Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
105)
kasia jn kaikenvärisiä pensaita, jotka
kaikki p&ilyiviit veden tummassa pinnassa.
Oli puolenpäivän aika; kaikki oli
tyventä ja vienoa tässä luonnossa; ei
tuulen henkäystäkään tuntunut, ei lehti
liikkunut, kaikki linnut jn hyönteisetkin
näkyivät nukkuneen. Ainoastaan pienet
kalat uiskentelivat veden pinnan lähellä ja
imivät nesteitä siinä olevista kukkasista.
Lähellä rantaa oli litteä valkoinen kivi,
aivan kuin istuimeksi laitettu. Hän
hypähti sille istumaan, heitti onkensa
järveen ja hyräili pientä kntsuntu-laulua
kalasille. Tuskin piikaan onki vedessä,
kun kala sitä nyki ja kun hän veti
ongen, näki hän siinä kultakalan. Kun
Elsa alkoi irroittaa sitä, näki hän, että se
ei ollutkaan koukkuun, vaan siimaan
purrut ja nyt se päästi itsensä vastustelematta
hänen käteensä ja katseli häntä kirkkailla
viisailla silmillään.
„Mitäs minun niin katselet, sinä kaunis
kala?" puhui Elsa ja ihmetteli sen
suomusten loiston. — pOlen sinun ystäväsi",
vastasi hänelle kultakala, „ja tahdon tehdä
sinut onnelliseksi!" — Eisa peljästyi ja
heitti kalan takaisin järveen. Mutta kala
huusi sieltä vielä: „Ja, jos et minua usko,
niin nosta tuota suurta ulpukan lehteä,
joka on kiven oikealla puolella. Katso
siitä alas." — Tämän sanottuaan pujahti
kultakala syvyyteen.
Elsa hämmästyi tätä kummallista
seikkailua, mutta hän oli vähän utelias
tietämään, mitä lehden alta näkisi, ja hän toki
niinkuin kala käski. Ja nyt hän
ikäänkuin kristallin läpi taisi nähdä koko
meren pohjun. Kirkas valo levisi läpi
ve-deu ja nyt näki hän yhden ihmeen
suuremman toista. Kukoistavassa puutarhassa
oli ruhtinaallinen linna ja linnan edustalla
oli kaksi valta-istuinta valkeasta sametista;
toisella makasi kultakala, toinen oli tyhjä;
vielä näki hän ritarien ja hovinaisten
kulkevan puutarhassa ja kumartelevan
kultakalaa. Siltä kiveltä, jolla Elsa istui,
johtivat kristalliportaat alas linnaan ja siellä
täällä portailla seisoi poge’jn eli
hovipoi-kia; lie katsoivat Elsaan, ikäänkuin
odottaen hänen viittaustaan. Kaikki oli niin
lojstavnn kaunista, eltii Elsa ei väsynyt
sitä katselemasta. — Hetken kuluttua
näki luin kultakalan uivan istuimeltaan .ja
lähestyviin vedenpintaa. Jälleen näytti
se niin ystävälliseltä ja huusi: -Elsa.
Elsa! jätii isäsi ja köylni majasi ja tulo
tänne alas luokseni! Sinä saat istua
toisella valta-istuimella vieressäni: saat olla
prinssessa ja minä tahdon tuottaa sinulle
iloa kaiket elämäni päivät." „Hyi, sinua,
ilkeä eläin!" huusi Elsa villaisena.
„Isä-nikö minä jättäisin? Tuossa, tuossa
vastaus tyhmään puheesesil" ja samassa otti
hän pienen kiven ja heitti sen kalaa koliti.
Kala ja kivi pujahtivat, pohjaan, mutta
samassa silmänräpäyksessä nousi pohjasta
vinha pyörre-tuuli ja järven laineet
tyrskyivät vaahdossa ilmaan. Syvyydestä
kohosi ensin sydämmeen asti tunkeuva
ääni, ensin haikea ja valittava, ikäänkuin
jonkun sydän halki leikattaisiin, mutta sitte
se sointui ikäänkuin iloinen huilu ja
satakielen vieno viserrys, kunnes uämätkin
ääuot hiljenivät. Aallot asettuivat ja kaikki
oli hipaista kuin ennenkin.
Nyt. näki Elsa jälleen kultakalan vedessä
vieressänsä, vaan nyt se makasi
kyljellään ja kuu hän likeminin sitä tarkasti,
olikin se pelkkii kuori vaan, tuo ihana
kultainen suomuspeito. Pikaisesti ojenti
hän kätensä sitä ottaaksoon, ja samassa
kun oli sen saanut veden pinnalle asti,
niiki hän ulpukanlehden liikkuvan ja sen
alta myös pistäytyi ihmisen käsi
suomus-peitettä ottamaan. Elsa peljästyi,ja juoksi
nopeasti kiveltä rannalle ja koetti ehtiä
metsästä niin pian kuin mahdollista. Vasta
kun oli ehtinyt pois noilta kummilta
paikoilta, tuli hiin lähemmin tarkastelleeksi
suomuBpeitettii, Oi. kuinka kaunis so
oli! Oi, miten se päiviin valossa kimalteli!
Sen loisto oli kirkkaampi kuin iltarusko.
Mutta kuitenkin Elsan sydäntä särki sitä
katsellessa, kun hän ajatteli, että hiin
pikaisuudessaan oli ottanut hengen tuolta
kala-rankalta. — Ehkä se ei
tarkoittanutkaan pahaa tuhmalla puheellaan. .Ta
säälin kyyneleet vierivät hänen poskilleen.
Kun hän tuli kotia, aikoi hän ensin
kertoa kaikki isälleen: mutta joka kerta,
kun hänen piti alkaa kertoa, kuului
ikäänkuin ääni hänen sydämmessään, .joka sa-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
