Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Äänteenmuutos ... - Äänteensiirros ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1949
Äänteensiirros—Äänteensiirto
1950
muutoksissa taas ovat äänneseikoista
riippumattomat psyykilliset syyt olleet aivau etualalla.
Sekä akustis-fysiologisten että psykofyysillisten
ja psyykillisten samoinkuin sosiologisten syiden
ja niiden seurausten välillä on huomattavissa
säännöllisyys ja lainmukaisuus,
mutta vain se lainmukaisuus, joka ilmaantuu
akustis-fysiologisten ja niiden yhteydessä olevien
psykofyysillisten ja psyykillisten syiden
vaikutuksessa, on tähän asti voitu pukea johonkin
määrin päteviin sääntöihin ja kaavoihin (ks.
Äännelaki, Ä ä n n e s ä ä n t ö,
Äänne-kaava).
Äänneliikkeen säännönmukaisuudessa ovat ensi
sijassa huomattavat seuraavat seikat. 1)
Kaikessa äänneliikkeessä on huomattava määrätty
suunta. Kun esim. liivin kielessä ii on
muuttumassa t:ksi, niin nähdään siirtymisen
tapahtuvan eri polvissa tätä suuntaa kohti,
jotavas-toiu vastavirt.austa ei ole huomattavissa. Eri
kielissä tavataan sekä aivan erisuuntaisia ja
erilaatuisia että myös samansuuntaisia ja
samanlaatuisia ä:ia. Samansuuntaiset ä:t saattavat
olla ilman mitään historiallista yhteyttä
keskenään ja johtua ainoastaan yleensä edellytysten
yhtäläisyydestä. Ne saattavat kuitenkin olla
myös alkuperältään yhteisiä: joko riippua
naapuruudesta ja „tartunnasta" toisistaan selvästi
eroavien kielimuotojen (s. o. niitä puhuvien
yksilöiden) kesken, tai, n. s. „sukulaiskielissä",
vanhoista yhteisistä ennakkotaipumuksista eli
,,pre-dispositsioneista". 2) Äänneliikkeessä vallitsee
yleensä rinnakkaisuus äännejärjestelmän
eri osien kesken. Jos esim. jossakussa kielessä
ii, on muuttunut j’:ksi, niin saatamme olla
melkein varmat, että myös ö on muuttunut e:ksi
(niin on esim. käynyt liivin kielessä), jos pt:stä
on tullut tt, niin saamme melkein pitää varmana,
että myös kt:stä on tullut tt (niin on tosiaan
laita esim. suomessa ja italiassa). 3) Läheisessä
yhteydessä edellisen kanssa on, että liike yhdessä
äännejärjestelmän osassa vaikuttaa vastaavaa
liikuntoa muissa osissa. Selvimpiä esimerkkejä
tästä on n. s. germaanilainen äänteensiirto
(ks. t.) s. o. kaikkien klusiilien liikunto kanta
-germ. kielessä; vielä laajempi esimerkki sekä
äänneliikkeen parallelisuudesta että yhden
liikkeen koskemisesta koko äännejärjestelmään (sekä
konsonantismiin että vokalismiin) on uralilainen
astevaihtelu. Kysymykset, mistä syystä
äänneliike yleensä käy määrättyyn suuntaan,
mistä sysäys äänneliikkeeseen on johtunut, sekä
miksi eri kielet eri aikoina muuttuvat eri
nopeudella ovat vielä selvittämättä.
Ristikkäin niiden lakien kanssa, jotka
vaikuttavat säännönmukaisuuden äänneliikkeessä
(jäänne-lakien" kanssa) käyvät monesti ne ihmisen
sielunelämän lait, jotka ovat aiheuttaneet
uudistus-muutokset. ja jotka lähivaikutuksisissa ä:ssakin
kilpailevat ,,äännelakien" kanssa, ja
,,poikkeukset" äänneliikkeen alalla, niinkuin muutenkin,
selittyvät eri lakien ristii nkäymisestä. vrt.
Ään n e 1 a k i. [E. Sievers, „Grundziige der
Laut-physiologie" (1876), luku „Vom Lautvvandel",
seuraavissa painoksissa („Grundziige der
Phone-tik") luku „Laut\vandel und Lautvvechsel";
H. Paul, „Prinzipien der Sprachgeschichte"
(1880, 4:s pain. 1909); B. I. Wheeler, „Analogy"
(1887); P. Passy, „Etude sur les ehangements
phonötiques" (1890); J. Baudouin de Courtenay.
„Versucli einer Theorie phonetischer
Alternatio-nen" (1895); K. Brugmann, „Grundriss der
ver-gleiehenden Grammatik der indogerm. Sprachen"
1, 2 :nen pain. (1897); W. Wundt,
„Völkerpsycho-logie." 1. Die Sprache (1900); E. Wechs®ler,
..Giebt es Lautgesetze" (1900, sisältää
kirjallisuusluettelon); A. Noreen, „Värt spräk" III
(1905); V. Brondal, »Substrater og laan" (1917).]
Kirjallisuutta myös arl:ssa Äännelaki.
e. n. s.
Äänteensiirros (saks. Lautiibergang,
Lautican-del), äänteen tai yleisemmin sanoen foneemin
(ks. t.) tai artikulatsionin muutos, joka on
aiheutunut joko foneemin omasta
artikulatsio-nista tai samassa läheisessä äänteellisessä
yhteydessä olevien foneemien artikulatsionin
vaikutuksesta, ks. Äänteenmuutos, palsta 1935.
e. ~n. s.
Äänteensiirto (saks. Lautverschiebung). Tällä
nimityksellä tarkoitetaan sellaista muutosta
jonkun kielen äännejärjestelmässä, että
kokonainen sarja äänteitä, jotka ovat keskinäisessä
sukulaisuudessa, on säännönomaisesti
„muuttu-tunut" tai „siirtynyt" vastaavalla tavalla
(terminologiasta vrt. Äänteenmuutos).
Laajakantoisin kaikista tunnetuista ä:ista on
germ. ä. (myös nimitetty „ensimäiseksi ä:ksi"),
jota tavallisesti tarkoitetaankin, kun puhutaan
ä:sta (nimitys ,,Lautversehielmng" on Jak.
Grimmin käytäntöönsaattama). Ä. on germaanilaisten
kielten päätunnusmerkki ja on jo varhain
herättänyt tutkijain huomiota. Jo 1600- ja
1700-luvuilla tavataan kirjallisuudessa eräitä
viittauksia tähän ilmiöön, mutta sen varsinainen keksijä
on tanskalainen R. K. Rask (teoksessa
„Under-segelse oin det gamle Nordiske eller Islaudske
Sprogs Oprindelse", 1818). Täydellisemmin kuin
Rask, vaikka häneen nojautuen, on ä:n esittänyt
ja perustellut J. Grimm (,,Deutsche Grammatik"
teoksen toisessa painoksessa 1822), jolle tutkijalle
keksintö usein omistetaan („Grimmin laki").
Vasta 1870-80-luvuilla on ä:n sääntöjä
olennaisesti täydennetty (H. Paul, K. Verner, E. Sievers,
H. Osthoff, F. Kluge 1874-83) ; tärkein
täydennys oli tanskalaisen K. Vernerin, jonka keksintö
painon merkityksestä tälle äänneilmiölle (julk.
1876) on indoeuroopp. tutkimuksen kaikista
tärkeimpiä merkkitapauksia (ks. alemp.).
Ä:ssa ovat olleet mukana seuraavat indoeur.
äänteet: „medi;e aspirate" bh, dh, gh, ghw; „tenues"
p, t, k, quo, ,,tenues aspiratee" ph, th, kh, qhw sekä
,.mediai" b, d, g, gw (indoeur. kantakielessä oli
kolme sarjaa „palataaleja" s. o. k:n, <7:11 tapaisia
äänteitä: ,,prepalataalit", joita enimmiten
nimitetään vain ,,palataaleiksi", ,,mediopalataalit" eli
,,velaarit" sekä ,,labiopalataalit" eli „labiovelaarit",
joita äännettäessä huulet ovat olleet pyörrettyinä
samaan tapaan kuin «<:ta äännettäessä;
kanta-germ. kielessä samoinkuin muissakin länsieur.
kielissä ,,prepalataalit" ja „mediopalataalit" ovat
käyneet yhteen, minkä vuoksi ei ole tarpeen pitää
tätä erotusta silmällä; ,,labiopalataaleja"
merkitsemme tässä sopivampien merkkien puutteessa
qw, qwh, gw, gwli). Ä:n karkeimmat pääpiirteet
ovat seuraavat. I) ,,Media? aspiratse" bh, dh, gh
gliw ovat muuttuneet puheäänellisiksi
hankaus-äänteiksi /?, 6, 7, yw, joista sitten eräissä
määrätapauksissa on tullut b, d, g; y?<;:stä 011 tullut
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
