Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
asiasta tahansa, mutta sittenkin hän parhaissa lastuissaan on ehkä
enimmän antanut omaa sisäisintä itseään, näkemyksiensä,
elämyk-siensä ja mielialojensa välitöntä runoilijaa.
»Lastujen» aiheet ovat monilta eri aloilta, ikäänkuin todistamassa
Ahon näkemyksen ja tuntemuksen avaruutta. Luonteenomaisimpia
Aholle ovat epäilemättä ne lastut, joissa hän kuvailee omia
personal-lisia mielialojaan ja luonnosta ynnä elämästä saatuja välittömiä
vaikutelmiaan. Niissä on useita lyyrillisesti herkkiä teelmiä, jotka
ovat läheistä sukua Kantelettaren laulujen mielialoille ja
luonnon-tajulle. Milloin hänelle yhfäkkiä pälkähtää päähän lähteä kotikaihon
ajamana Pariisin valosta ja ilosta kylmään Suomeen (Kotiin),
milloin Helsingin vieraasta humusta kotoiseen Maan sydämeen, konsa
kotoisesta pikkukaupungista vielä kauemmas sydänmaille
»pakenemaan pois ikäviä ihmisiä», joiden »keskessä oli sydän tyhjentynyt
tunteista», ja nauttimaan salojen suuresta rauhasta ja alkuperäisistä
ihmisistä. Sillä täällä vasta löytyy se viileä ja rauhallinen Kosteikko,
kukkula, saari, missä lehmitytön lehtoista laulua kuullessa:
Oli kuin olisi punoutunut hienoja lankoja sisässäni, joita sujutteli,
soinnutteli ja kiinnitti kuin kanteleen kieliä joku tuntematon käsi. Ja sitä
mukaa kuin ne virisivät, alkoi syntyä uusia täyteläisiä sointuja. Se oli
ympäristön ja oman olemukseni hiljaista riemua. Se ei päässyt
purkautumaan, mutta se jäi sinne lämmittämään ja lievittämään. Pala palalta
sulivat kovettuneen mielen nystyrät ja maailma oli kaunis, ihmiskunta hyvä
ja minä itse — alakuloisen onnellinen.
Tämä »alakuloinen onnellisuus» se onkin Ahon tunnelmalastujen
perussävy. Onpa hän sille virittänyt erityisen ylistyshymninkin
(Alakuloisuuden ylistys), ihannoiden siinä raukeaa ja rauhaisaa
erakkoelämää kanteleineen, kissoineen ja sirkkoineen pienessä hankiin
hautautuneessa mökissä »kaukana yksinäisen metsäjärven rannalla»,
jossa »rauha olisi rintani täyttänyt ja sieluni sulanut haikean
hiljaiseen riemuun». Aholla kuten Kantelettaressa useimmiten »soitto on
suruista tehty».
Aho on perisuomalainen luonnonrunoilija ja luonnonromantikko,
»metsien mies», kuten Aleksis Kivi. Vasta syvällä ystävällisen luonnon
keskellä, kaukana nykyaikaisen kulttuurin valtaväyliltä, hän löytää
uneksimansa ilon ja viihdytyksen. Sinne kutsuu häntä Takalisto,
12. 952 — 5
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
