Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
— 182 -
ville jakamaan, mitä hyvää hänellä oli ollut.
Eikö hänen nyt pitänyt köyhille antaa
Ainon osaa, jota hän ei enää tarvinnut?
Onhan maailmassa kovan onnen lapsia,
joilla ei kotia, lämpöä, eikä hellyyttä ollut.
Heitä kohtaan hänen nyt tuli rakkautta
osoittaa. Hänen mieleensä johtui, että samana
päivänä kuu Aino kastettiin, kannettiin
ristille toinenkin lapsi, jonka äiti sanottiin
kovin köyhäksi. Mitäs jos se lapsi hänen
apuansa tarvitsisi? Tuo ajatus johtui
alinomaa hänen mieleensä, eikä hän
saa-nut rauhaa, ennenkun kävi pappilassa
kuulustamassa tuon lapsen nykyistä
kohtaloa. Siellä sai hän tietää, että tytön
äiti oli kuollut, kun lapsi oli neljän
vuoden vanha, ja että tämä sitten
huutokaupalla oli joutunut Pekka ja Anna
Au-tosen kasvatiksi Salolau maalla.
Nyt rouva Rantasessa syntyi kiihkeä
halu käydä katsomassa, minkälainen tuon
lapsen tila oli. ,,Minkä annatte yhdelle
näistä pienemmistä, minun
nimessäni, sen te annatte minulle," ne
sanat olivat alinomaa hänen mielessänsä.
Neuvoteltuansa miehensä kanssa, päätti
rouva Rantanen lähteä lasta katsomaan,
vaikka kyllä, kelirikon aika kun oli,
matka tuonno metsätorppaan oli hyvin
vaivaloinen. Oli tosin jo Toukokuun
alkupuoli, muttasyystä että tavattoman
kj-lmätal-vi oli ollut, kannattivat jäät vielä hevosella
ajaa. Lunta sitä vastoin oli ollut vähän,
.joten maa jo oli paljas; mitä maata
myöten oli matkustettavaa, täytyi siksi
käyden kulkea; hevonen silloin vaan tyhjää
rekeä veti.
Tällä matkalla, kun kyytimies arveli
noiu kolme virstaa vielä olevan torppaan,
rouva Rantanen yht’ äkkiä säpsähti: puun
suojassa kylmällä, kaljnlla maalla näki hiin
pienen tytön makaavan; hän oli paljain
ja-loiu, ohuissa vaatteissa, aivan kalpea.
Oliko hän kuollut? Rouva Rantanen
kiirehti hänen luokseen, koetteli hiinen
jalkojansa ja käsiänsä. Ne olivat kuin
jiiä-palaset. Hän kuunteli hänen rintaansa.
Jumalan kiitos! hän hengitti vielä.
Me tiedämme, kuka tuo tyttö oli.
Mikäpä muu kuin pikku Maiju, jonka
retkeä juur ikään seurasimme. Rouva Ran-
tanen ei tiennyt, kuka hän oli, mutta hän
kiitti Jumalaa, joka oli johdattanut
hänen askeleensa tänne; ehkäpä voisi hän
vielä saada virvoitusta nääntyneelle
lapsiparalle.
Tyttö nostettiin varovaisesti rekeen
ja hiljaa, ettei täräys epätasaisella maalla
tuntuisi lapselle vaikealta, rouva
Rantasen käskystä ajoi kyytimies torppaan. Elon
merkkiä ei tytössä havaittu muuta kuin
että hän hengitti. Mökkiin tultua kävi
rouva Rantaselle selväksi, että tyttö, jonka
hän metsästä oli korjannut, oli juuri sama,
jota hän oli tänne etsimään tullut. Nyt
tunsi hän vielä selvemmin kuin ennen,
että tuo näkö yöllä oli ollut Jumalan
lähettämä. Maiju oli juuri hänen Ainonsa
kaste-kumppani ja hän nyt tarvitsi
äidillistä hoitoa ja hellää huolenpitoa, jota
Aino häneltä ei enää kaivannut.
Taan miten nyt saada sitä apua, jota
kylmettynyt, nääntynyt lapsi tarvitsi?
Ensiksi hieroi rouva Rantanen hänen
kylmästä kohmettuneita jäseniänsä niin, että
ne rnpesivat pehmiämään, ja veren kulku
taas pääsi liikkeelle. Täällä kosteassa,
kylmässä mökissä hän ei voinut kauvan
elää, se oli hänelle selvä; vaan miten
saada hänet täältä pois, sillä lapsi näkyi
joutuvan pitkällisen sairastamisen valtaan?
Hellä sydän ja hyvä tahto keksii
keinoja, missä muut olisivat neuvottomat, ja
niin kävi tässäkin. Rouva Rantanen sai
lapsen onnellisesti kotiinsa saatetuksi,
vaikka se kyllä vaati erinomaisia
varokeinoja, sillä tyttö oli täydessä
kuumeessa ja hänen voimansa erinomaisen
heikot-Lääkäri, joka heti heidän perille
päästyään kutsuttiin pienen sairaan luo,
pudisti päätään ja arveli, että avojaloin
kulkeminen tänlaisessa ilmassa, makaaminen
routaisella maalla, sitä ennen kärsitty
nälkä, tuo kaikki yhteisesti oli tuottanut
heikontumisen ja vilustumisen niin vaikean,
että parantuminen taudista oli melkein
mahdoton. Hän antoi kuitenkin neuvojansa
ja kun sitten uudisti sairaskäyntiänsä joka.
päivä, ihmetteli hän suuresti, että lapsi
kuitenkin elpyi ja rupesi toivomaan hänen
parantumistaan.
Maiju makasi alinomaisessa horroksessa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
