Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
118 <s>-
petiä tässä, kummastellen katsellen
korkeita kuusin ja mäntyjä ympärilläni. —
Lempeästi hyväili minua aurinko, ja
tuolla ylhäällä loisti sinitaivas. Sinne,
sinne korkealle minäkin tahdon pyrkiä ja
kasvaa; tahdon tulla lähemmäksi tuota
kaunista siuilakea, lähemmäksi herttaista
aurinkoa. Nuoruuden iunolla virtasi elon
voima suonissani; kasvoin, kasvoin vaau
yhä korkeammalle; levitin lehteni
ylt’ympäri. juurrutin juureni yhä syvemmälle
maalian. Olin jo ehtinyt niin pitkäksi,
että lähinnä seisovien havupuiden
pisimmät oksat ulottuivat minuun. Nyt vasta
huomasivat he uuden tulokkaan
vieressään. Kummastellen, tarkastellet] he
minua katselivat ja puhuivat koskenään:
mikä hoikka puun pätkä tuo on, joka
uskaltaa tunkeiula meidän, ikivanhojen
havupuiden joukkoon! Toden totta! kuinka
vähän häveliäisyyttä tuolisi korven lapsella
ou, kun vielä niin nopeasti kasvaa, jott’
etnine huomaakaan, euneiikuin hän kohta
alkaa olla iiieikän korkuisemme. Mutta
odotapas! Sinun sijasi ei ole täällä! Ja
tuonne korkealle taivasta kohti et pääse
kasvamaan; se on luotu meidän tähtemme,
eikä sinua varten, mateliainen!" Ja siitä
hetkestä alkaen he minua ruoskivat
terävillä havupiikeillääu. kunnes vihdoin en
enää voinut päätäni kohottaa, vaan se
vaipui alas rinnalleni ja lehteni
surkastuivat. Itsekin ajattelin minä: „Totta se
niin on; pihan utio arvokkaat, suuret puut
tuolla voi valhetella! Minä lienen heitä
niin paljon huonompi. ett’eu voi saada
kas vaakaan!"
Titolla, vähän matkan päässä näet
solakan haavan. Se 011 ainoa, joka ou
säälinyt kohtaloani. Joka ilta, kun vieno
tuulen humina sen lehtiä liikuttelee,
kuiskuttelee se minulle lohdutuksen sanoja
Olkoon hän siunattu siitä! Ilman häntä
makaisin jo maassa lahonneena. Vaan
muut puut viilaavat häntä minun tähteni,
ja sentälulen en halua muuta, kuin kuolla
pois jotta naapurini pääsisivät
inhoitta-vasta näöstäni. —
Nyt tiedät, miksi huokasin. Kätke
taruni muistohosi. Kerro se, levähtäissäsi
tuolla korvessa, siskoilleni, sillä äitini on
jo kuollut. Kerro lioille, että seisoin
yksin maailmassa, ilman hnlhojaa, ilman
suojelijaa. ilman johtajan, ja sentälulen
täytyi miiiuii kuolla!"
Näin tarinoi minulle lintunen koivusta,
ja minä panin sen mieleeni kertoakseni
sen „ Tilliin" nuorille lukijoille.
Koltakala-prinssi .ja
kalastaja-tyttö.
Satu.
(Jatkon.)
amassa maassa, jossa tämä
tapahtui, seisoi meren rannalla
siinä, jossa joki metsästä juoksi
mereen, yksinäinen mökki.
Tässä mökissä asui vanha
kalastaja tyttärensä kanssa. Ja
tytön nimi oli Elsa.
Tällä vanhalla miehellä oli muuten
tapana kalastaa sekä meressä että joissa
metsässä. Saaliinensa hän sitte lähti
pääkaupungin suurelle torille .ja sai siitä
rahan, joka kyllä riitti elatukseen hänelle
sekä rakkaalle lapselleen; ja he
viettivät tyytyväistä ja huoletonta elämää.
— Mutta nyt oli joku aika sitten tuo
mies-raukka tidlut sokeaksi eikä voinut mitään
ansaita. Silloin päätti Elsa, joka jo oli
täyttänyt kuusitoista vuotta, jatkua isän
tointa niin hyvästi kuin taisi. Hän oli
voimakas ja sukkela, jos kohta hän olikin
hento ja hoikka-vartaloiuen: vaan raitis
ja ihmeeu kaunis oli hän kuin kevätpäivä.
Eräällä päivänä meni hän jälleou
metsään onkimaan joessa. Vannaankin hän
istui kaksi tuntia tavallisilla paikoillaan,
mutta kalaa ei näkynyt. — ,, Jos en saa
täällä, niin saan muualla", hän ajatteli ja
kulki kauemmas metsään. Mutta ei hän
sielläkään juuri mitään saanut. Niin
kulki hän kauemmas ja yhä kauemmas,
kunnes saapui erääsen paikkaan, jossa
vesi juoksi korkeitten kallioseinäin välitse;
ylt ympärillä seisoi ihmeen kauniita kuk-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
