- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 1. A-Confort /
231-232

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aleksanteri ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

nousemassa suureen merkitykseensä paavikirkossa.
sekä innokkaana hierarkkisten ihanteitten
kannattajana ja kansallis-italialaisen politiikan
ajajana. Hänen paaviksi tulonsa merkitsi
sentähden taistelua keisariuden kanssa, jota silloin
edusti voimakas Fredrik I Barbarossa. Keisarin
tukemat vastapaavit, joita oli kolme perättäin,
saivat kannatusta etupäässä Saksassa, mutta
muualla ylipäänsä yhdyttiin A:iin. Alussa oli
onni A:lle vastainen ja 1162-65 hän
enimmäkseen oleskeli Ranskassa, sieltä käsin halliten
kirkkoa, kunnes pääsi palaamaan Italiaan, jossa
jatkoi taistelua aitoitalialaisella diplomaattisella
taidolla ihmeteltävän valppaasti ja sitkeästi.
Lombardian kaupunkien voitto Legnanossa 1176
pakoitti Fredrik Barbarossan tekemään paavin
kanssa sovinnon, jossa tämä sai kaikki
tärkeimmät vaatimuksensa tunnustetuiksi. Vielä
suurempaan nöyryytykseen hänen vastustajalleen
päättyi A:n taistelu Englannin Henrik II:n
kanssa arkkipiispa Becket’in asiassa (ks.
Becket) 1174. Muissakin maissa A. kohotti
paaviuden merkitystä. Ruotsiin hän kirjoitti
lukuisia kirjeitä, joilla hän koetti johtaa
sikäläisen, monessa suhteessa erikoisen luonteensa
säilyttäneen kirkon kehitystä enemmän
hierarkkiseen suuntaan. Näiden kirjeiden joukossa on
vanhin Suomea koskeva paavikirje, bulla
„Gravis admodum” v:lta 1171, joka antaa ensimäiset
luotettavat tiedot kristinuskon tilasta
maassamme. Hänen aikanaan pidetyssä „kolmannessa
Lateraanisynodissa” (ks. t.) 1179 tehtiin tärkeitä
koko kirkkoa koskevia päätöksiä.

4. A. IV (Rainald, Segnin kreivinsukua),
paavina 1254-61, jatkoi edeltäjäinsä taistelua
Hohenstaufeja vastaan, joiden etuja ajoi Manfred,
Sisilian kuningas. Italiassa A:lla oli huono
onni; suurin osa maata, jopa lopulta Roomakin,
joutui Manfredin kannattajain haltuun, ja
paavin pannaanjulistukset ja kehotukset ristiretkeen
Hohenstaufeja vastaan olivat tehottomia.
Kastilian Alfons X:n ja Cornwallis’in kreivi Rikardin
kiistellessä Saksan kuningaskruunusta asettui
paavi jälkimäisen puolelle. A. harrasti sovintoa
kreikkalaiskatolisen kirkon kanssa ja oli
kerjäläismunkistojen lämmin suosija.

5. A. V (Petros Philargi, synt. Kreetasta),
paavina 1409-10. Paaviksi valittuna
reformiystävällisessä Pisan kirkolliskokouksessa hän
heti hajoitti kokouksen ja kohdisti toimintansa
Italian saattamiseksi valtaansa, mutta huonolla
menestyksellä. „Suuren skisman” sekasorto nousi
hänen aikanaan entistä suuremmaksi.

6. A. VI (Rodrigo Borgia), paavina
1492-1503; synt. n. 1430; paavi Kalikstus III:n
sukulaisena nopeasti yleten arvoasteissa, niin että jo
26-vuotiaana oli kardinaali, hän kulutti monien
virkojensa ruhtinaallisia tuloja mitä
suurimmassa ylellisyydessä ja irstaisuudessa. Innocentius
VIII:n kuoltua hänen onnistui simonialla ja
kaikenlaisilla konnanjuonilla kohota paaviksi, jossa
asemassa hän jatkoi entistä elämäänsä. Hän oli
loistavalahjainen, persoonallisesti miellyttävä,
mutta siveellisesti läpimädännyt mies. Hänen
korkein päämääränsä oli maiden ja rikkauksien
kerääminen lapsillensa, joista hänen
jalkavaimonsa Vanozza Catanei oli synnyttänyt neljä;
poika Cesare ja tytär Lucrezia Borgia olivat
hänen lemmikkinsä. Italian senaikuisiin
valtiollisiin selkkauksiin otti A. taitavana diplomaattina
innokkaasti osaa; hänen päävastustajansa oli
Ranskan kuningas Kaarle VIII. Paavinvallan
valtiollista merkitystä todistaa se, että A.
saattoi yhdellä kynänvedolla määrätä rajan
Espanjan ja Portugalin alusmaiden välillä äsken
löydetyssä Uudessa maailmassa. Mutta kirkossa
kohosi hänen aikanaan turmelus korkeimmilleen.
Asemaansa kristikunnan ylipaimenena A. käytti
melkein yksinomaan rahalähteenä, myyden aneita
ja virkoja, kantaen apuveroja muka ristiretkeä
varten j. n. e. Tätä rosvohallintoa vastaan
kiivaili Savonarola, joka sai loppunsa roviolla.
Kirkollista kirjasensuuria kovennettiin. Syystä
on tätä paavia sanottu kristillisen Rooman
Neroksi. Kesken puuhiaan hän äkkiä kuoli
malariaan ; kansa luuli hänen saaneen surmansa muita
varten aiotusta myrkystä, jota hän oli
erehdyksestä tullut nauttineeksi.

7. A. VII (Fabio Chigi), paavina 1655-67, oli
aikaisemmin ollut paavillisena lähettiläänä
Westfalin rauhanteossa, jota vastaan hän pani
vastalauseen. Paavina hän kirosi Ranskan
jansenistien opit ja Pascalin (ks. t.) „Maaseutukirjeet”.
Hänen aikanaan sattui kuningatar Kristiinan
julkinen kääntyminen katolisuuteen (1655). A.
oli tieteiden ja taiteiden ystävä ja itsekin
runoilija.

8. A. VIII (Pietro Ottoboni), paavina
1689-91. Tullen paaviksi 79-vuotiaana hän jatkoi
edeltäjänsä Innocentius XI:n taistelua
„gallikanismia” vastaan Ranskassa. Osti ja liitti
Vatikaanin kirjastoon kuningatar Kristiinan
kallisarvoisen kirjakokoelman. J. G.

Aleksanteri, Venäjän hallitsijoita, Suomen
suuriruhtinaita:

1. Aleksanteri I (1777-1825), Venäjän
keisari ja Suomen suuriruhtinas, syntyi
Pietarissa 23 (12) p.
jouluk. 1777.
Hänen isänsä oli
perintöruhtinas,
sittemmin keisari
Paavali
Petrovitš; äiti, Maria
Fedorovna, oli
syntyjään
Würtembergin prinsessa. Isänäiti,
Katariina II,
joka omaa
poikaansa kohtaan
oli tyly, huolehti
sen sijaan
pojanpoikansa kasvatusta äidillisellä
rakkaudella ja
toimitti hänelle eteviä opettajia, joiden
joukosta erittäin on mainittava vapaamielinen
geneveläinen Laharpe. Ollen luonteeltaan jalo,
tunteellinen ja helposti innostuva omisti A. jo
nuorena itselleen ne valistuksen ja vapauden
aatteet, jotka olivat silloisen aikakauden
päävirtauksina. Ranskan vallankumous ja
sittemmin hänen isänsä, keisari Paavalin lyhyt
hallitus ja väkivaltainen loppu tekivät syvän
vaikutuksen nuorukaisen herkkään mieleen.
Tämmöisissä oloissa A. nousi Venäjän valtaistuimelle 24
(12) p. maalisk. 1801. Hän ryhtyi heti

Aleksanteri I.
Aleksanteri I.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Mon Jul 4 09:15:27 2016 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/1/0142.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free