Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 58 —
Iitin oli, pieni ja tuima; kyllä hän sentään
miehenä meni. Ei hän metsässä sutta
säikähtänyt, mutta ihmisten kesken oli hän
suora ja hyvänluon toinen ja nauroi mukana,
kun laskettiin leikkiä hänen
pienuudestaan. Mutta ilolla piti olla määränsä,
sillä ei tuo kunnon Tikka kaikkea
kärsinyt. Harjun Martti, joka oli harteva
ja vahva mies. oli kerran syyttänyt
Tikkaa siitä, että hän olisi varastanut 2
kyynärää sarkaa palasta, josta oli tehtävä
takki, ja hänet oli Tikka halolla ajanut
ulos tuvasta sillä kyydillä, että Martti
ennenkuin arvasikaan oli nelinkontin
lumihangessa.
Löytyipä vielä toinenkin, joka ei oikein
voinut suvaita Tikkaa, ja se oli Niku,
kylän soittoniekka, joka tahtoi olla koko
kylän mestari musiikissa. Tikka sattui
yhtä vikkelästi soittamaan harmoonikkaa
kuin Niku viulua vingutteli. Tikka oli
ostanut soittonsa kaupungista kolmella
markalla ja oppi tarkalla korvallaan lauluja
ja tanssimusiikkia soittamaan. Kun sitte
kylän pojat sunnuntai-iltapäivinä löivät
kiekkoa maantiellä ja tytöt olivat leikkisillä
nurmikolla Tikan tuvan läheisyydessä, istui
Tikka petäjän kannolla rannalla ja soitti niin,
että kaikui katajapensaissa. Harmoonikassa
oli 8 läpäkettä, sitä voi vetää ulos tai
painna kokoon ja Tikka veti sen milloin
villasukan pituiseksi, milloin taas
työnsi hän sen kokoon, niin että se oli
kuin kinnas. Kyllä siitä soittoa tuli, ja
tahtia myöskin, niin että kaikki jalat
liikkuivat nuottien mukaan, kiekko mennä
hurisi kuin komennon mukaan ja
Viitalan muorin punainen kukko levitti
siipensä aivan kuin olisi aikonut lentoon.
Niku istui siinä, kateudesta punaisena, ja
pihkasi joustaan, odottaessaan, että
kaikkein nöyrimmästi häneltä pyydettäisiin kelpo
polskaa. Vaan ei kukaan sitä häneltä
pyytänyt, kaikki pitivät enemmän Tikan
luirmoonikasta.
Eräänä suvi-iltana istui Tikka näin
soitellen kylän tytöille, kun hänen juolahti
mieleensä, että hän jo oli 30-vuotinen,
että näppärällä neulallaan oh saanut
säästäneeksi 500 markkaa ja että
hyvin voisi elättää vaimon. Miksi hän
ei naisi? Tytöt tosin tekivät vähän
pilaa tuosta iloisesta räätälistä, mutta
itse asiassahan kaikki hänestä pitivät.
Nyt hänen vaan tuli valita
viisaasti, eikä Tikka tuota kauvan arvellutkaan.
Hänellä oli kaksi tyttöä ehdolla: joko
pienin tai suurin kylän tytöistä;
jommankumman hän ottaisi. Viitalan
ruskeasilmäinen, kiltti Maijn, oli pienin tyttö, hän
ei ollut pitempi kuin Tikkakaan; he olivat
olleet ystävyksiä siitä saakka, kun Tikka
ompeli pienelle seitsenvuotiselle Maijulle
tilkkuvativan, jolla oli kaunis punainen
hame ja silkkimyssy päässä. Anttilan
isännän pitkä, valkotukkainen Nilla oh
taas pisin tyttö kylässä; Tikka ulottui,
kun oikein suorana seisoi, juuri hänen
vyötäisiinsä, ja olivatpa hellin olleet hyviä
ystäviä.
Tikka valitsi ja valitsi, ja kävi niin
kuin maailmassa usein käy. Pienet
miehet pitävät pitkistä tytöistä, se hankkii
heille enemmän arvoa. Tikka päätti
kosia Nillaa: olisipa tuo jotakin, kun saisi
noin ylpeän vaimon, ja rikas hän oli
kaupan päälliseksi.
Hän pukeutui siis paraisin
sunnnntai-vatteisinsa, pisti suuren auringonkukan
napin läpeen, sai Leivonmäen torpparin
puhemieheksi — Leivonmäki oli Tikalle
velkaa 30 markkaa uudesta
sarkatakis-taan — ja meni kauniina pyhä-aamuna
Anttilaan. Puhemies selitti asian pitkällä
ylistyspuheella; jos sai luottaa häneen,
niin ei löytynyt koko pitäjässä
muhkeampaa miestä kuin tuo pieni räätäli.
Anttilan isäntä kuunteli hetken tuota pitkän
puhetta, koputti tukan piipustansa,
purskahti sitten iloiseen nauruun ja vastasi,
että Tikka voisi koettaa onneausa
kysymällä Nillalta. sillä tämä oli kauvan
toivonut pientä koiraa, joka osaisi hyppiä
kepin yli, ja Tikka sopisi siihen yhtä hyvin
kuin joku muukin.
Tikka ei tuosta huolinut, meni yksin
Nillan luo ja esitti asiansa. Nilla katsoi
häneen niinkuin kirkontorni korkeudestaan
katsoo alas heinäsuovaan, taputti häntä
sitten ikäänkuin pientä poikaa olkapäälle
ja kysyi hymyillen, mitä hän tahtoisi
tehdä, ansaitakseen hänen suosiotansa. —
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
