Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 119 -
„Miksi häntä siiiilittelct kysyi Otto.
..Etkö ole kuullut, ettii Villen käsi on kuvin
leipiä, ettfei hän voi sitä liikuttaakaan?1
vastasi Aatu. „Ei hitu päiiae eniiii kanssamme
leikkimäänkään, ei Itiin saa käyriä ulkona
kuun telomassa pikku limujen suloista laulua.
Hän pitää niistä niin paljua ja ripisteli niille
aina jyviä terveenit ollessansa. Ville ei voi
koskaan terveeksi tulla, sanoo lääkäri," kertoi
vielä Aatu.
Vaan silloin sanoi Otlo päättävästi: ^Ettoikii
Ville voisi terveeksi tulla? Ihan vannaan tulee
Iiii» vielä terveeksi."
pOletko sinit sitte viisaampi tohtoria?" kysätsi
Aatu uteliaasti.
»Onkohan Ville Jumalalta rukoillut apua?
Hitti varmaan voi auttaa," sanoi Otlo vakavasti.
„Sitä en lieriä," vastasi Aatu ja nyt
päättivät pojat mennä ystäviinsä luu silii kysymään.
Ville oli kokonaan uu oh tanut rukoilla ja oli
vaan kivussansa tuskaillut. Nyt kuuli liitu
kiitollisuudella ystdväitisä neuvon ja muisti,
miten Jcmis on auttanut monta, jotka Häneltä
ovat apua etsineet.
Ville, Otto ja Aatu laskeusivat polvilleen
ja rukoilivat yhriessit, ettii Jumala auttaisi
Villeä. Siitä lähin ei päivääkään kulunut,
ettei Ville hartaasti rukoillut Jumalaa.
Kriiäiiii päivänä viillän ajan kuluttua riensi
Ville ystäviensä luokse. Hänellä oli jotakin
hyvin iloista kerrottavana. Hänen kätensä
oli ihan terve.
Yhdessä lähtivät ystävykset nyt niitylle.
Kauniina rahoitti niuho auringon kirkkaassa
valussa. Pienet lintuset laulelivat oksilla vietit
suloisemmin kuin ennen. Pojatkin kiittivät
ja viistivät Jumalaa Hänen armolahjoistansa.
K’r- r.
Utelias varpusen poika.
Ikkunan yläpuolella, ikkunalaudan ja Bei
niin välillä oli varpusen pesii. Siinii asui
varpua-emo lukuisan perheensä kanssa.
Hauskaa joukkoa se oli. Lapset olivat iloisia kuut
varimsen pojat ainakin ja ilili, perheen suu
ja pää, niin, hiili oli erinomainen, aina
ymmärtäväinen, iloinen ja valpas. Heidiin
elämänsä oli kulunut ihmeen hauskasti ja
hiljaisesti, kunnes eräänä päivänä nuorin noista
kulta-pojista jätti kotonsa — ja karkasi. Se
aamu oli ihmeen kaunis. Siniseltä taivaalta
loi aurinko kultaisen siirieverkkonsa yli
maiden, metsäin. Järven pinnalla leikitteli
tullannen tuhatta aaltoa, tuulen niitä hiljaa
tuu-riittaissa. Aivan varpusen pesiin vieressä,
avaralla viljavainiolla painoivat tähkäpäät
nöyrästi päitään, kohottivat ne jälleen oman
arvonsa tunnossa — näytti kuin pello olisi
lainehtinut.
Pip, pip, pii — aterialle, komensi
varpus-emu ja samassa oltiinki keskellä ruisvainiota.
Siiliäkö» oli hyvä olla, ikääukuin oman
pöydän ääressä! Siinii nauttivat he
onnellisilla, unitta nuorin lapsista oli poissa, lliiu
ali lentänyt aidalle istumaan ja tuumaili siinä:
minimoinen maailma liene tuulla loitompana,
tuolla metsiin toisella puolen? Iliaita on maailma
ja eliiniäl lauloivat pienet lintuiset loitompana.
Lennä liutu, leunii, kuiskasi tuuli, ja varpu lensi,
lensi kauvas vii vainioiden, järvien ja metsien.
Tulipa niin eriiäson puutarhaan. Siinii oli
paljo puita, pensaita ja kukkasin, niiu suuria
ja kauniita; uiutta mikä erittäin veti varpusiin
huomion puoleensa oli kumuialliiieu rakennus
juuri sen puun juurella, jonka oksalla hiin
istui ja viserteli. Itakeiuuiksen seinät olivat
rautalangoista tehdyt, vieretysten oli niitä
aseteltu ja niiden välitse voi häu nähdä niin
kauniita, täysinäisiä jyviä. Jyvät olivat erittäin
viehättäviä, pienellä karkulaisella oli nälkä,
siis ei ihmekään, että Itiin puikahti pienoisesta
ovesta häkkiin. Siellä hän söi ja söi noita
kauniita jyviä mitäiin muuta huomaamatta,
kunnes yhfäkkiii oli aivan pimeässä. Vaate
heitettiin häkin yli, pienen pojan kädet
tarttuivat siilien ja kantoivat sen riemuiten
liuu-uetiksueu, niissä se asetettiin pöydälle ikkunan
eteen. — Lintu polkusi niiu hirveästi, pieni sy.
diin oikuin hyppäsi varpua-panin rinnassa.
Varpusella oli’kaikki, mitä hiin tarvitsi:
ruokaa, juomaa, ilmuu ja auringon paistetta.
Uteliaat’lapsen silmät’katselivat sitä Humallu iliaa
(uksella, kuin jos olisi se ollut joku ulkomaan
lintu. Varpunen uiiki niin puljun kaunista
tuossa kauniissa huoneessa. Vaan kuitenkaan
hiin oi voinut olla iloinen.
Viri viri vii, piipoitti hän, mutta se oli vaan
hätääntyneen valitusta, eikä enää iloista
viserrystä kuin ennen. Killiin häu eniiii päässyt
lentämään, juuri oli hiin tuiiteuut, ettii hänen
siipensä olivat kasvaneet, hiin osasi lent&S,
mutta nyt, nyt täytyi vaan hyppiä pitolapuif
ten väliä. Ja sitten oli hän niin yksin.
Koivussa ikkunan ulkopuolella viserteli kymmeniä
lintusia leikiten ja liidollen oksalta’ oksalle.
Hiin muisti kotonsa kaukana viljavainion vie
ressii, muisti emoansa ja siskojansa. Oi, kuin
hitn halasi sinne jälleen !
Tulipa sumassa pieni tyttö htioneeaun. Häu
oli kovätyhtiön jiisen ja tyttö »Hiili kovin
varpua-raukkaa ja ymmärsi hänen surumielisen
välit uksensa.
JIM Paavo," pyysi hän veljeään, „älä pidä
lintupnrkan häkissä. Niiethän, kuinka tuskal
lisesti se hyppii orresta orrelle.1*
.Mitä siitä," vastasi Paavo. .Killiin sillä
hätää ole. Anniin sille ruokaa ja junina,-i,
niiu sen on kyllä hyvii olla."
.Niin, mutta eihän se pääse lentämään,"
selitti sisko. .Päästä se metsitän vapaasti
lentämään, Paavo kultti, niin annan sinulle
kaikki makeiseni, joita liiti minulle taannoin
toi.u
.Mitä niinä makeisista huolin, uiuttu niiniin
on lysti katsella lintua."
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
