Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - 15. Viimeinen telttapaikkamme itärannalla. Ensimmäinen retki sisämaanjäälle
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
RAILOT JA LUMIS1LLAT. 261
muodostuu uusia railoja, jotka kaikki kulkevat melkein samaan
suuntaan. *)
Pitkän aikaa kulimme kutakuinkin hyvin; osaksi voimme
kulkea railoja pitkin pohjoiseen, kun sen kautta emme paljo
joutuneet suunnastamme, osaksi nämä eivät olleet niin pitkiä
ja kapenivat, jotta pääsimme niistä hyppäämällä tahi
kiertämällä. Usein menimme niistä yli reikäisiä lumisiltoja tahi
kapeita selkämiä myöten, jotka olivat siten syntyneet, että jää ei
ollut kokonaan halennut, vaan jääkieleke jäänyt riippumaan
laidasta laitaan kuin kapea, toiselle puolen kalteva silta, josta
näki kummaltakin puolen siniseen, pohjattomaan railon
syvyyteen. Kun lumipinta oli ohut, ei ollut mitään vaaraa: näki
silloin, missä oli luja perustus, ja missä piti olla varuillaan ja
joutuisasti kulkea yli. Köyden olimme sitoneet ympärillemme;
se piti pitää kireällä välillämme, että jos toinen putoaisi tahi
uppoaisi, niin toinen heti voi pidättää hänet ylhäällä.
Kuta edemmäksi tulimme, sitä vahvemmaksi kävi
lumipeite jäällä; märkä lumi upotti nilkkaa myöten; kävely kävi
raskaaksi, ja railojen laidoilla oli pettäviä lumikinoksia, jotka
väliin peittivät railon kokonaan, niin että pinta näytti tasaiselle.
Piti sauvalla tunnustella ja pistellä aina kulkiessaan, muuten
pian oli ontolla pinnalla, joka oli ainoastaan parin sentimetrin
vahvuista pyrylunta syvyyden peitteenä, johonka sauva
vähim-mälläkin painolla suljahtaa. Kun sen tuntee, niin peräytyy
mitä pikemmin, tahi myöskin ottaa niin pitkän askeleen kuin
lyhyet tahi pitkät jalat yltävät, saadakseen, jos mahdollista,
vankan perustuksen toisella puolen, jolloin toveri seisoo tanassa
ja tarttuu lujin käsin köyteen, ollakseen valmis pitämään kiinni
siinä tapauksessa, että lumikuori pettäisi.
Kumpikaan meistä ei pahoin pudonnut, vaan kuitenkin
pari kertaa näytti varsin pahalle; me upposimme kainaloita
myöten, tunsimme jalkain huiskuvan tyhjyydessä allamme.
Kun tämä pitemmälle ei tuntunut mitenkään mukavalle, niin
käännyimme enemmän etelään, jossa lunta oli hienommalta ja
railoja vähemmän. Kun meidän ei tarvinnut nyt olla aina niin
*) Jos nyt jääjoukko, kulettuaan kuperan selän yli, tulee laaksoon, eli
kuoppaan, jossa maan pinta on onteva, puristuvat railot taas kokoon, täyttyvät
lumella ja vedellä, jäätyvät ja katoavat vähitellen kokonaan.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
