Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
61
osottaa, miten edellä käyvät syyt heikon luonteen siihen vähitellen
ikäänkuin vaistomaisesti johtavat. Aiheellisesti »Yksin» on yhtä
kepeä kuin edellisetkin novellit. Tuon nuoreen tyttöön onnettomasti
rakastuneen yksinäisen vanhanpojan, jonkinlaisen suomalaisen
Wer-ther-tyypin, joka itse esiintyy kertojana, alakuloisia, lemmen janoisia
mielialoja, kaihoja ja kaipauksia Suomessa ja Pariisissa kuvataan niin
tarkasti ja perusteellisesti, että kirjan raukean sankarin alituinen,
milt’ei sairaalloinen mielensähautominen jossakin määrin
tympäisee reippaampaan menoon tottunutta lukijaa. Tässäkin novellissa
tekijä yhä lisää vaikutelmia piirre piirteeltä, kunnes tarina vihdoin
kärjistyy huippuunsa itse jouluyönä Pariisin Moulin Rouge’n
(»Punaisen Myllyn») huumaavassa humussa ja sen jälkeisessä
yökohtauk-sessa. Täten hän saa aikaan taiteellisesti tehoisan vastakohdan
kirjan alussa kuvatuille hempeille, kesäisille Suomi-idylleille, ja
loppu-tunnelman alakuloisuus ja särkyneisyys on sitä vaikuttavampi.
»Yksin» novellissa Aho ensi kertaa esiintyy täysin kypsyneenä,
ranskalaisten tyyliniekkain (etusijassa kai Daudefn ja Maupassantin)
koulua käyneenä tyylitaiturina, joka jo tietoisesti hallitsee
kielellisiä ja tyylillisiä esityskeinojaan. Soreasti soluvat siinä sanat ja
lauseet, taipuen hienosti maalailemaan kaikkia eri tunnelmia ja
mielenväreitä. Senpätähden tällä kertomuksella, tyhjänpuoleisesta
sisällyksestään huolimatta, tyylillisesti on varsin merkityksellinen
sija Ahon tuotannossa. Siinä Aho jo esiintyy niin sanoaksemme
suorasanaisena lyyrikkona, tunnelmalastujensa edeltäjänä.
Seuraava suurempi novelli, Ahon siihenastisen tuotannon
pääteos, oli »Papin tyttären» jatko Papin rouva, joka myös eräällä taholla
herätti paheksumista. Sen hän Italian matkalta palattuaan julkaisi
v. 1893. Tuntuupa kuin olisi käynti tuossa kesän, kauneuden ja
taiteen luvatussa maassa vasta antanut Ahon taiteelle sen korkean
kypsyyden ja sopusuhtaisuuden, jollaisena se tässä novellissa
esiintyy. Puhtaasti kirjallisena taideteoksena »Papin rouva» yhä
vieläkin lienee Ahon taiteen korkeimpia saavutuksia. Siinä tapaamme
Ellin puolikymmentä vuotta myöhemmin hieman arkipäiväisen,
tahdittoman ja kömpelön kappalaisen vaimona. Rakkaudeton
avioliitto ei tietysti ole voinut antaa hänen haaveilevalle mielelleen sitä
tyydytystä ja onnea, jota hän on unelmoinut; pastori taas ei huomaa
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
