Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Väriaineet ... - Yhdysvallat
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1663
Väriaisti—Väriestetiikka
1664
ja sinipunaisia. Nämä samoin kuin
karmiini-{> n n a (ks. Karmiini) ovat hyvin kestäviä;
e o s i i n i- ja fuksiinilakat, huolimatta
suuresta värivoimakkuudestaan hyvin
kestämättömiä valoa vastaan. Loistava ja samalla
kestävä litolipuna kuuluu atso-v:iin; siinä on
toisena seos-osana bariumsulfaattia. Atso-v:ta
ovat myös lakkapunainen ja
lakka-saria k k i.
Vanhin orgaanisista v:sta on indigo, hyvin
vanha myös purppura. Keinotekoisten v:n
valmistus alkoi viime vuosis. puolivälissä. V. 1834
keksi Kunge kivihiilitervassa aniliinin ja fenolin.
Perkin valmisti aniliinista 1856 ensimäisen
väriaineen, mauveiinin, Verguin 1859 fuksiiniu.
Alitsariinin valmistuksen antraseenista keksivät
Graebe ja Liebermann 1869. V. 1876 keksittiin
atsovärit, 1898 indigon tehdasmainen
valmistustapa. [Nietzki, „Chemie der organisclien
Farb-stoffe" (1897); O. Lange, „Die Sclnvefelfarbstoffe"
(1912) ; H. Bueherer, „Lehrbuch der
Farben-chemie" (1914), sama, ,,Die Mineral-,
Pflanzen-u. Teerfarben" (1911).] n. j. t.
Väriaisti. Silmillämme 011 kyky ei ainoastaan
erottaa valonsäteiden valovoimakkuutta, niiden
kirkkautta ja himmeyttä, vaan myös käsittää eri
pitkiä valoaaltoja eri tavalla. Valkoinen (esim.
auringon) valo on sekoitus lukuisista eri
pitkistä, eetterin värähdellessä syntyneistä aalloista.
Jos lähetämme auringon säteen prisman läpi,
voimme sen taittaa sillä tavalla, että eri pitkät
valoaallot eriävät säännöllisiin ryhmiin ja me
saamme taivaankaaren värisen värispektrin.
Jokaisella värispektrin osalla on oma
aaltopituutensa ja se ärsyttää myös silmämme
verkkokalvoa niin, että näemme erilaisia värejä.
Yhdistämällä toisiinsa eri perusvärejä saamme suuren
joukon eri värejä ja värivivahduksia, ja
lisäämällä näihin eri määrän valkeata väriä saamme
eri kirkkaita värejä. Tällaisessa värisekoituksessa
silmämme ei näe yksityisiä värejä, vaan
muodostaa niistä kokonaiskäsityksen. Väriaisti voi olla
epätäydellinen tai puuttua kokonaan (osittainen
tai täydellinen värisokeus, ks. t.). Toisilla
henkilöillä (esim. taidemaalareilla) se usein 011
erittäin korkealle kehittynyt. Y. K.
Väriaistimus 011 värin havaitseminen, joka
taas tapahtuu väriaistimme (ks. t.) avulla.
Väriestetiikka on oppi värien herättämistä
esteettisistä tunteista ja vaikutelmista. Jokainen
puhdas väri, ellei se ole ylenmäärin voimakas,
synnyttää meissä yleensä mielihyväntunteita.
Siitä huolimatta voi kumminkin helposti todeta,
että toiset viirit ovat meistä mieluisempia kuin
toiset. Tämä eri värien tunnevaikutuksen
erilaisuus perustuu pääasiallisesti kolmeen seikkaan :
valon suoranaiseen fysiologiseen vaikutukseen,
määrättyihin yleisinhimillisiin
luonnontunnelmiin ja lopuksi tilapäisiin, yksilöllisiin
tunne-yhtymiin. — Jokainen tietää omasta
kokemuksestaan, mitenkä meidän ruumiillinen ja
henkinen hyvinvointimme ja työkykymme on suurempi
valoisina vuodenaikoina, keväällä ja kesällä, kuin
pimeinä, syksyllä ja talvella. Samaten tekee
kirkas, valoisa sää meihin yleensä hauskemman
vaikutuksen kuin synkkä ja pilvinen. Tämän
mukaisesti vaikuttaa myöskin värien suurempi
tai pienempi valovoima meihin eri tavalla:
päivänpaisteessa olevat värit tuntuvat meistä
mieluisemmilta kuin varjossa olevat samat värit,
edelliset tuntuvat lämpöisemmiltä kuin
jälkimäiset. Paljon suurempi on kumminkin tämä
lämmön- ja mielihyväntunteen vaihtelevaisuus eri
värejä toisiinsa verrattaessa. Toiset esteetikot
selittävät sen johtuvan eri väreissä olevien
valoaaltojen erilaisesta pituudesta,
värähdysnopeu-desta ja suoranaisesta lämpömäärästä, toiset taas
väittävät sen osaltaan riippuvan myöskin niistä
tavanomaisista tunnelmista, joita luonnossa
esiintyvät eri värit nykyajan sivistyskansoissa
herättävät. Punainen ja punakeltainen on veren ja
tulen väri, siksi näillä väreillä 011 kiihottava
vaikutus; keltainen on auringonvalon väri ja
vaikuttaa senvuoksi meihin elähyttävästi; vihreä,
joka luonnossa esiintyy hiljaisten metsien ja
laajojen niittyjen väriverhona, herättää meissä
tyynen, rauhoittavan tunnelman ja sininen taas,
joka muistuttaa meille kirkasta, korkeata
taivas-lakea ja viileätä vedenpintaa, 011 vaikutukseltaan
muita värejä innottomampi, kylmempi. Samaten
puhutaan mustasta yleensä surun, valkeasta
viattomuuden ja juhlallisuuden värinä j. n. e. Näitii
yleisiä värikäsityksiä saattavat luonnollisesti
yksilölliset tunne-elämykset muuttaa
suuremmassa tai vähemmässä määrässä.
Mutta vaikka yksityiset värit täten
tuntuvatkin vastaavan erikoisia sielullisia tunteita, ei
kumminkaan yksityisellä värillä enemmän kuin
yksityisellä sävelelläkään soitannossa ole
sellaisenaan vielä varsinaista taiteellista merkitystä.
Sillä meidän silmämme väsyy pian yksityiseen
väriin ja kaipaa virkistyäkseen tämän värin
täyteväriä s. o. sitä väriä, joka edellisen kanssa
yhtyy valkeaksi valoksi. Siten kaipaa punainen
täytteekseen vihreätä, sininen oranssia ja
keltainen violettia. Nämä samat värit yhdistettyinä "
herättävät meissä suurempaa mielihyvää kuin
toiset väriyhtymät. Tähän seikkaan perustuu
11. s. esteettinen värisointu 1.
väriharmonia. Sen lait ovat kumminkin paljon
vaikeampia havaita ja määritellä kuin sävelsoinnun
alalla. Tähän on syynä osaltaan se, että värit
luonnossa esiintyvät mahdollisimman erilaisina,
usein aivan epäsointuisinakin yhtyminä ja lisäksi
myöskin se, että värit aina liittyvät joihinkin
määrättyihin konkreettisiin esineihin, jotka
herättävät meissä ei ainoastaan tunteita, vaan
vieläpä etusijassa ajatuksellisia mielikuvia.
Sitäpaitsi, ei useamman eri värin synnyttämän
väri-soinnun herättämä kokonaisvaikutus ole
suinkaan sama kuin yksityisten eri värien
synnyttämien tunteitten summa, vaan saa se
tunnearvonsa ja -värityksensä monen eri tekijän
yhteisvaikutuksesta. Tällaisia tekijöitä ovat niin
luonnossa kuin sitä.-esittävissä taideteoksissakin,
maalauksissa, valo ja varjo, ilmaperspektiivi,
jopa esineitten muotokin sekä sen psykologinen
merkitys katsojalle. Tästä 011 seurauksena, että
värisoinnun tieteellinen sielullinen erittely on
sangen vaikea tehtävä ja että myöskin
taiteilijalta sen käytännöllinen toteuttaminen kysyy
suurta kykyä ja herkkää aistia. Mitä paremmin
taiteilijan onnistuu saada värityksen avulla esille
tarkoittamansa tunnelma, sen arvokkaampi 011
koloristisessa suhteessa hänen teoksensa. Mutta
riippuen kokonaisvaikutuksen määräävistä eri
tekijöistä ja niiden melkein rajattomista
yhdistelymahdollisuuksista, ei maalaajan tarvitse mii-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
