Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Eest’ askon, yalkenden, kuninkaan,
Siis saurimpien henkein johdon alla.
Nää seitsenkymment’ teki kuoloaan
Jo kaikk’, kun apn Demminiltä ehti:
Ja pystyss’ seisoi nyt hän ainooastaan,
Jok’ kuoloon saatti ne, kun vaaraan lähti;
Kyyneltä kantoi nrho silmässään,
Povessaan katumusta katkerata,
Ett’ oli vienyt nhkamielissiiän
Heit’ aivan kohti äkkikuolemata.
Ja Kustaa Adolf seisoi kauan vaiti,
Ihmisnü surren väkeään, jok’ kaatui.
Liihcmmäksi kun varjot laskivat
Uroita, joille turmion hän tuotti,
Hän korkeni taas silloin kuninkaana.
Hän, luoden silmät taivaallen, näin lausui
Kerrassaan ihmisenä, kuninkaana:
Aurinko, joka lasket vuorten taa,
Joidenka juurill’ urhot nukkuivat nää,
Vaan nouset huomenn’ ihanampana,
Valani kuule, piirrä tulehes:
Niin kauan kuin on Ruotsin valtikka
Käsissä Ituotsalaisiss’ urhokkaissa,
Ne kuninkuudell’ olkoot oietut
Suojaamaan maata, jonka urhopoiat
Mua suojelivat tänä päivünä,
Henkensä antain hengestäni mun,
Silmäinsä valon suoden sammuttaa,
Valoa päivän ettii vielä saisin
Mä nähdä! Unhota ma, Jumala,
Jos valani ma itse unhotan.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
