Typografinen Muistolehti/Typografiskt Minnesblad 1642-1892 / 37 (1892) Tema: Printing and typography Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
	Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Frihet och tvång af V. Lindman - Kova yö af Juho Reijonen

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>

Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

Frihet och tvång.

——

Bind brottslingen med stadig black om foten och tag hans frihet, tils han bättrar sig, men stör ej friden i arbetarens hydda, han fosterlandet ger sin skärf och dig. Låt barnet tumla fritt från lexors grubbel i solig lek på äng, i stormars larm, ej gagnar fosterjord brådmogen lärdom, blott mod i bröst och kraft i stadig arm. Förkväf hvar stämma, som sitt hat predikar, men lägg ej fjättrar kring det fria ord; vet, om ock slafven krälar fram i gruset hans traktan går dock vida ofvan jord. Bygg dam för hafvet, om det våldsamt tränger mot odlad teg och slår dess skördar ned, men lägg ett ok ej på ett folk, som kämpar mot ädelt mål, för bildning, ljus och fred. Fritt måste fröet gro, om det skall hinna till telning upp och bära frukt en dag, men vill du se det i sin växtkraft domna snör in det då och så dess must förtag.

V. Lindman.

Kova yö.

——

Nurmikko pihamaalla oli vielä niin heleän
vihreätä, kuin olisi vasta eletty keskikesän
kauniimpana aikana, eikä aittarivin takana kasvavasta,
rosokuorisesta kuusestakaan voinut juuri muuta
päättää.

Pienet näreet portin pielessä olivat jo
kumminkin ruvenneet tummaan talvipukuunsa; ja joen
toisella puolen kohoavan harjanteen rinteillä rehottava
lehto, vaihtelevine ja kirjavine häiveineen, kertoi
kesän ihanuuden jo olleen ja ohitse menneen.
Valkeiden, pumpulituppuja muistuttavien pilvien lomitse
leppeästi helotteleva päivä loi tasaisen,
surunvoittoisen loisteen lyhytsänkiselle jokivarsiniitylle, mutta
niityntakaisen jäkäläkankaan kirjaili ja pilkutteli se
monivaihteiseksi, kuni ihmiselämä. Lintujen iloinen
laulukin oli jo vaiennut, eikä yleistä hiljaisuutta
sanottavasti häirinnyt edes metsässä hiljaa kähmivä
tuulikaan.
Rauha oli vallalla kaikkiaalla luonnossa, rauha
ohran sänkeä itsekseen kyntävän Jokelan Matin
mielessäkin. Etäällä, jossakin Tuominotkon takana
helähti vienosti karjan kello. Jo alkoi se kuulua
selvemmästi ja hetkisen kuluttua kajahti saviselta
kujalta pitkä ja iloinen „ammuuh“ tyyneen iltailmaan.

Matti nosti silloin vähän päätänsä ja näki
päivän terän parhaillaan olevan aikeissa painua
näköpiiriä rajoittavien vuorien väliin. Koko luontokin
tuntui jo vähitellen soluvan yön hämyiseen syliin
Vaon loputtua, riisui Matti sentähden hevosensa ja
lähti sitä taluttamaan taloon. Tamman juotettuaan
ja sitte illastettuaan, istahti hän hetkiseksi aitan
portaille piippuansa polttamaan. Siinä mies veteli
muutamia pitkiä henkisauhuja ja hymyillen silmäili
päivettynyttä, vielä nuorenpuoleista vaimoansa, joka,
yhdessä isoäidin kanssa, tuolla tarhassa hyöri lypsämispuuhissa.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>