- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 1. A-Confort /
239-240

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Aleksanteri ...

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

aloilla saatettavat ehdottomaan valtaan.
Edelläkävijän uudistukset korkeamman opetuksen,
oikeudenhoidon ja hallinnon alalla, mikäli eivät jo
ennen olleet tulleet typistetyiksi, peruutettiin
suureksi osaksi, mutta samassa raivattiin
tietämättä tietä uudelle rajun vastustuksen
hyökylaineelle, jota A. ei kuitenkaan saanut omin silmin
nähdä. Varsin huomattavaksi hänen
hallituksensa tuli valtiotaloudellisella alalla.
Raha-asiainministeriensä Vyšnegradskijn ja Witten
avustamana A. koetti vapauttaa kansansa
ulkomaan ylivallasta. Kustannuksia pelkäämättä
luotiin laaja rautatieverkko; kotimainen
suurteollisuus saatiin ankaralla suojelus- ja
kieltotullipolitiikalla nousemaan; säästöjä ko’ottiin
maalaiskansaa mitä ankarimmin verottamalla.
Kasvavan luoton nojalla saatiin äärettömiä
valtiolainoja Euroopasta, mutta seuraava aika on
useissa kohdin paljastanut näiden loistavain
voittojen onttouden. Sotalaitosta samaan aikaan
kehitettiin ja saatiin se yleisen arvonannon
esineeksi ulkomaillakin. Venäjä ei etsinyt liittoja,
mutta niitä tarjottiin ; ennen kaikkea vältettiin
riitoja, joista sota olisi voinut syttyä. Sen
sijaan, että isä suuressa saksalais-ranskalaisessa
sodassa 1870-71 oli Saksan nousevalle vallalle
suopea, harrasti poika Ranskan asiaa, mutta
ulkonaisesti hän ei rikkonut väliä
naapureittensa, Saksan ja Itävallan, kanssa; lopultapa
häntä pidettiin maailmanrauhan ehkä
varmimpana takeena, vaikka oli Euroopan lukuisimman
armeijan korkeimpana käskijänä.

Suomen hallitsijana A. pääasiassa jatkoi isänsä
politiikkaa. Valtaistuimelle noustessaan hän
allekirjoitti samanlaisen vakuutuksen kuin
edelläkävijät; asettamalla uuden
kenraalikuvernöörin Heidenin vanhan Adlerbergin sijaan ei
kanta toistaiseksi tullut muutetuksi.
Parlamenttaarisen hallitustavan itu oli päinvastoin
nähtävänä siinä, että puolueitten päämiehiä
kutsuttiin hallitukseen. Mutta vähitellen
kypsyivät Suomeenkin nähden samat tuumat, joita
ehdottoman yhteyden varmentamiseksi pantiin
Venäjän valtakunnan muissa osissa toimeen:
yhteensulatus posti-, raha- ja tullilaitoksen
alalla oli hallitsijan persoonallisena
mielituumana. Kun Suomen senaatti 1889 esitti
entisestä kehityksestä johtuvat syyt ja näkökohdat
osoittaakseen vaadittujen muutosten
mahdottomuutta, tuli vastaukseksi varsin ärtyisä
reunamuistutus: oliko Suomi osa Venäjän
valtakuntaa vai päinvastoin? ja lisäksi hallitsija
lausui horjumattoman tahtonsa, että
muutokset olivat pantavat toimeen. Julistuskirja 12 p.
kesäk. 1890 postitoimesta Suomen
suuriruhtinaanmaassa tuli tämän
yhtäläistyttämispäätöksen ensimäiseksi hedelmäksi, mutta
valmistuksiin jäivät yritykset Suomen raha- ja
tullilaitosta vastaan. Vielä pitemmälle tähtäävät
hyökkäykset Suomen sotalaitosta vastaan eivät
hallitsijan vastenmielisyyden takia päässeet
julkisesti esitettäviksikään. Joka tapauksessa
A. piti muistossa antamansa
hallitsijavakuutuksen, ja kun kansan huolet 1891 varsinkin
talonpoikaissäädyn puhemiehen kautta olivat
tulleet ilmi, antoi hän 12 p. maalisk. 1891
erityisen saarnastuolista luettavan kirjeen,
minkä kautta ilmoitti tahtovansa osoittaa
Suomen kansalle samaa hyväntahtoisuutta,
huolenpitoa ja luottamusta kuin siihenkin asti,
säilyttäen muuttumattomina Venäjän hallitsijain sille
myöntämät oikeudet ja etuudet. Tämä
vakuutus saikin rauhoittavan vaikutuksen aikaan.
Suomessa A. oli käynyt isänsä kanssa 1863 ja
perintöruhtinaana 1876, hallitsijana
Lappeenrannan leirikokouksessa 1885 ja Helsingissä sekä
lisäksi monesti Suomen saaristossa, kun kesä oli
kauniimmillaan.

Aavistamattomana tuli useimmille sanoma
1894, että ruumiinrakennukseltaan näköjään
murtumaton sekä voimiltaan tavaton hallitsija
poti parantumatonta sisällistä tautia.
Lievennystä etsien hän syksyllä lähti Mustan-meren
rannalla olevaan Livadia-nimiseen linnaan,
missä kuoli 1 p. marrask. 1894. A. oli 1866
nainut Tanskan kuninkaan tyttären Dagmarin,
joka kreikkalais-katoliseen kirkkoon
siirryttyänsä kantaa nimeä Maria Fedorovna
ja jäi leskeksi puolisonsa jälkeen. E. G. P.

Aleksanteri I, Serbian kuningas,
(1876-1903), oli kuningas Milan Obrenovitšin ja
kuningatar Natalian poika. Vanhempain erotessa vei
äiti pojan mukanaan Venäjälle ja Saksaan,
mutta isä tuotti hänet viranomaisten
välityksellä takaisin Serbiaan. Milanin 1889 luovuttua
kruunustaan A. nousi Serbian valtaistuimelle;
hallitusta hoiti holhoojahallitus vuoteen 1893,
jolloin A. ennen laissa säädettyä aikaa otti
hallituksen omiin käsiinsä. Elok. 1900 hän meni
naimisiin insinööri Mašinin lesken Dragan kanssa
(s. 1866), joka lahjakas, mutta vehkeilevä
nainen oli ollut kuningatar Natalian hovinaisena ja
jonka johdettavaksi heikko ja tarmoton A. nyt
kokonaan joutui. A:n naimisiin mennessä
rikkoutuivat isän ja pojan välit; siten A. kadotti
hyvän tuen. Kun hän sitten huhtik. 1903
omavaltaisesti muutti maan hallitusmuodon ja kun
kuningatar, avioliiton jäätyä lapsettomaksi,
vehkeili saadakseen veljensä julistetuksi
kruununperilliseksi, kasvoi tyytymättömyys nopeasti,
puhjeten lopulta upseerikapinaan. Kesäk. 10 ja
11 p:äin välisenä yönä kapinalliset mitä
raaimmalla tavalla murhasivat kuningasparin ja useita
heidän kannattajiaan. K. B:dt.

Aleksanteri III, Skotlannin
kuningas, (1241-86), tuli hallitsijaksi 1249, kävi
vuodesta 1263 Norjan kuninkaita vastaan
ankarata sotaa Hebridein omistamisesta ja sai
vihdoin Perthin rauhassa 1266 tuon saariryhmän
haltuunsa. Hän oli viimeinen miespuolinen
jäsen Skotlannin vanhaa kuningassukua; kiivaita
vallanperimystaisteluita seurasi hänen
kuoltuaan. K. B:dt.

Aleksanteri I, Bulgarian ruhtinas,
Battenbergin prinssi (1857-93), otti osaa
1877-78 vuosien sotaan Turkkia vastaan ja valittiin
1879 vastaperustetun Bulgarian ruhtinaskunnan
hallitsijaksi. Turhaan hän koetti tehdä lopun
maansa hurjista puoluetaisteluista. Hänen
yrittäessään vapautua Venäjän rasittavasta
holhouksesta ja varsinkin hänen 1885 vastoin Venäjän
hallituksen tahtoa liitettyään Itä-Rumilian
Bulgariaan, tehtiin —huolimatta siitä että hän
voitokkaasti oli johtanut Serbian kanssa
äskenmainitun toimenpiteen johdosta puhjennutta sotaa
— salaliitto (luultavasti venäläisten kätyrien
avulla) häntä vastaan; elok. 21 p. 1886 hänet
vangittiin linnassaan Sofiassa, pakoitettiin

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Dec 12 03:26:05 2023 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
https://runeberg.org/tieto/1/0146.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free