Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - »Kansankirjailijoita» ja kansankuvaajia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
.131
Aspelinin alkulauseella varustettuna ilmestyi 1887, mutta oli omaksi
huviksi jo paljoa aikaisemmin paperille pantu. Sitä seurasi lyhyempi
novelli Naavalan Taavetti kokoelmassa »Syvistä riveistä» 1890 ja
lopuksi taas laajahko kertomus Munkkiniemen Elsa 1891. Ne ovat
etusijassa huvittavia ja opettavia nuorisonkirjoja ja, kuten
Päivärinnankin pääteokset, elämäkerrallista laatua, esittäen päähenkilön
vaiheet tavallisesti lapsuudesta aina autuaaseen kuolemaan saakka.
Epäilemättä tekijä niihin, ainakin »Heikki Helmikankaaseen», on
kutonut paljon suoraan omia elämyksiään ja muistojaan.
Kertomustapa on perin tyyni, havainnollinen ja pikkupiirteinen;
vähäisimmät-kin asiat kuvataan juurta jaksaen. Mutta lukija pysyy sittenkin
mielenkiintoisesti mukana, sillä kaikki nuo vähäpätöiset
pikkuseikat tuntuvat, ainakin samantapaisissa olosuhteissa eläneestä
lukijasta, niin perin tutuilta ja kotoisilta. Siinä suhteessa varsinkin Heikki
Helmikankaan tarina on elävimpiä kirjoja mitä meillä koskaan
lienee kirjoitettu. Samalla se on luotettava sivistyskuvaus Limingan
lakeuksien oloista viime vuosisadan puolivälissä. Köyhästä
turve-töllin pojasta Heikki kuntonsa ja ahkeruutensa avulla vähitellen
kohoaa ison talon valistuneeksi isännäksi. Heikin ohella on
henkilöistä huomattava varsinkin ystävällinen ja avulias naapurimökin
ukko ja Heikin valistunut ja hilpeä eno Aspela, joka jalomielisesti
avustaa Heikkiä. — »Naavalan Taavetti» on edellisen pienoistoisinto,
jossa samoin köyhä liminkalainen maalaispoika ahkeruutensa,
kuntonsa ja jumalanpelkonsa avulla kohoaa suuren talon omistajaksi,
ympäristönsä hyväntekijäksi ja valtiopäivämieheksi. —
»Munkkiniemen Elsa» on heidän Helsinkiin joutunut naispuolinen toisintonsa,
köyhä orpotyttö, joka hänkin hyvien ominaisuuksiensa avulla pääsee
onnellisesti eteenpäin elämässä. Tosin hänestä ei tule ison talon
emäntää, vaan kuolee hän, monissa herrasperheissä palveltuaan,
vihdoin naimatonna hyvinvoipana helsinkiläisenä pesijättärenä ja
hartaana pakanalähetyksen ystävänä. Kuitenkaan ei tämä Sissalan
viimeinen teos, tarkasta paikallisuudestaan huolimatta, tunnu yhtä
luontevalta ja todenomaiselta kuin edelliset; sattumat ja tekijän oma
johto näkyvät siinä entistä enemmän. Eivätkä Helsingin
säätyläiset ole yhtä kotoisia ja ilmieloisia tuttavuuksia kuin nuo
liminkalaiset turvetöllien eläjät.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
