Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
—-$> 175
Matkatoverillani oli oikeus
kansanjoukosta valita lukijat, eikä hän tietysti
valinnut niitä, joilla oli sievin ulkokuori.
Kuulusteltiin kaksitoista talonpoikaa
joukosta ja näinä lukivat kukin yhden talli
useamman sivun heille tarjotusta
kirjasta ja vieläpä sen jälkeen hartaasti
keskustelivat siitä, jota olivat lukeneet.
Näiden jälestä kääntyi hän vielä muiden
kahdentoista puoleen — ja hekin
osasivat kaikki lukea. Tällä tapaa
koeteltuansa lähes puolensataa talonpoikaa,
palasi hän täynnä ihmetystä ruokasaliin.
,,Kuminallista kansaa ovat uämä
suomalaiset", huudahti hän kummastuneena,
„he näyttävät kaikki tukkityhmiltä, mutta
tutkittaessa osaavat he sekä lukea että
selittää luetun sisällyksen. Mielelläni
maksan punnan t.änlaisesta
kokemuksesta."
Saimme sitte kuulla, että tässä
pohjoisnavan liiliellä sijaitsevassa maassa on
lukutaito varsin yleinen. Mitä enemmän
viivyimme tämän kansan keskuudessa,
sitä enemmän aloimme heitä rakastaa
ja olemme huomanneet, että moni
£u-ropan onnellisimniista maista voisi ottaa
siitä esimerkkiä varsinkin mitä kansan
opetukseen tulee.
——
Lähettäjäin osasto.
\
Katrin syntymäpäivänä.
HPeriui jo oma i!-vuotias Kutriseni!"
sa-L uoi äiti ja painoi lämpimiin
saukkoja- sen tyttösen runauhuulille. Katri
avasi lutaasti suuret, silmiinsä, hiero niitä,
katseli ensin äitiään, sitten ympärilleen jii
näytti kovin hämmästyneeltä. — Sänkynsä
vieressä oli pikku pöytä valkoisella’
lii-nnlla peitettynä ja pöydällä iso seppele
kieloista ja puolan varsista. Sen sisässä oli
kaunis kuvakirja ja kaksi sievää
kukka-korttia.
,,Onnea, onnea!" kuului kohtu joka
taholta. Elli ia Yrjö, Aino ja Kerttu ia
pikku Kiltti, koiraiipenttukin. hyppeli
doi-sosti sängyn ympärillä. Kullakin lapsella
oli kukkia kädessä, ja Kiltillä oli viheriä
seppele kaulassa: sekin uiiytti niin
tyytyväiseltä, heilutteli iloissaan häntäänsä ja
„taijosi kättä."
— „Et voiarvatakkaan, mitä puutarhassa
ou. Et voi."-, kuiskasi pikku 4-vuotias Aino
Katrin korvaan. Tämäpä tuli uteliaaksi.
Mitähän siellä lienee? Heti paikalla hyppäsi
hiin vuoteeltaan ja rupesi sukkiansa
etsi-mäiin. Aino, joka oli yhtä utelias
näkemään Katrin ihastusta, auttoi liäntä siiuu
toimessa; muut lapset olivat jo juosseet
ulos äidin jälkeen. Kohta oli Katri pukeunut
ja oli juuri valmis juoksemaan puutarhaan,
kuu äiti astui liuoneeseu. —
„Onko pikku Katrini unohtanut
Junailun tänä aamuna?" kysyi hän lompoiisti.
Katrin silmät täyttyivät kyyneleillä.
„Sno anteeksi, rakas äiti.......!" —
Aiti suuteli häntä poskelle: „Suo anteeksi,
hyvä Jumala, ettii iloissamme Sinua
unohdimme!" Sitten pani hän kätensä ristiin,
Katri ja Aino tekivät samoin ja aiti luki
ääneen aamurukouksen.
Sen lopetettua läksivät kaikki kolme ulos
puutarhaan. Katri katseli uteliaasti
ynipä-rilleen — eihän siellä mitään erinomaista
näkynyt. Mutta ykt’iikkiä kuului iloinen
huutlandus. Suurten koivujen alla oli
petäjän oksista rakettu matala maja, ja sen
odnstalla hyppeli par’aikaa viisi valkoista
kaniinia.
„0i. kuinka ne ovat kulttisia! Aiti,
kat-soppa, miten ne hyppii! Mistä ne ovat
tuodut? Missä on isä? Hän ne varmaankin
on tuonut. Missä ou isä?"
„Tääl!ä olen, oma tyttöseni, ja toivotan
kaikesta sydämmostäui onnea rakkaalle,
pikku Katrilleni", kuului samassa
ystävällinen ääni, ja isä nosti Katrin korkealle
ilmaan, niin korkealle, ettii hän ylettyi aina
ison koivun alimmaisiin oksiin asti.
Sitten mentiin sisään aamiaiselle: mutta
tuskinpa olivat lapset nousseet pöydästä,
ennenkuin taas riensivät puutarhaan. Pikku
kaniinien piti myöskin saada aamiaista.
Yrjö juoksi talliin, ja sieltä toi liän
kourallisen kauroja. Elli poimi kyökki tarhasta
vikeriiiisiii sallatinlehtiä, ja noita
herkku-mokia sitten tarjottiin .,pnpuille". NeDä
vasta olivat mielissään. Ne söivät niin
ahnaasti, ja kuta enemmän ne söivät, sitä
suurempi oli lasten ihastus. Pikku Kerttukin,
joka vastikään oli oppinut käymään, ojensi
ison lehden valkoiselle „pupnlle".
,,Katsokaa, niillä on punaiset silmät",
huudahti Katri, „aivau niinkuin kauniit
helmet!"
.,Ja niin pehmeä valkoinen turkki! Ja
niin pitkät korvat!" lisäsi Aino. —
,,Saavatko lie asua tuossa majassa ?" kysyi
Katri isältä.
.,Sitä vartenhan se onkin tehty. Tuolla
seisoo rakennusmestari", sanoi isä ja osoitti
Yrjöä.
,,Niin, Pekka nuttoi minua, ja laitoimme
sen yhdessä ....."
Tnostapu lahjasta vasta oli iloa lapsille;
melkein koko päivän leikittelivät. he ulkona
kaniinien kanssa. Ne olivot Ainon
rnie-lostä ylitä sieviä, ehkä siovempiäkiu, arveli
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
