Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 11. Pohjoiseen pitkin rantaa. Eskimolaisia
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
204
204 YHÄ POHJOISEEN PITKIN RANTAA.
doilla täytyi jään vihdoinkin väistyä ja me pääsimme varmasti,
vaikkakin hitaasti eteenpäin. Vaikeuttaakseen yhä enemmän
kulkuamme jäätyivät vesilampareet telien välissä. Yön
kuluessa jää vahventui ja esti veneitä pahasti. Jää oli sulamatta
myöhäseen seuraavana päivänä.
Aamupuoleen rupesivat voimat vähenemään. Pitkän
ajan-han olimmekin työtä tehneet. Ja nälkä meillä oli, kun sitte
eilisen juhlasyömingin jälkeen emme olleet ruokaa saaneet.
Jotkut olivat niin unissaan, että vaivoin silmät auki pysyivät.
Innoissamme päästä pohjoiseen, iloissamme tästä uudesta
elämästä, olimme unohuttaneet kerrassaan ruumiin tarpeet. Ne
olivat nyt kahta voimakkaammat.
Me laskimme muutamalle jäätelille levätäksemme vähän
ja saadaksemme vähän einettä. Tuntui äärettömän hyvälle,
vaikka mielestämme meillä ei ollut aikaa olemaan yhdessä
kohden. Päivä sarasti; koillistaivaan ranta kirkastui ja punertui.
Valo kohosi kohonemistaan — ja sitte nousi itse tulilevy
säteillen jääreunan yli; ruumis ja sielu kylpi valovirrassa,
virkistyttiin, kaikki väsymys oli kuin pyyhkäisten poissa. Nyt nousevan
auringon kera työhön!
Jää oli kiinteämpää kuin koskaan. Tuuma tuumalta, jalka
jalalta täytyi meidän murtautua ja tapella jään läpi pohjoista
kohti. Usein näytti ihan toivottomalle; vaan meidän täytyi
päästä eteenpäin ja me pääsimme.
Pääsimme ohi Kap Rantzaun, ohi Karra akungnakin,
joka on tunnettu Holmin ja Garden matkalta v. 1884, ja
tun-keusimme Kap Adelaerin luo. Vaan täällä tuli pahimmasta
pahinta. Suuria ja mahtavia telejä oli puserruksissa toisiaan
. vasten eivätkä liikahtaneet. Pitkillä venekoukuillamme
koetimme niitä työntää, vaan turhaan. Joka mies, kaikki kuusi
yhdellä kertaa, vaan jäät eivät mahtaneetkaan. Vielä kerran
ja lujasti, minkä suinki voimia on, ja jäätelit lonkoavat tuuman
verran toisistaan. Siitä yllytään. Isketään kiinni! Telit eroavat
yhä enemmän. Työnnetään! Äkäisesti! Ne siirtyvät niin paljo
toisistaan, että veneet saadaan läpi, kun kirveellä lohkotaan
telien nokkia. Niin päästään siitä seuraaville teleille saakka.
Täällä sama työ. Yhteisin voimin ponnistamalla
äärimmäisyyteen saakka me pääsemme läpi.
Tarvitaan vähän tottumusta tällaisessa jäässä. Täytyy
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
