Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
105)
Torpan tyttö (vaikeroiden polvillaan):
Ailini, ujon kyselmän lähetin riveihin,
etsin annaani kasvoja, vaan en
löytänyt. .To loppuu rauhani ja rintani
raukeaa. Epäilen, äitini, että sulhoni
on pettänyt maansa, sua totellen. Mitä
silloin tekisin? Oi, minua kauhistuttaa.
(Itkee.)
Äiti: Älä itke, kuule äitisi ääntä.
Vielä, tyttöni, 011 toivomista, sillä
sulhosi, sua muistaen eläu, vaikk’ei silmäs
häntä keksineet.
Sna muisti hän ja neuvoani on
tarkoin totellunna, Ja, niinkuin pyysin
lähteissään, 011 vaaraa karttani unia,
Ei niielens’ ollut; sotunaan, pakosta
seuraa’ hän, Pois meist’ ei kuolla
tahtonut, eik’ ilost," elämän.
Torpan tyttö isäikähtyneenä nousten
ylösi: Äiti! Jotakin epäilen. (Lähtee
hiljalleen pois.)
Esi-rippa lanliev.
II Kohtaus.
Entinen sota-kenttä. Yö peittää
maan. Joukko kuolleita ja
haavoitettuja makaa tiellä. Torpan tyttö
yö-pukimessaan lähenee lyhdyllä kuolleita
anterella, jonka valo saattaa kentän
hiukan valoisaksi.
Torpan tyttö (etsien kuolleissa sulhoaan):
Ei hän ole täälläkään; Kummaa! 1 Itkee. 1
Oi hän (.m pakolainen, joka. on sodan
liekit torjunut päältään. Kurja
sulhoni, niiksi pelkurina pakenit
tanterelta? Miksi sä rikoit lupauksesi, kun
minä onneton niorsiamesi rukoilin,
tuiksi? Miksi potit veljiesi toivon?
Miksi petit isiesi maan? (Pyörtyy:)
Esi-rippit Ittukee.
III Kohtaus.
Samu seutu, kuin ennenkin. Aamun
koitto. Maantiellä kulkee entinen
joukko. Kuolleet ja muut
tappelu-jään-nökset ovat pois korjatut.
Sotilas-joukko (marssien laulaa):
Suomi, maamme kotoinen, Et veren
vuotamatta joudu koskaan vihollisen
alle, Eikä ijäss’ ikien Tää kansa
väisty, vapauttaan hyljäten. Kuolla
voi-pi urho vaan, Ei vaaraa vältä,
pakene, ei antau häh sortajalle. Kuolo,
onni sotilaan, Osamme olkoon, taistella
kuin saamme vaan. Siis miekkahan
Ja vastaan vainoojaamme! Tie
kuoleman Vie kohden kunniaamme.
Viipymättä rynnätkää.! Nyt meidän aik’ on.
kallis elon aik’ on tää! Suojelematt’
ei jäänyt maamme, Harvennut
todistaa sen joukko urhokas. Eespäin käy
jalo lippu uskaljas! Tass’ Suomalaiset
on sun henkivartias.
Aiti: Sotilaat, tiedättekö jotakin
tyttöni sulhosta?
Sotilas-joukko: llän 011 paennut!
(He menevät.)
-i/7/’.- Tyttöni! Miksi hän suree?
Neuvoani totellen on sulhonsa kunnou
miehen lailla vaaraa karttanut, meidäu
toivomme ja elämän ilon tähden. Ja
kuidenkin tyttöraukka suree.
Ihmeellistä! Kernaammin olisi hän antanut
sulhonsa tanterelle kaatua, kuin
vaaraa välttäen paeta. 11 unetta!
Pelkäänpä tyttö-parkuni tilau. Äsken häntä
nähdessäni hämmästyin. Ter veli
tiessäni häntä oli kätensä kylinä kuin yön
tuuli ja rusoton poskensa pilyeäkin
vaaleampi. Aavistan pahaa! — (Torpan
tyttö lähenee. 1 Tyttäreni, oi! llän
viipyy vielä, turha on, oi tytär, tuskasi,
Jo ennen päivän koittoa on täällä
sulhosi. —–-Mutta miksi 011 hellii
sydänimesi noin kylmä ja kovempi kuin jää?
Torpan tyttö: (vaaleana pudoten
äitinsä eteen, kädet ristissä): Teo hauta
luulle, äitini! jo päättyy päivät multa;
Paennut tappelua on tuo kurja sulho
kulta, Mua muisti hän ja itseään ja
sua totellen. Hän petti toivon
veljien, maan petti isien.
Kun tuli muut, vaan armas ei, mä
luulin, sureskeUen, Uroona hänen
kaatuneen ju tappo-tanterellen, Mä itkin,
mutta suloinen oi’ itku mielelle in.
Tuhannen vuotta elää soin mä häntä
sur-raksein.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
