Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
82
nen sunnuntai-ilta Rantalan pihalla ja Oulun outojen
ihmeellisyyksien vaikutus salolaisten, varsinkin Katrin mieleen) tällä kirjalla on
yhtymäkohtia Juhani Ahon hiukan aikaisempien novellien
»Kievarin pihalla» ja varsinkin »Rautatien» kanssa. Mutta muuten »Oulua
soutamassa» on leveä, kansanomainen »tervakansan» eepos, jonka
sankareina on koko tuo tervanpoltolla elävä ylimaan karaistu kansa,
vaikkapa pääasiallinen juoni, jos sellaisesta edes voi puhua, kiertyy
Rantalan tervalastia Kuhmosta Ouluun kuljettavan venekunnan
ympärille. Tervaveneet, tukkilautat, välkeät vedet, kuohuisat
kosket, ankarat aallokot, sydänmaiden jylhä luonto ja alkuperäinen
kansa — kaikki ne kilpaa vierivät tässä leveässä »laatumaalauksessa»
erinomaisen höystöisän ja kansanomaisen kielen kuvaamina lukijan
editse. Epäilemättä »Oulua soutamassa» samoinkuin Ahon
»Rautatie» kauan säilyttää »klassillisen» arvonsa. Molemmat ne ovat
meikäläisen realistis-naturalistisen suunnan perikuvallisimpia tuotteita,
loistavia näytteitä siitä, miten vähäpätöisyys taitavan kynän
käsittelemänä voidaan tehdä sekä pitkäksi että leveäksi ja huvittavaksi,
vieläpä arvoltaankin mielenkiintoiseksi.
Pakkalan viimeinen romaani Pieni elämäntarina seisoo aivan
yksinäisellä paikalla hänen tuotannossaan. Nähtävästi hän tällöin
on ollut enimmän ulkomaisen kirjallisuuden, semminkin
suomenta-miensa norjalaisten kirjailijain vaikutuksen alaisena. Tyylillisesti
ja käsittelytavan puolesta näyttää varsinkin Knut Hamsun jättäneen
tähän romaaniin jälkiä, jopa aiheellisestikin (vivahtaahan oikullinen
Esteri Kalm jossakin määrin Hamsunin »Pan’in» Edvardaan).
Tuntuu kuin Pakkala olisi tällä kertaa yleistä ajan virtaa seuraten
tahtonut luoda jotakin erikoista, tavallisuudestaan poikkeavaa.
Romaanin kokoonpano on nyt perin kiinteä, yhden henkilön ympärille
kiertyvä; ajan ja paikan väritys on ohennettu milt’ei olemattomiin;
kieli karsittu ja puristettu mahdollisimman suppeaksi, miltei
pakko-paitaiseksi; esitys hypähtelee perin hermostuneesti ja oikullisesti
ikäänkuin päähenkilön luonnetta ja mielenliikkeitä säestäen
eteenpäin, jättäen aukkoja, jotka lukija itse saa täyttää. Päähenkilö on
nytkin nainen, mutta tällä kertaa säätyläisnainen, rikkaan kodin
tytär. Esteri Kalmin ei tarvitse »Vaaran» naisten tavoin kärsiä
aineellista puutetta, mutta sitä enemmän hänen avara ja lämmin sydä-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
