- Project Runeberg -  Tilhi. Kuvalinnen sanomalehti lapsille ja nuorisolle / N:o 1-26. 1885 /
45

(1884-1886)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.

— 45 —

Pieni karkuri.

(Jatko ja hippu edelliseen miineriMiii.i

[ Iämäni oli kovin Kurja.
Kapteenia nähtävästi
huvitti kohdella minua mitä
julmimmalla tavalla, ja
miehetkin lykkäsivät ja potkivat
minua, kun jouduin heidän
tiellensä. Usein halusin sentähden
lopettaa kurjan elämäni nieren
mustaan syvyyteen. Siitä minua esti
ainoastaan se pyhä oppi, jota minulle kotona oli
neuvottu, ja toivo saada jälleen nähdä
vanhempani ja pyytää heiltä anteeksi
tuota surua, jonka heille olin tuottanut.
Minä olin vaan turvaton lapsi-raukka,
enkä olisi ennä voinut sitä kanan kestää,
sillä minä olin käynyt heikoksi ja
lcivul-loiseksi enkä voinnt suorittaa tehtävääni,
kun joka mies mielensä mukaan vaati
minulta kuuliaisuutta. Minun kalpea
riutunut muotoni ei herättänyt sääliä,
eikä laivassa ollut lääkäriäkään,’ jolta
olisin voinut saada hoitoa ja apua. Minnn
täytyi tehdä työtä heikkona ja kipeänä,
kuin olin, sillä minun hirmuinen isäntäni
ei suonut minulle lepoa.

Mutta eräs ktimaln tapaus teki lopun
näistä kaikista. Eräänä yönä. jolloin
kaikki paitsi vahtimies nukkuivat, herätti
meitä merellä sanomattoman peioittavn
ääni: hätäkellon soitto. Valkea oli
päässyt laivassa irti. .Jokainoa mies teki
innokkaasti ja reippaasti työtä; sillä valkea
011 peloittavin luonnonvoima, jota vastaan
merimiehon täytyy taistella. Paha kyllä
011 se mannermaallakin, mutta hirmuinen
merellä, jossa ei voi pelastua veteen
hukkumasta tai elävältä paistumasta paitsi
veneen avulla.

Miehet tekivät hyvin työtä, siksi kuin
lie luulivat valkean saaneen ylivallan.
Nyt levitti joku lisäksi sen huhun, että
kapteenilla oli muiden tietämättä motita
tynnyriä ruutia laivassa. Tämä sana oli
tuskin lausuttu, ennenkuin hirmuinen
pelko valloitti kaikkia ja he
kieltäytyivät pysymästä laivassa. Turhaan selitti
kapteeni, ett ei hänellä ollut ruutia aluk-

sessa ja että tulen valta jo rupesi
vähentymään heidän ponnistuksiensa johdosta, ja
laiva siis vielä oli pelastettavissa.
Miehet eivät ottaneet häntä nskoaksensa,
vaan rupesivat laskemaan laivan veneitä
alas veteen.

Kaikkialla vallitsi sekasortoa, sillä ei
kukaan tahtonut totella käskyjä. Kun
kapteeni littoinasi, ett’ei enää maksanut
vaivaa vastustaa, koetti liän järjestää
pakoa ja määräsi, kuinka monta miestä saisi
mennä joka vonhcoson. Ruokatavaraa ja
juomavettä pantiin mukaan heidän
tarpeeksensa.

Kaksi venhettä huomattiin kuitenkin pian
kelvottomiksi ja toiset, joista tähän saakka
ainoastaan yksi oli laskettu vesille,
kannattivat töiu tuskin laivaväen ja
kapteenin. Minusta ei kukaan pitänyt lukua.

Miehet ja kapteeni, jotka olivnt
rientäneet ensimmäiseen venheesen, aikoivat juuri
lykätä sitä vesille, kun joku laivassa
kauhulla huusi: „Ruuti on syttynyt!"

Silmänräpäyksessä tekivät miehet
laivassa hurjan ryntäyksen ja hyppäsivät
venheesen, joka jo sisälsi niin monta,
lenin se mahdollisesti taisi kannattaa.
Seuraukset tästä on helppo arvata. Vonhe
meni kumoon, ja kapteeni ja laivaväki
taistelivat yhdessä aaltoja vastaan
henkensä puolesta, ja kirkas kuu katsoi
kylmästi alas heihin.

Minä näin, kuinka nuo uppoamaisillaan
olevat miehet, vielä silloinkin kiroillen,
aalloissa taistelivat, koettaen pelastaa
itseänsä toistensa kustannuksella. Minä
tulin pelosta kipeäksi, kun uppoavain
huudot koskivat minun korviini, ja minä
ummistin silmäni, ettfen näkisi tuota
hirmuista kuvaa, ja huusin tuskissani: „äiti,
äiti!" Pian oli kaikki hiljaa, ja kun
jälleen avasin silmäni, ei yksikään
laivaväestä ollut näkyvissä onnettomalla
aluksella.

Tuli raivosi yhä ja minä rupesin
miettimään, kauanko kestäisi, ennenkuin se
minut saavuttaisi. Sekin pelko nousi
minussa, että miehet mahdollisesti olivat
puhuneet totta, mitä ruutiin tuli. Ja se
seikka selveni minussa selvenemistään,
että minun kuolemani oli likellä. Minä

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Fri Oct 18 16:56:45 2024 (aronsson) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tilhi/1885/0049.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free