Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Karunki ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
523
Kasvillisuusvyöhykkeet—Kataja
524
kirja, joka alkoi ilmestyä 1914. Päätoimittajia
ovat olleet P. Virkkunen ja v:sta 1919, jolloin
aikakauskirja samalla tuli Jyväskylän
yliopisto-yhdistyksen kasvatusopilliseksi aikakauskirjaksi,
K- Oksala.
Kasvillisuusvyöhykkeet ks. Vyöhyke, X Os.
Kasvinravintoaineet. Säännöllisesti
kehittyäkseen tarvitsevat kasvit ravinnokseen hiiltä, vetyä,
happea, typpeä, rikkiä, klooria, fosforia, rautaa,
kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, natriumia ja
piitä, joita ne ottavat ilmasta, vedestä ja maasta
määrättyjen kemiallisten yhdistysten muodossa.
Hiiltä hiilihapon muodossa kasvi saa lehtiensä
avulla ilmasta (ks. A s s i m i 1 a t s i o n i, I Os.),
vetyä ja happea juurien kautta maasta kasviin
tulevasta vedestä. Typpeä saavat kaikki kasvit
parhaiten maassa olevista typpihapon suoloista.
Ammoniumsuoloja ja eräiden yksinkertaisten
elimellisten yhdistysten (virtsa-aineen, asparagiinin
y. m.) typpeä voivat kasvit myös jossain määrin
ravinnokseen käyttää. Ainoastaan palkokasvit
voivat juurinystyröissään asustavien bakteerien
(ks. Bakteroidit, I Os.
jajuurinystv-rät, III Os.) välityksellä käyttää hyväkseen
ilman vapaata typpeä. Kaikki muut
edellämainituista aineista saavat kasvit juuriensa avulla
erilaisten suolojen muodossa maasta veteen
liuenneina. Aikaisemmin on ollut vallalla sellainen
käsitys, että kaikilla muilla yllämainituista
alkuaineista olisi kasvissa määrätty tehtävänsä paitsi
natriumilla, kloorilla ja piillä. Tämän vuoksi on
noita muita aineita nimitetty välttämättömiksi
k:ksi ja kolmea viimeksimainittua hyödyllisiksi.
Monet seikat viittaavat kuitenkin siihen, että
kaikilla mainituista aineista on kasvissa oma
tehtävänsä. Tätä varten kasvi tarvitsee jokaista
kasvinravintoainetta jonkun vähimmän määrän
(ks. M i n i m i I a k i, Täyd.), jota mikään muu
aine ei voi korvata. Kasvi sisältää kuitenkin
aina ravintoaineita enemmän kuin noiden
vähim-pien määrien summan. Tämän viimeksimainitun
tarpeen (sitä on nimitetty „kasvien yleiseksi
suolanäläksi") tyydyttämiseksi voivat kasvit
käyttää hyväkseen erilaisia aineita toisten
asemesta, kuten esim. natriumia kaliumin asemesta.
Kasvituotannossa täytyy lannoituksen avulla
pitää huolta typen, fosforin (fosforihapon),
kaliumin (kalin) ja osaksi kalsiumin (kalkin) maahan
viemisestä (ks. Lannoitus, V Os.). Muita
k:ta on kasveilla luonnossa riittävästi tarjolla.
J. F. S.
Kasviruiskeet ks. Ruiskutus, VIII Os.
Kasvisilkki, Asclepias- ja Apocyri’irn-sukuihin
kuuluvien kasvien siemenkuidut. Nämä ovat
keskimäärin 30 mm pituisia, pisimmät 55, seinämät
puutuneita. Kiilto on kaunis, silkkimäinen.
K.-kuidut ovat hauraat eivätkä siis sovellu
keh-ruukuiduiksi. Käytetään pääasiallisesti
täytteiksi ja pehmikkeiksi. E. J. S.
Kasvistoalueet, kasvistovaltakunnat,
Eng-lerin mukaan ne alueet, joiden kasvistossa joku
hänen asettamistaan kasvistoaineksista
(Florenelemente) on vallitsevana. K:ta hän erotti neljä: I.
Pohjoinen ekstratroopillinenk.,jota
arktotertiäärinen kasvistoaines karakterisoi. Tämä
vastaa pohjoisessa ja sirkumpolaarisessa
vyöhykkeessä tehtyjä mioseenisia kasvilöytöjä ja
sisältää lukuisia puukasveja, jotka vielä nykyään
esiintyvät Pohjois-Ameriikassa ja ei-troopillisessa
Itä-Aasiassa sekä Euroopassa. Pohjoinen ekstra,
troopillinen alue käsittää pohjoisen
pallonpuoliskon arktiset ja kylmänlauhkeat seudut sekä
subtrooppiset maat paitsi Etelä-Kiinaa. — II.
Paleotroopillinen k. Vallitsevana on
paleotroopillinen, korkeammissa vyöhykkeissä
esiintyy myös arktotertiäärinen, yksityisillä aloilla
myös vanhaoseaaninen kasvistoaines.
Paleo-trooppiselle kasvistoainekselle ovat ominaisia
palmujen, pandanusten, draseenojen, myrttien,
mimosain, urticaceæiden, myricaceæiden,
ara-liaceæiden, sterculiaceæiden heimot sekä
eräitten arktotertiääristen heimojen,
saxifragaceæi-den, alsineæiden, valerianaceæiden, pyrolaceæiden
y. m. puuttuminen. Tämän kasvistoaineksen
alkumuodot ovat tavattavissa siinä leveässä
tro-piikkivyöhykkeessä, joka tertiääriajalla ulottui
itäisen pallonpuoliskon yli luoteeseen päin
Etelä-Englantiin saakka. Käsittää vanhan-maailman
tropiikkiseudut sekä Etelä-Kiinan. — III. E t
e-lä-ameriikkalainen k. Vallitsevana
neo-troopillinen kasvistoaines, jonka rinnaha
tunturiseuduissa esiintyy myöskin arktotertiäärisiä
muotoja, ja joka nykyaikana on levinneenä
Brasilian troopillisissa osissa ja Länsi-Intiassa.
Ter-tiäärikaudella sillä oli paljon laajempi
leviämis-alue ja oli todennäköisesti yksin vallitsevana koko
troopillisessa Ameriikassa aina Andien
kohoamiseen saakka. Vasta tämän jälkeen
arktotertiäärinen aines (varsinkin cupuliferit ja abietinit)
lienevät tunkeutuneet etelä-ameriikkalaiseen k:seen.
Käsittää uuden-maailman troopilliset osat sekä
subtrooppisen Etelä-Ameriikan. — IV.
Vanhaoseaaninen k. Vallitsevana samanniminen
kasvistoaines, jonka muodoilla oli ollut kyky
vaeltaa pitkien valtameritaipaleitten yli ja
edelleen kehittyä saaristoalueilla. Ominaisia aineksia
ovat epacrideæit, myoporaceæit, restiaceæit,
centrolepideæit, mitkä melkein kokonaan
puuttuvat polaarisessa ja neotrooppisessa
kasvisto-aineksessa. Käsittää eteläisen pallonpuoliskon
antarktiset ja kylmänlauhkeat seudut sekä
Afrikan ja Austraalian subtrooppiset osat. [A.
Eng-ler, „Entwicklungsgeschichte der Pflanzenwelt".]
J. A. W.
Kasvisvoi ks. Margariini, VI Os.
Kata, juoksupalmikko, joksi kutoja solmii
loin-puista purkamansa loimet, jotta ne eivät
sekaantuisi.
Kataja ks. Henkivakuutus, Täyd.
Kataja, Väinö Mikko Juhani
Ferdinand (1867-1914), oik. J u r v e 1 i u s, suom.
kirjailija, synt. Ylitorniossa, kävi lyseota ja
maanviljelyskoulun, maanviljelijä. K:n n.
30-niteisestä tuotannosta mainittakoon: „Irja"
(1900), „Kulmuja" I-II (1902-03, novelleja),
„Varavallesmannina" (1906), „Maalaiskuvia"
I-II (1907-08), „Tuskaa" (1907), Elämän
loppuessa" (1908), „Maalaisia neuvomassa" (1908,
komedia), „Lain varjolla" (1909), „Uuteen
elämään" (1909), „Eri isää" (1910),
„Kruunun-torppari" (1910), „Toisen oma" (1910),
„Heinä-rannan Iso-Musta" (1911), „Ihmiskohtalo" (1911),
„Kesäyö" (1911), „Portaankorvan emäntä" (1911),
„Tullikavaltajia" (1911), „Ruotsin rajalta" (1912),
„Hevosmiehiä" (1913), „Murheen voima" (1913),
„Heinärannan olympialaiset" (1914),
„Koskenlaskijan morsian" (1914), „Noidan kirot" (1914)
y. m., m. m. seuranäytelmiä. K:n tuotannolla
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
