Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uudempi realismi ja »Nuori Suomi»
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
87
hän tosin tekee vielä ikäänkuin suuren lopputilinsä nykyisyyden
kanssa julkaisemalla lavean yhteiskuntakuvauksensa Aikansa
lapsipuoli 1895, ennenkuin päättävästi siirtyy kansansa historiallisia
vaiheita kaunokirjallisesi valaisemaan, astuu realistisesta nykyajasta
romanttisempaan menneisyyteen. Myöhemmin hän kyllä, mutta
vain aivan tilapäisesti, palajaa nykyaikaan kertomuskokoelmallaan
Saaristossa (1903) y. m. pikkuteelmillä.
Kuten sanottu ei Ivalo enää aiota realistisella
kansankuvauksella. Hän on jo »modernisempi» mies, jonka esiintyessä
kansankuvauksen kulta-aika oli jo laskemassa. Tosin hän pienissä
kertoelmissaan (»Tuokiokuvia» ja »Iltapuhteeksi») tilapäisesti piirtelee
milloin surullisia, milloin hupaisia pikkukuvia kansan elämästä ja
ihmisistä (esim. Kappale todellista kurjuutta, Vanttajan vanhukset,
Syy-tinkivaari, Kaksi suurta harria, Matalassa), tuopa »Reservikasarmissa»
esiin koko sarjan hupaisia maalaisnuorukaisten tyyppejä. Mutta
pääasiallisesti hän näihin aikaisempiin kertomuksiinsa ja jutelmiinsa
valitsee aiheet helsinkiläisestä elämästä, varsinkin sen ylioppilas- ja
koululaismaailmasta, samoin vanhain piikain sekä vanhain poikain,
rappioituneiden herrasmiesten, pikkukaupunkilaisten y. m. s. oloista
ja elämästä. Useimmiten Ivalo pikkujutelmissaan herttaisen
leikkisästi, todellisen humoristin näppärällä näkemyksellä, kuvailee
ihmisten pieniä heikkouksia ja elämän naurettavuuksia, varsinkin
rakkauden erilaisia puuskia ja ilmenemistapoja. Muodoltaan ja monesti
aiheiltaankin nämä jutelmat ovat Ahon samanaikuisten »Lastujen»
läheistä sukua, mutta ne eivät ole yhtä siroja ja huoliteltuja, vaan
pikemmin kepeiden »palstantäytteiden» tapaisia. Ivalo ei samassa
määrin kuin Aho eläydy itse mukaan aineeseensa, hän sieppaa
ulkokohtaisesi kuin matkailija-valokuvaaja kuvan sieltä toisen täältä.
Siitäpä johtunee myös että Ivalo niissä verrattain vähän kuvailee
luontoa. Hänellä ei tunnu olevan Ahon eikä Reijosen syvää
luonnon-tajua. Vain »Tuokiokuvissa» ja »Saaristossa» hän piirtelee muutamia
kalpeahkoja luonnonkuvauksia — edellisessä lapsuusseutunsa
jylhästä salomaan, jälkimäisessä Suomenlahden merellisestä luonnosta.
Myöhemmin hän kyllä historiallisissa romaaneissaan entistä
suuremmassa määrin kehystää tapahtumia ja henkilöitä
luonnonkuvauksilla, mutta tällöinkin verrattain harvaviivaisilla ja ylimalkaisilla.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
