Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
105)
massa, linnut Evertelivät ja toiset
koululaiset riensivät maaseudulle, tuntui hänestä
elämä kellarikerroksessa kolkommalta kuin
koskaan ennen. Muina keväiminä oli
hänkin onnellisena rientänyt iso-äitiin kotiin.
Terveenä ja raittiina oli hän siellä
juossut a varoissa metsissä ja kauniilla
kukka-nurmilla, sekä kalastanut siintävän järven
selällä. Nyt oli hänen kovia tuskia
kärsien viettäminen koko kaunis kesä täällä
kaupungissa, pimeässä, kosteassa
kellari-kannuissa, josta ei voinut nähdä kuin
kappaleen tomuista katua katonrajassa
olevan ikkunan läpi. Ei ollut siis ihme,
että poikaparka itki katkerasti, kunnes
sääliväinen nukkumatti peitti hänet
sateenvarjollaan ja poika vaipui uneen.
Laurin herätessä näytti kellarikatnari
entistä valoisemundta, sillä sisä-ikkuna oli
otettu pois ja tuossa vuoteen vieressä
kukoisti kaunis valkoinen ruusu.
,,Ruusu!" huusi nyt Lauri
hämmästyneenä. »Voi. kuinka se on kaunis! Voi,
kuinka suloiselta se tuoksuu! Onko äiti
ostanut sen minua varten ?"
,.Ei, lapseni: äidillä ei olisi ollut siilien
varaa. Sen toi Kaarlo ystäväsi, joka kävi
nukkuessasi täällä aikoen sanoa sinulle
jäähyväisiä, sillä hän lähtee huomenna
Iliaalle. Lohdutukseksi jätti hän ruusun
sairaalle Laurilleen, jonka täytyy jäädä
kesäksi tänne ahtaaseu komeroonu.
»Voi, miten se Kaarlo on hyvä! Olen
niiu kiitollinen hänelle", puheli Lauri ja
nosti ruusun syliinsä, haisteli sitä ja
silitteli hiljaa sen lehtiä. Koko päivänä ei
Lauri muistanut kipuaan: hän vaan
katseli ruusua ja ajatteli sen rakasta antajaa,
ja illalla nukkumaan ruvetessaan asetti
Lauri ruusun päänalaisen viereen tuolille.
Ruusussa — kuten muissakin esineissä
— on pienen pieniä haltijattaria. — Ne
osaavat kertoa erinomaisen viehättäviä
satuja ja maalata kauniita kuvia. Noita
huoiu&avat vaan ne, joilla 011 puhdas ja
hyvä omatunto sekä avoin silmä näkemään
sitä, mikä oli hyvää ja kaunista luonnossa
ja Uimis-elämässä? — Nvt kosketti
haltijatar hienon hienoilla kätösillään salaa
Laurin korviin ja silmäluomiin ja Lauri
luuri yi 1 (’äkkiä olevansa kauniissa kasvi-
tarftasäa. Kaarlo käveli ihastuneena
keskellä kukoistavia ruusupensaita ja Lauri
olisi mielellään seurannut, mutta jalka oli
kovin kipeä. Silloin kohosi Iällisestä
ruusupensaasta hopea-siipinen haltijatar, joka
astui Laurin luokse. „Tahdotko seurata
minua?" lausui lempeästi haltijatar; „minä
vien sinut kasvitarhaan, jossa ruusut ijäti
tuoksuvat ja jossa kaikki sairaus katoaa".
Ihastuneoua kohotti Lauri kätensä kohti
hopea-siipista haltijatarta ja samassa
kohosi hän kautta pilvien ruohon
ihmeelliseen puutarhaan. Voi, miten se oli
kaunis! Lämpöisen kevättuulen mukana
vyö-ryeli sieltä jo kauaksi suloinen ruusujen
tuoksu, ilma oli täynnä lintujen
sulosäveliä ja tuskin oli Lauri laskeutunut
maalian, niin lepäsi hän jo kauvau sitte
kuolleen, kalliin isänsä sylissä. Tuolla
ruu-supensäitten välistä juoksi sisko-vainaja
tuoden Laurille kauniin kukkakimpun ja
lausuen ilosta loistavin silmin: „terve
tultuasi, veljeni armas! Ivauvan olen sinua
jo kaivannut. Tule nyt katsomaan
meidän leikkipaikkojamme".
Näin lausuen tarttui hän Laurin käteen
ja kepeästi sitä nyt juostiin kantta
kultaisien kukkatarhojen, ohi kiistallilähteiden
leveälle virralle, jonka pinta välkkyi kuin
kirkkahin kuvastin. Somasti loivat
tuohon varjojaan komeat suurilehtiset puut,
jommoisia ei Lauri koskaan ollut nähnyt,
kotimaassaan, ja puitten viilissä leikki
joukko lapsia, jotka olivat puettuina
ho-peankiiltäviin vaatteisin ja koristettuina
kultaseppeleillä.
rTule tänne leikkimään meidän
kanssamme", lausui sisko ihastuneena, „sitten
vien sinut puutarhan omistajan luoksi.
Hän on sanomattoman hyvä; hän*rakastaa
meitä ja me rakastamme häntä, ja kaikki,
jotka häntä rakastavat, saavat olla ijäti
hänen luonaan; meille 011 täällä
valmistettu semmoista, mitä ei maassa ole
kenenkään kuolevaisen korva kuullut, eikä
silmä nähnyt, eikä yksikään ole voinut
aavistaa. — Rakastathan sinäkin häntä,
veljeni?"
Lauri aikoi vastata, vaan samassa tunsi
hän taas kevättuulen kasvoillaan; joku
pani lämpimän kätensä luinen otsalleen.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
