Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
162
Vihdoin saapuivat lie metsänvartijan
asunnolle, joka oli puiston reunassa. Se
oli pieni, olkikattoinen asunto ja valkea
loisti noista pienistä akkunoista.
Kuullessaan „Pitkän Jörgenin" raskaat
askeleet tuli vaimo ja muutamia lapsia
kiireesti ulos huoneesta.
„Hyvänen aika. Jörgen!" huudahti
vaimo. _Mikä saalis sinulla tuossa on?"
v Yksi Radleyri pojista", murisi Jörgen.
-Vihdoinkin olen saanut yhden noista
junkkareista kynsiini ja hänen
käsissään näin fasaanin!"
-Onko se tnahdollista?" huudahti vaimo
ja pienet lapsetkin huusivat ja hyppäsivät
korkealle maasta. «Mitä hänelle teet isä?"
kysyi vanhin lapsista.
-Tänä iltana suljen hänet
kanakoppe-liin", vastasi isä, „ja huomen aamuna
niin varhain kuin suinkin vien hänet Sir
Henryn luo. Pois tieltä lapset! Nyt
panen hänet kanahäkkiin!"
Bertie katsoi Jörgeniiu ja sanoi
vakavalla, vaikka heikolla äänellä:
„Minä en olo tappanut läsaania. Te
erehdytte, minä olen lord Avillion."
„Vaiti, tahi saat selkääsi!" huusi
Jörgen, ja tarttui muitta mutkitta pikku
pa-roonimme kaulukseen ja nosti hänet
suorastaan kanahäkkiin, jonka oven hänen
vanhin tyttärensä nopeasti avasi.
Kanat alkoivat kaakottaa ja
räpyttää siipiänsä, kananpojat kiljuivat
pelosta, kun heidän rauhaansa tällä tavalla
häirittiin, sillä kaikki känälläkin asukkaat
olivat jo asettuneet yö-puilleen, ja kukko,
joku luuli aamun tulleen, huusi aikaisen
aamutervehdykseusä.
„Noin hyvää sijaa et ensi yönä saa",
huusi Jörgen, heittäen Bertien olki-kuvolle,
joka oli lattialle levitett}’, ja mennessään
ulos paiskasi hän oven kiivaasti kiini ja
lukitsi sen ulkoapäin.
Bertie vaipui syvästi huoaten
oljille. Hänen jalkansa vuotivat verta ja
lian tunsi itsensä sairaaksi nälästä ja
puutteesta: koko ruumista pakotti kuin
olisi hiin jo saanut nilca selkäsaunan.
„Jos maailma aina 011 näin
vaivaloinen," ni-veli hän, „ kummastuttaa minua
todellakin, että muutamat ihmiset jaksavat
siinä elää satakin vuotta."
Tuo ajatus oli pienelle kahdeksan
vuotiaalle niin peitattava, että kyyneleet
nousivat hauen silmiinsä. Oli aivan pimeä
kanakopissa: kanojen kaakotus oli niin
kimeää ja he räpyttelivät siipiänsä niin
salaperäisellä tavalla — ja Bertie-paran
jalkoja pakotti kauheasti. Mutta hän ei
kumminkaan itkenyt, hän oli pieni, rohkea
ja ylpeä poika, mutta kumminkin tuntui
hänestä niinkuin hän ei kestäisi tuon
pitkän yön kauhuja.- Oli noin puolen tuntia
kulunut, kun hän kuuli nais-äänen
kuiskaavan pienestä aukosta:
,,Tässä 011 sinulle vähän leipää ja vettä,
poika-parka, olen myöskin tuonut hiukan
maitoa ja juustoa sinulle, mutta miehelleni
et saa tästä mitään virkkaa."
Suurella vaivalla nousi Bertie ja otti
vastaan, mitä vaimo hänelle tuosta
pienestä akkunasta ojensi. Viimeksi
ojennettiin hänelle kupillinen maitoa; suuri,
karkea ja puuaineu oli käsi. joka sen ojensi,
sen saattoi nähdä kynttilän valossa, joka
oli häkin ulkopuolella.
„ Kiitos", kuiskasi pieni porooni
raukealla äänellä. „Mutta rouva, minä en
ole fasaania tappanut, minä olen
todellakin Avillionin parooni."
Viisas vaimo meni sisään miehensä luo
ja sanoi peljästyneenä hänelle:
„Oletko todellakin varma, Jörgen, että
tuo on Radleyn poika? Hiin puhun ja
käyttää itsensä niinkuin hieno herra ja
niin hän sanookin olevansa."
Pitkä Jörgen suuttui.
„ Ylhäinen herra ja paljain jaloin!"
vastasi hiiu suuttuneena. „ Sinäkin olet
pöl-löpää! Se on tuo pieni vaalea Radley,
joka 011 ollut ainakin sata kertaa
metsissämme, vaikken ennen ole onnistunut
saamaan häntä kynsiini."
Vaimo rupesi sukkia parsimaan eikä
puhunut enää mitään, sillä Jörgenillä oli
toisinaan tapana todistaa sanojaan oikein
käyttämällä käsiään.
Pikku parooni kanakopissa oli niin
nälissään, että heti joi kaiken maidon ja
söi leivän ja juuston. Molemmat olivat
karkeammat ja kovemmat, kuin hiin
milloinkaan oli syönyt, mutta hänellä oli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
