Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Kristityn vaellus ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1607
Kristoforos—Kristologia
1608
pojun maanlakia käytetyn vielä senjiilkeenkin.
Asianlaita on selitettävissä siten, että uuden
maanlain leviäminen ja tunnetuksi tuleminen
tapahtui ylen hitaasti, kun se kävi päinsä
yksinomaan käsinkirjoitettujen jäljennösten
välityksellä. Heti kun kirjapainotaito oli tullut
yleisemmäksi, virisi kysymys yleisen lain
painattamisesta. Kun kuitenkin laki kaipasi
tarkastamista ja parantamista, mikä ei ollut
helposti suoritettavissa, lykkääntyi ehdotuksen
toteuttaminen odottamattoman pitkälle. Vasta
Kaarle IX:n aikana painatettiin uusi maanlaki.
Joulukuun 20 p. 160S antamassaan
vahvistuksessa kuningas lausui m. m., että lakia oli
kaikissa tuomioissa väliaikaisesti noudatettava,
kunnes ehdittäisiin saada aikaan parannettu ja
korjattu lainlaitos, mikä oli ensi tilassa
tapahtuva. Kuitenkin kului lähes 130 vuotta,
ennenkuin uusi lakikirja oli aikaansaatu. Painettu
laki antoi kaikissa tapauksissa kaivattua
vakavuutta oikeudenkäytölle koko valtakunnassa. —
Suomalaisen käännöksen Kristoferin maanlaista
on tehnyt Tukholman suom. seurakunnan
kirkkoherra Martti > 15481 sekä Ljungo Tuomaanpoika
1600-luvun alulla: molemmat käännökset on
meidän aikanamme painettu kielennäytteinä.
K. V. n.
Kristoforos 1. Kristofer ks.
Kristopho-r o s.
Kristologia 1 ks. Jeesus Kristus ja
Logosi. kristillinen oppi Jeesuksen Kristuksen
persoonasta. Apostoleilla ei vielä ole mitään
käsitteellistä oppia Kristuksesta; heidän lausuntonsa
hänestä ovat sisällisestä uskonkokemuksesta
lähteneitä. Heidän käsityksensä Kristuksesta riippuu
siitä, että heidän kokemuksensa Jumalasta on
kokonaan välitetty Kristuksen kautta. Jeesus
Kristus on ainoalaatuisessa suhteessa Isään ja
ihmiskuntaan. Tämä esitetään kolmelta eri
näkökannalta. 1. Jeesus on Jumalan täydellinen
ilmoitus itsestään ihmisille: hänessä me opimme
tuntemaan Jumalan armollisen mielialan ihmisiä
kohtaan. Kristus on jumalallisen ilmoituksen
lopullinen aste: Hengen tehtävänä on ainoastaan
kirkastaa Kristusta. 2. Jeesus on Vapahtaja,
jumalallisen armon tuoja ihmiskunnalle. Jumala
asettuu hänen kauttansa uuteen suhteeseen
ihmiskuntaan nähden, sovittaen langenneen
ihmiskunnan itse kanssansa. 3. Kristus on Herra,
seurakunnassa aina elävä ja läsnäoleva, joka
yhdistää kaikki kristityt keskenään ja
taivaalliseen Isään. Usko Kristukseen Herrana on
kristittyjen erikoinen tunnus. — Tämä
apostolien usko oli välittömässä sopusoinnussa
Jeesuksen oman yli-inhimillisen itsetajunnan kanssa.
Hän pitää oikeutenaan antaa syntejä anteeksi,
hän korjaa ja kumoaa V:n T:n sääntöjä ja hän
ilmoittaa, että hän on kerran palaava maailmaa
tuomitsemaan. Kaikista hänen lausunnoistaan
käy selville, ettii hän katsoo olevansa Pojan
suhteessa Jumalaan ja tuntevansa Jumalan
armo-päätöksen. Meidän täytyy sentähden sanoa, että
alkuseurakunnan usko Kristukseen ei ole mikään
vieras lisä Jeesuksen omaan evankeliumiin, vaan
on siitä suorassa linjassa kasvanut esiin.
Myöhempi kehitys vanhakatolisessa kirkossa
liittyi logos-oppiin, jota kehitettiin
kreikkalaisessa filosofiassa käypien käsitteiden avulla.
Pääprobleemit olivat: li kuinka voidaan säilyt-
tää Jumalan ykseys, jos Poikakin tunnustetaan
Jumalaksi? 2) kuinka voidaan käsittää
Kristuksen persoouan viite y s, jos hänelle
tunnustetaan sekä jumalallinen että inhimillinen luonto?
Monen taistelun tuloksena syntyivät
nikealais-konstantinopolilaiuen ja Athanasiuksen
uskontunnustus, joissa vanhakirkollinen kristologia
sai lopullisen muotonsa (ks. A r e i o 1 a i n e n
riita ja Jeesus Kristus).
Uskonpuhdistus hyväksyi
äskenmaini-tut vanhat uskontunnustukset, mutta liittyi
käytännöllisessä julistuksessaan Raamattuun ja
kristilliseen tiskonkokemukseen. Kristus käsitettiin
ennen kaikkea Vapahtajaksi ja Herraksi. Mutta
kun puhdasoppiset luterilaiset teologit koettivat
dogmaattisesti kehittää vanhaa kristologiaa,
joutuivat he hiuksia halkovaan skolastiikkaan, joka
liengettömyydessä oli keskiajan skolastiikan
vertainen.
Uudemman ajan kristologisessa
mietiskelyssä voidaan erottaa neljä pääsuuntaa.
1. Ratsionalismin mukaan on Kristuksen
persoona sivuasia, hänen oppinsa pääasia.
Jeesuksen merkitys on siinä, että hän ensin on
julistanut uskonnon korkeimmat totuudet
Jumalasta, sielun kuolemattomuudesta ja hyveestä.
Hänen persoonallaan ei sentähden ole uskonnolle
olennaista merkitystä. Hän oli viisas juutalainen
rabbi, korkeintaan suurin profeetoista. Tällä
kannalla olivat Semler, Paulus y. m. 2.
Spekulatiivinen jumaluusoppi asettaa
kristinuskon keskukseen jumal-ihmisyyden
aatteen. Historiallisen Jeesuksen merkitys on siinä
että hän ensimäisenä on opissaan ja elämässään
paljastanut ja tehnyt havainnolliseksi aatteen
jumaluuden ja ihmisyyden yhteydestä.
Kristologia on siis kohdistettava mainittuun
aatteeseen eikä Kristuksen persoonaan. Tätä kantaa,
jonka filosofisesti ensin kehitti Hegel, ovat
myöhemmin edustaneet Lipsius ja Pfleiderer,
tavallaan myöskin Arthur Drexvs. Kristuksen
historiallisuuden kieltäjä. 3. K e n o s i s-k r i s t o 1
o-g i a. joka seisoo lähinnä vanhaa kirkollista
oppia. Sen mukaan Jumalan Poika, iäinen logos,
yhdistyessään inhimilliseen Jeesukseen luopui
niistä jumaluuden ominaisuuksista, jotka kuten
kaikkivalta ja kaikkitietäväisyys ovat
soveltumattomia inhimillisen elämän laatuun.
Historiallinen Jeesus omisti nämä ominaisuudet
ainoastaan mahdollisuuksina, kunnes hän korotuksensa
kautta jälleen rupesi niitä käyttämään.
Huomattavimmat tämän kannan edustajista ovat:
Thomasius, Frank. Martensen ja Granfelt. 4.
Schleiermacherin kristologia lähtee
kuten koko hänen jumaluusoppinsa kristityn
uskonnollisesta tajunnasta. Tähän sisältyy, että
kristityn jumalasuhde on kokonaan määrätty
Kristuksen kautta. Kristus voi meidät pelastaa
ja sovittaa ainoastaan sillä edellytyksellä, että
hänen oma jumalasuliteensa oli täydellisesti eheä
ja rikkomaton, mistä taas johtui hänen
häiritsemätön autuutensa. Eläessään täydellisessä
yhteydessä Jumalan kanssa Jeesus on normaalisen
uskonnollisen suhteen peruskuva lUrbild).
Vastoin ratsionalismia Schleiermacher siis teroitti
Jeesuksen persoonan jatkuvaa uskonnollista
merkitystä. — Schleiermacherin aatesuuntaa kehitti
edelleen A 1 b r. R i t s e h 1. pannen
historialliseen Kristukseen vieläkin suuremman painon.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
