Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 112 -
Vaan koirapa ei ollutkaan tyytyväinen
siihen, että nyt oli kadottanut saaliinsa.
Se purasi Heikin housuihin ja olisipa
tehnyt pahempaakin, jos ei Heikki olisi kepin
lyönnillä saanut sitä karkoitetuksi. Risto
ja Tuomo eivät myöskään olleet hyvillään,
kun heidän juonensa olivat näin tulleet
keskeytetyiksi’. He ryntäsivät Heikin
kimppuun, mutta voimakkaasti riuhtasihe tämä
irti ja riensi pienen i.urvattinsa kera pois,
huolimatta koston uhkauksista, joita Risto
ja Tuomo huusivat hänen jälkeensä.
* *
ijt
Kerrottu pieni seikka tapahtui keväällä.
Tulipa sitten kesäinpä hauskuuksillensa.
Koulut suljettiin ja pojat saivat leikkiä
aamusta iltaan saakka. Ensimäinen vapaa
päivä päätettiin käyttää hauskaan ,Jänis ja
koira" leikkiin ja Heikki, joka aina oli iloisin
ja vilkkain kaikenlaisissa juoksuleikeissä,
pantiin jänikseksi; samaten hänen
toverinsa Kaappo. Kaikki muut pojat olivat,
koiria. Heikki ja Kaappo lähtivät
nopeasti juoksemaan päästäkseen ensin jonkun
matkan päähän vaiuoojistaan. He yhä
riensivät eteenpäin, milloin tunkeutuen
tiheikköjen läpi, milloin niitä kiertäen,
milloin taas loikaten poikki tasaisten
ketojen ja aina väliin pudottaen paperi-palan
merkiksi takaa-ajajille. Olipa tuo hauskaa!
Toiset pojat riensivät riemuiten jälestä;
aina väliin kadottivat he jänistensä jäljet,
mutta pian taas huomasi joku paperi-palan
ruohossa, ja sitten kiireesti eteenpäin.
Vaan nytpä jänikset olivat ison aikaa
olleet kadoksissa. Missähän ne olivat? —
Nopsat juoksijamme olivat saapuneet tuon
jyrkän kallion reunalle, jonka juurella
levisi pohjaton suo ja huusivat kumppaneilleen
varoittaakseen heitä tästä vaarallisesta
paikasta. Vaan silloin kuului alhaalta
suosta hätähuuto, joka sai heidän verensä
hyytymään. Kauhistuneina katsoivat he
mikä se olisi. Siellä, kallion juurella
makasi poika; nähdessään kumppaninsa
hän jälleen huusi:
„Jos teissä on rahtukin rakkautta
lähimmäiseenne, pelastakaa minut!"
Heikki säpsähti. Se oli Risto, yksi
niistä, jotka olivat luvanneet kostaa hänelle
kissan pelastamisen.
„Oi, Heikki, sinä pelastit, kissan hengen ;
älä anna minunkaan tässä avutta vajota
syvyyteen! Minä luiskahdin tuolta
reunalta tänne alas." Näin vaikeroitsi Risto
Heikin hämmästyneenä miettiessä mihin
keinoou nyt oli ryhtyminen.
Mitenkä voisi hän pelastaa Riston?
Heikki oli hyvä poika; nähdessään
toverinsa hengen vaarassa unhotti hän kuiken
mielipahan, jonka Risto oli hänelle ennen
saattanut, olihan hänen velvollisuutensa
koettaa kaikki keinot onnettoman
auttamiseksi. Ei aikaa myöskään ollut hukkaan
paneminen; joka silmänräpäys kävi
Riston tila vaarallisemmaksi.
„Riennä kumppaneitamme etsimään 1"
sanoi hän Kaapolle. Kallion juurelle oli
isohko kivi, jos hänen onnistuisi sille
hypätä, voisi hän ehkä sieltä auttaa
toveriaan. Hän uskoi nyt henkensä Jumalan
haltuun ja hyppäsi. Hyppäys onnistuikin.
Nyt riisui Heikki vyönsä, heilautti sen
toisen pään Ristolle ja alkoi sitten kaikin
voimin vetää häntä luoksensa. Risto
ponnisteli myöskin voimiensa takaa ja
vihdoin hän pääsi kivelle, jolla Heikki oli.
Nyt oli siis ylös kapuaminen, vaan sepä
ei ollutkaan helpointa. Kuitenkin
onnistui poikien vihdoin päästä ylös.
Toiset pojat olivat jo myöskin
saapuneet paikalle ja päästivät raikkaan
ilohuudon nähdessään kumppaninsa
pelastettuina.
Risto kiitti Heikkiä sydämmellisesti ja pyysi
kyynelsilmin anteeksi entisen tyhmän
käytöksensä. En ole hänestä senjälkeen
kuullut mitään; kuitenkin sopii toivoa,
päättäen siitä mielenliikntuksesta, jota hän
tässä tilaisuudessa osoitti, että hänestäkin
011 tullut hyvä ja jalo poika.
HELSINGISSÄ,
Weilin i liitos’iu os.-yht. kirjaji. ja kustantama, 1885.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
