Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—3> 162 <$>-
nurmi?" keskeytti Matti
kysymyksellään.
,,Voi veikkonen ! Paljoa suurempi toki.
Ei jaksaisi juosta toisesta päästä
toiseen."
„Oho! Minä hyppäisin yhdellä
jalallakin."
„Vai hyppäisit . . . Kun et älyäkään,
miten suuri se on. Se on vissiinkin
viisi kertaa niin suuri kuin pappilan iso
nurmi."
„Mutta juosta minä kyllä jaksaisin’1,
väitti vaan Matti.
„Ei tule siitä mitään", vakuutti Anna.
»Etteikö hevonenkaan juoksisi?"
kysyi Matti.
„Niin no hevonen . . . Vaan ethän
sinä olekaan hevonen", virkkoi Anna.
,,Vaan juoksisin minäkin", arveli Matti
kuitenkin.
,,No, huomennahan saat koettaa", tuumi
Anna.
„No, annahan olla, niin koetan",
virkkoi Matti.
Sitten Anna kertoi, että Kaukaniityn
luona aivan lähellä on suo, jossa on
lakkoja hyvin paljon. Tiesihän hän
toisenkin marikan, missä oli ihan mustanaan
mustikoita.
,.Siellä on pieni jokikin, jossa uipi
vesilintuja. Ja sen varrella on niin
koleita kukkia, ettet olo milloinkaan
nähnyt", kertoi Anna.
„01en minä nähnyt koreitakin kukkia",
väitti Matti.
„Missä? Vasikka haassako? Eläs
kelpoisia", arveli Anna.
„Niin vain, entäpä pappilan
puutarhassa?" tuumi Matti.
,,Milloin sinä olet siellä käynyt ?
Eihän sinne lasketa ketään."
„01enhan minä nähnyt aidan raosta.
Tässä kerran kun mentiin pappilan sivu,
minnekä häutä mentiiukään . . .
Setä-lään taittiinkin mennä . . . katsoin
aidan raosta. Oli siellä koreita kukkia,
oli kauniita."
„Onhan niitä siellä pappilassa, vaan
niitäpä ei saa ottaa eikä saa katsoakaan
kuin aidan raosta. Mutta Kaukaniityltä
saa kerätä niin paljon kuin halnaa."
,,Mitäpä noilla kukilla tekeekään",
arveli Matti.
„Eihän niitä saata syödäkään."
,,Niin, vaan ne on sieviä", tnumi
Anna.
Vielä maata pannessa tuumailtiin
Kau-kaniitystä ja sinne menosta, ja siitä se
Anna ja Matti näki untakin.
Mutta aamulla varhain sitä sitten
lähdettiin joukolla: Kaisa, Anna ja Matti,
räätälinmökin Paavo ja Liisa.
Jos muutkin oli toimessaan, niin
Matti se enin kuitenkin. Itse tahtoi
vii-katteensa kantaa. Mutta sen lisäksi
tahtoi hän eväskontin selkäänsä.
,.Elä nyt joutavia, Matti", virkkoi äiti.
,,Ethän sinä jaksa kantaa tuommoista
suurta ja raskasta konttia. Hyvä, kun
viikatteesi kuletat."
Mutta Matti tahtoi vain väkivetoon.
,, Jaksaa minä ... ja minä sen kuletan",
intti hän.
„No, koeta veikkonen", myönsi Kaisa,
pian siitä kyliäsi saat."
Matti koetti saada konttia selkäänsä,
vaan ei se tahtonut liikahdella. Vasta
kun mökin Paavo auttoi, kohosi kontti
selkään. No sitten viikate käteen, ja
Matti oli valmis lähtöön. Eikä hän
enään malttanut odottaa muita, vaan
läksi edelläpäin.
Mutta tuvan portaita laskeutuessa kävi
jo Matin huonosti. Hän luiskahti
portaita alas konttineen päivineen.
Tuiskahti hän kenttään pitkälleen kontin alle
ja viikate lensi loitolle helähtäen.
„Sepä se!" huusi Anna. „Vähästäpä
se Matti väsyikin."
,,Anna, ei saa toisen vahingolle
nauraa", virkkoi Kaisa ja meni auttamaan
Mattiparkaa.
„Ota sinä, Kaisa, kontti", virkkoi Matti
siinä vielä maatessaan.
,,Jopa taisit saada kyliäsi", lausui
Anna. ,,Taidatpa jo uskoa, ettei sinusta
ole eväskontin kantajaksi."
„Minä otan viikatteeni" . . . tuumaili
Matti.
„Viikatteesi on poikki", huusi mökiu
Paavo ja toi Matille kappaleet.
„Nyt saat Kaukaniityn niitetyksi",
nääritti Anna.
Mattia suretti. Niin kävi hänestä
pahalle, jotta se vasta. Itku alkoi jo
vääntää suupieliä.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
