Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 67 -
Rörstrandin matamin luoksensa kahvia
juomaan."
— Mitä tämä merkitsee? huusi
Anttilan isäntä, harmista punaisena, samassa
kun Niku huomaamatta viritti viuluansa
niin että kvintti halkesi. — Etkö häpeä
tehdä minusta pilaa?
— Tässä on todistukseni, vastasi Tikka,
ojentaen paperinsa Anttilan isännälle.
Kaikki tunkeusivat. tämän ympärille,
saadakseen tietoa hiosta merkillisestä
asiakirjasta. Harjun Martin täytyi kysyä
muilta, niitä siinä oli, sillä hän ei
osannut lukea kirjoitusta. Siinä luettiin
todellakin, että Tikka sillä ja sillä tavalla
oli sanomalangalla ommellut yhteen nuo
molemmat maat, että luin omakätisesti
oli langan kautta kysynyt kuinka matami
Andersson voi, ja siihen saanut
myötäseuraa-van vastauksen. Siinä ei ollut sanan sijaa:
tuo viekas Anttilan isäntä oli joutunut
omaan ansaansa, hän ei voinut kieltää
niin monen todistajan läsnäollessa
teke-tnäänsii lupausta ja hänen täytyi siis
myöntää räätälin vaatimukset oikeiksi.
Niku pisti särkyneen viulun kainaloonsa
ja hiipi pois; mutta Harjun Martti
ilmoitti ylpeästi, että hän ei aikonut,
väistyä tuommoisen pienen tikan tähden,
olihan Killallakin jotain sanomista asiassa.
Nilla tahtoi todellakin lausua sanasen,
mutta räätälin eduksi. Kirkontorni
katsoi nyt mitä lempeimmillä silmillä
heinäsuovaan ja ojensi käsivartensa, pitkät kuin
tangot, kapsahtaaksensa Tikan kaulaan,
kun tämä astui askeleen taaksepäin, sanoen:
— Kiitoksia vaan, Anttilan isäntä,
siitä, että nyt tahdotte antaa Nillan
vaimokseni. Mutta nyt 011 asian laita niin,
että minä en tahdo häntä. Olen jo
kylliksi kauvan juossut kuin narri hänen ja
teidän tähtenne. Hän on kovin pitkä
niin pienelle miehelle kuin minä olen,
antakaa hänot jollekin, joka paremmin
täyttää mitan ja paremmin osaa juosta
maailmaa pitkin teidän asioillanne.
Hyvästi, isäntä! Hyvästi Nilla! Eihän siltä
hyvä sopu välillämme lopu?
Pian oli heinäsuova ikäänkuin tuulen
kautta pois puhallettu ja kirkontorni
seisoi siinä yksinäisessä suuruudessaan. Kirk-
koväki supisi ja nauroi keskenään, ja tuopa
niin harmitti Anttilan isäntää, että hän
löi parhaan piippunsa rikki,
koputtaes-saan sitä pankkoon. Harvoinpa vahinko
yksin tulee.
Koko kylä tiesi, että Tikka oli kosinut,
mutta eivätpä kaikki tietäneet, että hän
oli antanut morsiamellensa rukkaset.
Mi-konpäiväu jälkeisenä sunnuntaina heräsi
pnljon kummastelemista kirkossa, kun
avioliittoon ilmoitettiin räätäli, kunniallinen
ja hyvämaineinen Josua Tikka, sekä
torp-porintytär, kunniallinen ja siveä Maria
Viitala. Se on hampunsiementä, arveli
kirkkoväki hyväksyen: eihän hampunsiemen
ja männynkäpy olisi sopineet samoan
linnunpesään.
Tikasta ja Maijusta tuli onnellinen
pariskunta". he olivat yhtä pitkiä, toisen ei
tarvinnut katsoa alas toiseen, yhtä
rikkaita ja yhtä ohkeria olivut he sitä paitsi.
Vanha, rappeutunut tupa korjattiin ja
maalattiin, Lalsamiineja kukki ikkunassa,
ja kolme lihavaa lehmää hankki perheelle
voita ja maitoa. Nilla, kirkontorni, oli
harmissaan mennyt naimisiin Harjun
Martille, mutta eipä auttanut, ettii Niku oli
soittanut heille saman morsiusmarssin,
jota hän ei saanut soittoa Tikalle: Martti
tuhlosi vaimonsa perinnön Anttilan rikkaan
isännän jälkeen, pani Nillan lielmiuauhan
Tikalle pantiksi sarkatakista; Millan
lin-nunryijyä kiiytettin variksenpelottimeua
ja koi söi hänen ketunnahkaisen
reki-peitteensä. — Älä itke Nillaseni, sanoi
Maiju, minä olen ommellut uuden hameen
vanhemmalle tytöllesi ja tulevana
sunnuntai- iltana sinun pitää ottaa lapset
mukaasi meille; silloin saavat he jauhaa
polskaa Tikan harmoonikkaa soittaessa,
Mitä siitä sitten muuta sanottavaa, kuin
että kirkontornista tuli heinäsuova, vaikk’
ei heinäsuovasta koskaan tullut
kirkontornia? Ja kun ihmiset näkivät Tikan ja
Maijun, pieninä ja sievinä, kuin oikein
silmillä varustetut nuket, tepsuttelevan
lcirkkokonkaan poikki, sanoivat he toisilleen:
„ Vakka kantensa hakee.a
Mutta Suomi ja Ruotsi ovat yhteen
ommellut tunturien kuutta pohjoisessa, Tikan
langalla ja paljolla muullakin. Z. T.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
