti ja
Kalervo, tulkaapa kuuntelemaan, mitä
kummallista soittoa tuolta tuomesta
kuuluu!"
Äiti ja Kalervo menivät Lyylin kanssa
portaille. ^Lintusethan ne visertelevät
siellä", tuumaili Kalervo.
„Ei, mutta kuuluu sieltä vielä
muutakin", lausui Lyyli ja hänen silmänsä
olivat niin tyynen ja miettivän näköiset.
,,Metsäpuron kohinaa sinä kai kunlet",
virkkoi äiti hymyellen, „ja tuolla
kuusikossa laulaa kyntörastaskin vielä. Sitä
sinä varmaan soitoksi luulit."
„Mutta nuo toiset äänet, mitä ne
olivat?" kyseli Lyyli, vaan ei kukaan
osannut sitä selittää hänelle. — Hän jäi vielä
istumann portaille ja katsoi tuomen, vaikka
hienoa nsmaa jo rupesi kohoamaan,
peittäen tuomenkin läpikuultavalla, ohuella
utu-harsolla. Lyyli luuli nyt näkevänsä
jotain liikkuvan tuomessa ja kun hän
oi-keon tarkasti katsoi, näki hän seu oksilla
pieniä lapsentapaisia olentoja, joilla
jokaisella oli kantele ja kun he vaan siihen
koskettivat kaikui noita vienon vienoja
säveleitä, joita pikku Lyyli äsken oli
kuullut. Hetkisen kuluttua taisi hän
eroit-taa sanojakin, kun nuo pikku olennot
lauloivat:
„Tuomivaaran rinteellä
Siell’ on annas kotimme,
Siellä kaunis Tapiola."
Latdoivat. ne vielä paljon muutakin,
mutta ei pikku Lyyli muuta muistanut.
Ilta rupesi jo tuntumaan viileältä ja
kostealta. Lyylin täytyi mennä levolle, mutta
koko yön uneksi hän noista pikku
olennoista tuomessa, miettien ketä he olivat.
Monta päivää kului ja joka ilta kuiuiteli
Lyyli tuota kummallista soittoa ja jopa
rämein Kalervokin oppi sitä kuulemaan.
Väliin tuntuivat nuo säveleet tuulen
hyminältä, väliin aaltojen hiljaiselta
loiskeelta ja sitte taas kaikui tuonlaisia
säveleitä. joita he. muistivat kuulleensa silloin,
kun äiti lauloi heille kehto-lauluja. Mutta
he eivät voineet käsittää, keitä nuo pikku
olennot olivat ja missä tuo heidän kotinsa
Tapiola oli.
„Ehkä isä sen tietää", arveli Kalervo
ja kysyi isältä, josko hän
metsästysretkil-lään koskaan oli sattunut tulemaau
Tapiolaan.
„ Enhän siellä toki kaskaan ole käynyt",
vastasi isä, „siellä asuu metsänhaltia
Tapio väkineen, eikä sinne ihmisiä
päästetä likimailleukaan."
Tuo ei suinkaan vähentänyt, lasten
uteliaisuutta ja yhtenä päivänä päättivät
he lähteä Tapiolaa hakemaan ja
katsomaan noita pikku haltioita, jotka tuomessa
soittelivat. Äiti sattui olemaan metsässii
lehtiä riipimässä, mutta lapset toivoivat
hänet tapaavansa matkalla, että saisivat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
