Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—179
imuni jn järjesti ne pieneksi huoneeksi:
mutia kun Lyylillä ei ollut nukkeja,
täytyi hänen itseänsä tyydyttää siten, että
leikki sonnillaan vieraissa-käyntiä, vaan
se alkoi jo tuntua hiukan pitkälliseltä,
sentähtlen hiipi hän esille ja katsoi
isoisään, eikö sanoma-Iehtien lukeminen
jo pian loppuisi.
..Kukapa siellä tulee?" sanoi iso-isii ja
tarttui Lyyliin, vaan tämä oli olevinaan
säikähtynyl jn peräytyi, mutta pian oli
hiin aivnn nöyrä ja antoi iso-isän
vastustamatta vetää itseänsä esille.
„Vai niin", sanoi iso-isä ja pani pois
sanoma-lelidet, kohotti lasi-silmänsä
otsalleen ja asetti Lyylin polvelleen", sinusta
»jo siis alkaa tuutua ikävältä? Mitä me
nyt ottaisimme toimittaaksemme?"
„Puhua satuja", huudahti Lyyli
vilkkaasti ja hyväillen pani kätensä
vanhuksen kaulan ympäri.
,,Ei satuja", virkahti Yrjö ja löi
kirjan kiinni, „vanu semmoista, joka 011
todellakin totta, jotakin, joka on
tapahtunut, täällä .Vinvissa!"
«Vai niin", sanoi iso-isä hitaasti
ikäänkuin mietiskellen asiaa, ja alkoi sittemmin:
„ Olipa monta, monta vuotta sitte, siihen
aikaan kaikki näytti niin murheelliselta
ja pimeältä vanhassa Ruotsissa, kuningas
Kaarlo XII oli juuri palannut
Beude-ristii."
„Se vuosi oli 1714", virkkoi Yrjö
kiivaasti näyttääkseen taitoaan ja
edistymistään historiassa.
„Niin. v. 1714 joulu-aikaan istui
tässä salissa Asuvilla iso-isäni iso-äiti
kahden tyttärensä, kanssa ja teki työtä. Maan
hätä ja omat murheet olivat menneinä
päivinä kyntiiuuet syviä ryppyjä luinen
totisille kasvoilleen. Miehensä ja kolme
poikaansa olivat sotahan sortuneet ja
neljännestä pojastaan ei hänellä ollut
viitenä viimeisenä vuotena mitään varmoja
tietoja; joskus kiivi huhu, että hän oli
kaatunut, toiste ettii hiin oli kuninkaau
kanssa llentlerissä, väliin taas että hän
oli nääntymäisillään Siperian vankeudessa.
L utinöjj kuliinkaan tulosta Stralsundiin oli
tosin herättänyt toivon kipinän hänen
Sielussaan, vaan viisi viikkoa oli jo ku-
lunut tuomatta äidille mitään varmempia
tietoja hiilien pojastaan. Kuu muut
iloitsivat kuninkaan pelastumisesta
laskeutuivat surun varjot vhä raskaammin hänen
otsalleen. Hän istui vaiti ja suorana
rukkinsa ääressä.
Vanhinta tytärtä näkyi suru yhtä
kipeästi painavan: hauen mieli-alansa oli
kokonaan äidin kaltainen, joskin surun
merkit saivat hänessä leppeämmän
muodon. Viita nuorin, kahdeksantoista
vuotias Margaretha, olisi kernaasti puhunut,
milt’ei nauranutkin, silJii vilkkaat silmiinsä
ja punaset poskensa todistivat hänessä
löytyvän nuoruutta ja elämän raikkautta.
Vaan — kutnma! Yhtriikkiä tuli hänkin
kalpeaksi, tähysteli hämmästyksissään
ikkunan läpi pihalle ja kirkaisi. Tuo
huuto saattoi molemmat muutkin
katsahtamaan sinne piiin. Mitä luulette hänen
nähneenV Ei rulla kartiinia, niinkuin me
nyt näemme, vaan kalpeat partaset
kasvot kovasti painettuna ruutua vasten.
Margaretha tosin hämmästyi, vaan
pelkuri lv&n ei suinkaan ollut, sukkelaan
hyppäsi hiin tuolille ottaakseen alas
isä-vainajansa pyssyn, joka riippui seinällä. Vaan
kehoittavalla viittauksella äiti esti häntä
ampumasta ja kiiski hänen sen sijaan
ottamaan kynttilän ja seuraillaan häntä. Itse
meni hän vakavin askelin ulosaukaisemaan
porstuan ovea.
,,Onko täällu ketään, .joka tarvitsisi
yö-sijaa?" huudahti hän synkkään
pimeyteen. ja ääni, joka saattoi rohkean äidin
vapisemaan, niinkuin haavan lehden,
vastasi: „On. rakas äitini?"
Se oli hänen poikansa, hänen pulskea,
voimallinen poikansa, joka kuusi vuotta
täit to oli sotaan lähtenyt ja nyt seisoi
äitinsä edessä menehtyneenä, vavisten
pakkasesta ja peitettynä ryysyihin.
Nähdessään poikansa rakkaista, uskollisista
silmistä saman silmäilyn, kuin enuen
lähtöään, snmallaiseu rehellisen ja
rauhallisen katseen, kuin ennenkin, silloiu
purskahti hän itkuun ja paiuoi poikansa niin
vasten rintaansa, ikäänkuin hän ei
milloinkaan olisi tahtonut laskea häntä pois.
„Jumalan kiitos! .lumalau kiitos! Sinä
et ole vahingoittanut sieluasi!" kuiskasi
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
