Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
»2
pyytää lupaa häneltä. Niin lähdettiin
matkaan. Päivä oli jo yli puolen ja
ennen auringonlaskun toivoivat he olevansa
.jälleen kotona. He läksivät kulkemaan
siilien suuntaan, jossa luulivat äidin
olevan, mutta eipä häntä näkynytkään. Metsä
humisi niin synkästi. Kotvan aikaa
kulottua rupesi Lyyliä jo väsyttämään.
»Lähdetään pois kotiin’1, sanoi hiin
Kalervolle, ,ja mennään vasta huomenna
Tapiolaan."
Jopa myöntyi Kalervokin siilien ja
lapset päättivät lähteä kotiin, mutta
missäpäin nyt koti olikaau? Arviolta läksivät
he käymään eräiisen suuntaan, mutta metsä
tuli vaan synkemmäksi, he olivat eksyneet.
Pikku Lyyli alkoi katkerasti itkeä ja päivä
oli Inskeumaisillaan.
„Alä itke, rakas Lyyli", pyysi Kalervo,
mutta Lyyli se vaan itkeä nyyhkytti.
Hän istui nj*t kivelle ja nosti Lyylin
syliinsä, koettaen lohduttaa häntä. Lyyliä
väsytti kovin ja itkettyään vielä hetkisen
hän nukkui. Kalervo nojasi päätään
erään hongan runkoa vastaan ja hänkin
viimein nukahti. Ylit’äkkiä kuulivat he
taas metsästä tuota ihmeellistä soittoa ja
joukottain pieniä haltioita tn Ivaili Lyylin
ja Kalervon luo. ..Tulkaa, tulkaa
tännepäin!" lauloivat lie, ottaen kiinni lasten
kädestä ja vetäen heitä mukaansa. Lapset
eivät ollenkaan etiäii tunteneet
väsymystään ja kepeästi kuin lintuset kiitivät he
halrioitten kanssa eteenpäin. Metsä aukeni
kohta ja he näkivät korkean vaaran, jonka
rinteellä seisoi kolme komeata linnaa.
Täällä oli kaikki niin raitista ja suloista
kuin vaan suomalaisessa metsässä kesällä
voi olla ja täiilläkös kaikui noita säveleitä,
joita lapset kotitnomestn olivat kuulleet!
Ääretön paljous kaikenlaisia metsän eläimiä
käveli vallan kesynä vaaran rinteellä
tuo-mistossa ja pikku haltiat soittelivat ja
lauloivat kilvan rastasten kanssa. Kaikkein
noiden raitisten, rakkaiden sävelten
kaikuessa kulkivat Kalervo ja Lyyli vaaran
rinnettä ylös komeinta linnaa kohti.
Linnan pihalla seisoi muhkea mies, jolla oli
päässä kuusenhavuista ja kirkkaista
kaste-helmistä tehty kruunu, joka hohti aivan
kuin revontulet talvella. Yllään häuellä
oli naavatakki. Hänen rinnallaan seisoi
nuori, herttainen vaimo.
-Tuossa 011 Tapio, metsän kuulu
kuningas ja hänen kaunis emäntänsä
Mielikki!" kertoivat haltiat.
Mielikki hymyili .leppeästi lapsille ja
kutsui heitä luokseen. Hän puheli heille
ystävällisesti ja lapset kertoivat Tapiolle
ja Mielikille, miten he olivat kuulleet
hal-tioitteu soittoa ja sitte lähteneet
Tapiolaan, näkemään ja kuulemaan, mitä nuo
pikku haltiat olivat. Mielikki vei lapset
nvt isoon tupaan linnassa. Seinät siellä
olivat kirkasta kultaa, koristetut
metsäkukilla. Lattia oli kiiltävästä kivestä.
Parastaikaa leikki siellä joukko haltioita,
joilla kaikilla oli pikku kanteleet. Heidäu
joukkoonsa jäivät nyt Kalervo ja Lyylikin.
Kuikki olivat niin herttaisen ystävällisiä
ja kun he soittivat, unohtuivat kaikki
murheet ja kotimetsii ja kotikieli tuntui
vielä kahta rakkaammalta.
„Jääkää, jääkää tänne ainaiseksi",
pyysivät haltiat lapsia ja Mielikkikin kysyi:
„ Tahtoisitteko jäädä Tapiolan tanhuille
ikipiiiviksi?" Mutta silloin muistivat
lapset äidin ja isän ja kotituomen, jossa
lintuset visertelivät; — ei, ei, kyllähän täällä
oli suloista, mutta eivät he sentään kotia
tähän olisi vaihtaneet.
„Oikein lapset", sanoi Tapio, „hyvä on,
että ikävöitte kotiinne. Ei Tapiolassa
pidäkään ihmisten asua. Heidän pitää
olla maailmalla, tehdä työtä, vaikuttaa.-’
Sitte antoi Tapio Kalervolle kauniin
jousen, muistoksi Tapiolasta, ja Mielikki
lupasi Lyylille tuonlaisen pienen
kanteleen, .jolla hiin saisi ihmisille soittaa.
Tapion poika Nyyrikki toi esiin kauniin
kauteleeukopan ja sitte otti liän jokaisen
haltian kanteleesta yhden kielen, jotka hän
sitte kihnutti Lyylin kanteleeBen.
Sill’-aikan Mielikki, joka muisti, että Lyyli oli
kysynyt häneltä, mitä nuo pikku haltiat,
olivat ja miksi he soittivat, alkoi puhella
Lyylille: „Joko nyt, lapseni, ymmärrät,
mistä nuo säveleet tulivat, joita ensin
kotituome.sta ja sitte metsässä kuulit? —
(Jatk.)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
