Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Uuslamarckianismi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
365
Uuslamarckianismi—Uusmalthusianismi
366
hävisi Hellaasta; 7:»neliä vuosis. oli slaavilaisia
tulvinut jo Peloponnesoksen eteläosiin saakka.
Kaikista enimmän slaavilaistin Arkadia. 9:nnellä
vuosis. slaav. asutus on jo melkoisesti
heikentynyt, ja ll:nnellä vuosis. tavataan
Peloponne-soksesta slaavilaisia enää vain Arkadiassa ja
Taygetos vuoreu rinteillä. Samaan aikaan oli
pohjoisesta siirtynyt bysanttilaista väestöä
kaupunkeihin. Puhdasta muinaiskreikkalaisen
väestön jatkoa oli jäänyt vain Lakoniaan, jossa
tsakonit ja mainotit heitä vielä edustavat.
Slaavilaiset kreikkalaistuivat, mikäli eivät kuolleet
sukupuuttoon. 15:nnellä vuosis. on Kreikka heistä
puhtaana. Albaaneista ensimäiset tulivat
Kreikkaan 14:nnellä vuosis. palkkasotureina, mutta sen
jälkeen, turkkilaisten ahdistaessa albaanien
isänmaata, heitä tulvi yhä enemmän, niin että
v:n 1460 tienoilla jo puolet Peloponnesoksen
väestöstä oli albaaneja. Mutta hekin kadottivat
kansallisuutensa, varsinkin 19:nnen vuosis.
kuluessa muualla paitsi Korintossa ja Argoliksessa,
joissa 1879 albaaneja oli vielä 56 %. Meidän
päivinämme albaanien lukumäärä Kreikassa on
jo varsin vähäinen. — ks. myös Kreikka,
palsta 1506-07. ’ J. J. M.
Uuslamarckianismi ks.
Polveutumis-o p p i, palsta 799.
Uuslatinalainen, renesanssin jälkeinen
latinankielinen.
Uuslatinalainen kirjallisuus. Vielä uudella
ajalla, renesanssin jälkeen, pysyi latinan kielen
ja kirjallisuuden merkitys valtaavana useissa
Euroopan maissa. Vasta 1600-luvulla
Lud-vik XIV:n hallitessa pääsi ranska etualalle
hovi-elämässä ja valtiollisessa toiminnassa, ja vähää
myöhemmin saksan kielen käyttö alkoi elpyä
Saksan yliopistoissa. Sitkeimmin latina säilyi
Kirkkovaltiossa, Itävalta-Unkarissa ja Puolassa
sekä erittäinkin roomalaiskatolisen kirkon
yhteydessä. Oppineiden kielenä latinaa yhä edelleen on
käytetty tieteellisissä julkaisuissa ja
selostuksissa, yliopistollisissa väitöstilaisuuksissa, puheissa
j. n. e.
Humanistien vaikutuksesta jatkui, etenkin
Italiassa ja Ranskassa, Rooman kirjallisuuden
monipuolinen tutkiminen, selittäminen, julkaiseminen
ja jäljitteleminen. Paitsi ennen nimitettyjä
humanisteja (ks. Latinankielinen
kirjallisuus II) mainittakoon latinan kielen etevinä
viljelijöinä Italiassa oppineet Manutiukset (Aldus
Pius, k. 1515, Paulus, k. 1574 ja Aldus, k. 1597,
ks. n.), M. A. Muretus (k. 1585), J. Facciolati
(k. 1569) sekä runoilijat B. Castiglione (k. 1529),
J. Sannazaro (k. 1530), G. Fracastoro (k. 1553),
P. Bembo (k. 1547), G. Vida (k. 1566) ja
Ranskassa kuuluisat filologit J. J. Scaliger (k. 1609),
I. Casaubonus (k. 1614), C. Salmasius (k. 1653),
D. Lambinus (k. 1572), Ch. Du Fresne Du Cange
(k. 1688) ynnä runoilijat J. C. Scaliger (k. 1558),
J. Dorat (k. 1588), j. Barclay (k. 1621’ y. m.
Myöhemmin tuli Saksan vuoro. Varsinkin
uskonpuhdistuksen päämiehet edistivät ja suosivat
tehokkaasti klassillista sivistystä.
Klassillisuu-den harrastuksen edustajia olivat m. m.
tunnetut oppineet J. Reuchlin (k. 1522), U. von Hutien
(k. 1523), D. Erasmus (k. 1536), F. Melanchthon,
M. Neander, J. Sturm. Runoilijoista ovat
tunnetuimmat K. Celtis (k. 1508), E. Hessus (k. 1540),
F. Lotichius (k. 1560), K. von Bartb (k. 1658)
ja J. Balde (k. 1668). Alankomaissa versoi
latinan kielen harrastus etenkin 1600-luvulla ja
monet etevät kirjailijat käyttivät sitä
mallikelpoisesti sekä suorasanaisissa kirjoitelmissaan että
runoteoksissaan, kuten filologit G. J. Vossius
(k. 1649), D. Heinsius (k. 1655), N. Heinsius
(k. 1681), J. F. Gronovius (k. 1671), J. G. Graevius
(k. 1703), P. Burmann (k. 1741) sekä runoilijat
J. Dousa (k. 1597), nerokas valtiomies II. Grotius
(k. 1645) ja J. Broukhusius (k. 1707).
Englannissa viljeltiin latinan kieltä tosin vähemmin
kuin Euroopan mantereella, mutta sielläkin oli
hyviä latinankielisiä runoilijoita, kuten
G.Buchanan (k. 1582), J. Owen (k. 1622), J. Milton,
ja tunnettu filologi ynnä kriitikko R. Bentley
(k. 1742).
Lopulla 1700-lukua tuli Saksa klassillisten
harrastusten ja opintojen päämaaksi. Sittenkuin
G. E. Lessing ja J. J. Winckelmann teoksissaan
olivat syventäneet ja avartaneet klassillisen
sivistyksen kaikenpuolista ymmärtämistä ja F. A. Wolf
määritellyt klassillisen filologian sisällystä ja
tarkoitusperiä sekä vertailevan kielentutkimuksen
edustajat F. Bopp, J. Grimm, W. von Humboldt
myös valaisseet latinan kielen asemaa ja kehitystä,
saivat klassillisten kielten harrastajat osalleen
uusia tehtäviä ja uusia päämääriä. Vaikka
latinan kieltä vieläkin käytetään melkoisessa
määrässä, ei enää varsinaisesti saata olla puhetta
uudesta latinalaisesta kirjallisuudesta.
Pohjoismaissa, nimenomaan Ruotsissa, oli
latinan kielellä sivistyneiden kesken vankka
perustus aina keskiajasta saakka. Useimmat oppineet,
valtiomiehet ja runoilijat käyttivät taitavasti
latinaa suullisissa ja kirjallisissa esityksissään.
Varsinkin latinankielistä runoilua, sekä
alkuperäistä että mukailevaa, on Ruotsissa
innokkaasti harrastettu aina nykypäiviin saakka.
Suomessa eläneistä henkilöistä, jotka kirjallisessa
toiminnassaan ovat käyttäneet latinan kieltä,
ovat mainittavat M. Agricola, Gezeliukset,
J. Messenius („Scondia illustrata"), M.
(Wexio-nius) Gyldenstolpe (,,Epitome descriptionis
Sue-cia?, Gothia:, Fenningias"), P. Juusten
(„Chroni-con episcoporum Finlandensium"), G. Lithou
(„Threnodia lugentis Fennonia;"), K. Lithovius
(,,Panegyris exsequialis" y. m.), D. Juslenius
(„Aboa vetus et liova", „Vindici{e Fennorum"),
H. G. Porthan („De poesi Fennica").
[G. Voigt, ,,Die W7iederbelebting des klassischen
Alterthums" (3:s pain. 1893); A. Gudeman,
„Grundriss der Geschichte der klassischen
Pliilo-logie" (2:nen pain. 1909); Herrmann und
Szama-tölski, ,,Lateinische Literaturdenkmäler des 15. und
16. Jahrhunderts" (1891-) ; Bouaventura, „La
poe-sia neo-latina in Italia dal sec. XIV ai presente"
(1900) ; K. E. A. Söderström. „Carmina latina"
(1895).] K. J. IL
Uuslatinalainen runous ks.
Uuslatinalainen kirjallisuus.
Uuslatinalaiset maat, romaanilaiset maat.
Uuslästi ks. L ä s t i.
Uusmalthusianismi (n e o m a 11 h u s i a n i
s-mi), oppisuunta, joka hyväksyen Malthuksen
väestölain (ks. M a 11 h u s) pitää liikaväestöä
yksinomaisena tai ainakin tärkeänä
yhteiskunnallisten epäkohtien syynä ja joka, samalla kuin
se hylkää Malthuksen ehdottaman
sukupuoli-pidättyväisyyden tehottomana, vieläpä vahingol-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
