Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
86
laitos. Kouluja varten on Kiven teoksista julkaistu
erikoispainoksia. 1
Odottaisipa että kohtalon kovuus olisi Kivestä jos kenestä
tehnyt synkänkatkeran pessimistin, mieskohtaisen elämäntuskan
runoilijan, oman kärsivän »minänsä» julki huutajan. Siihenhän Kiven
kaikki ulkonaiset edellytykset viittasivat. Mutta mikä omituinen
vastakohta! Tämä kohtalon kolhima, sisäisesti särkynyt runoilija
on sittenkin täysin ulkokohtainen, viileä ja tyyni elämänkuvailija,
vieläpä laadussaan suurimpia humoristeja, suomenkielisen
kirjallisuuden toistaiseksi suurin. Tässä suhteessa hän paljon muistuttaa
henkistä sukulaistaan ja aikalaistaan, suurta alasaksalaista
humoristia Fritz Reuteriä. Omista ulkonaisista kärsimyksistään ja
sisäisistä taisteluistaan huolimatta molemmat kohoavat taiteessaan
juurikuin oman itsensä yläpuolelle ja sieltä hartaalla ymmärtävällä
osanotolla ja näkemyksiinsä sulautumisella tarkastelevat elämän
moninaisia muotoja sekä luovat kotoisesta ympäristöstään
ilmieläviä henkilökuvia, joiden arkipäiväisen karheuden ympärillä
väikkyy lämmin ihanteellisuuden henkäys. Verrattain harvoin,
kuten esim. »Kullervossa» ja runossa »Ikävyys», puhkeaa Kiven
runoudessa oma katkera elämäntuska ilmi, mutta puhkeaakin silloin
viiltävällä voimalla. Kullervon kaameihin tuskanpurkauksiin Kivi
epäilemättä on runoillut koko joukon omaa itseään, sillä
muistutti-lian hänen elämänkohtalonsa jossakin määrin maailman murjoman
Kullervon kohtaloa. Ehkäpä juuri tuo kohtalon satunnainen
sukulaisuus yhdessä Cygnaeuksen ennenmainitun kirjoitelman kera
kiinnitti Kiven huomion tähän synkkään taruun. Vielä
mieskohtai-sempi tuskan sävel soi yksinäisessä //cäw/ys-runossa. Sitä sopiikin
pitää Kiven oman personallisen elämäntuskan huippuilmauksena:
Mi ikävyys,
Mi hämäryys sieluni ympär’
Kuin syksy-iltanen autiomaall?
Turha vaiva täällä,
Turha onpi taistelo
Ja kaikkisuus maailman, turha!
En taivasta
Ma tahdo, en yötä Gehennan,
Enp’ enään neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
Tuskast’ tietämisen pois,
Kaikk’ äänetön tyhjyys olkoon.
1 Kiven jälkeenjääneitä, julkaisemattomia teelmiä ovat:
5-näytöksi-nen murhenäytelmä Canzio (osaksi painettu »Suomalainen näyttämö» nimi-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
