Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Perustavia kirjailijoita
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
87
Samoin runossa Torninkello Kivi puhkeaa omakohtaiseen
arvosteluun ihmisonnen mitättömyydestä:
Mihin vertaan ihmisonnen?
Mikä onpi ilo tääll’?
Päivän paiste pilven rei’äst’
Autiossa korvessa.
p
Myös hänen kirjeissään ja siellä täällä hänen muissakin
teoksissaan, varsinkin »Karkureissa» ja »Seitsemässä veljeksessä», soi joskus
voimakkaasti elämän mitättömyyden ja kuoleman kaipuun
surumielinen sävel, halu tuonelan unhotusta antavaan taloon. Mutta
sittenkin Kiven elämänkatsomus yleensä oli valoisa ja sovinnollinen,
jopa siinä määrässä, että häntä on voitu kutsua aivan erityisesti
»sovinnon runoilijaksi».1 Kiven teoksissa seuraa verisen vihan ja riehuvien
ristiriitojen jälkeen aina valoisa, sovinnollinen loppu, luja luottamus
siveellisten voimien voittoon. Hyvän voima on suurempi kuin
pahan. Hän ei juuri koskaan satiirikon kylmällä ivalla pitele oloja ja
ihmisiä, kuten olisi syytä häneltä odottaa. Ainoita merkkejä siihen
suuntaan ovat esim. Jukolan Juhanin mielenpurkaukset pappeja
ja virkamiehiä vastaan. Hänen valoisa maailmankatsomuksensa
näkee pahan olevan epäoleellista, ohimenevää, hyvän sen sijaan
oleellista, lopullista. Ja tällainen avoin elämänkatsomus se vapauttaa
ja avartaa hänessä synnynnäisen huumorin, joka itsetietoisen
rehevänä ja muhoilevana, ketään purematta ja polttamatta, levittää
ymmärtävän hymynsä hänen kuvaustensa yli. Epäilemättä hänen
mielirunoilijansa Shakespeare ja Cervantes osaltaan esimerkillään
ovat saattaneet Kivessä itsessään hersyvän huumorin suonen
vuolaasti pulppuamaan, niin että siitä on tullut yksi Kiven taiteen
pää-tunnusmerkkejä. Huumori oli ennen Kiveä verrattain tuntematon
suomalaisessa kirjallisuudessa, mutta noilta renessansiajan
mestareilta Kivi oppi pitämään sitä arvossa. Omasta puolestaan hän
näkyy pitäneenkin »suomalaista talonpoikakansaa humorillisimpana
sessä julkaisussa 1897), 4-näytoksinen komedia Olviretki Schleusingenissä,
2-näytöksinen näytelmä Selman juonet, katkelma näytelmästä Alma ja joukko
runoja. Kiven itsensä hävittämiä tiedetään olleen: näytelmät Sankariteos
ja Jäähyväiset (= Leo ja Liina) sekä eräs pieni komedia, novelli Riika ja
kertomaruno Kaski.
1 Niin esim. F. Perander muistopuheessaan. Kaikuja Hämeestä III,
1878. - *; * ’
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
