- Project Runeberg -  Tietosanakirja / 5. Kulttuurisana-Mandingo /
639-640

(1909-1922)
Table of Contents / Innehåll | << Previous | Next >>
  Project Runeberg | Like | Catalog | Recent Changes | Donate | Comments? |   

Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Latinan kieli

scanned image

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Below is the raw OCR text from the above scanned image. Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan. Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!

This page has been proofread at least once. (diff) (history)
Denna sida har korrekturlästs minst en gång. (skillnad) (historik)

639

Latinan kieli

640

Latinan kieli l. latina (lat. Lingua latina),
alk. Latiumin (ks. t.) asukasten, latinein l.
latinalaisten, kieli, muodosti yhdessä faliskien,
oskien ja umbrien y. m. kielten kanssa
indoeurooppalaisen kielikunnan italisen haaran (ks.
Italiset kielet). Mutta sillä välin kuin nämä
kielet rajoittuivat vain vähäisiin alueisiin sekä
Rooman päästyä ylivaltaan katosivat, l. k.
roomalaisten mukana tuli Italian valtakieleksi ynnä
levisi kauas yli Italian rajojen ja saavutti
muita kieliä suuremman, aina meidän
päiviimme asti kestäneen merkityksen. Ensi
aikoina ei ollut erityisiä kielellisiä erotuksia
olemassa. mutta kehitys tapahtui vähitellen.
Vuosisatain kuluessa kehittyi kirjakieli (sermo
urbanus)
, joka kiteytyneenä määrättyihin
muotoihin yhä enemmän erosi aina edistyvästä
kansankielestä (sermo plebeius l. rusticus l.
prolerius). Sen mukaan kuin l. k. levisi Italiaan ja
valtakunnan eri osiin, ilmeni paikallisia,
provinssien erilaisesta väestöstä aiheutuvia muutoksia.
Täten syntyivät myös aikoja myöten n. s.
romaaniset kielet: ranskan, italian, espanjan,
portugalin, romaanian. retoromaaniset kielet y. m. Myös
kirjakieli oli muuttumisen alainen. Rooman
kirjallisuuden klassillisella aikakaudella (n. s.
kulta-ajalla) vakiintui sen muoto kreikan kielen
vaikutuksen alaisena, etup. Ciceron kautta. Mutta
koska tämän ajan ankarat kieli- ja tyylisäännöt
tuntuivat liian rasittavilta, koettivat
kirjoittajat siten vapautua näistä että ensin
(hopea-ajalla) antoivat proosalle runollisemman t.
retorisemman sävyn taikka myöh. (n. s. arkaistisella
aikakaudella) käyttivät vanhentuneita sanoja ja
käänteitä. Sittemmin valtakunnan rappeutuessa
kirjakieli muuttui muuttumistaan sekä läheni
yhä enemmän kansankieltä. Tähän vaikutti osaksi
se seikka, että Rooma valtakunnan keskuksena
kadotti merkityksensä ja maakuntalaiset,
gallialaiset, espanjalaiset y. m., joitten kielentunto ei
ollut niin varma, tulivat kirjallisuuden
edustajiksi, osaksi että krist. kirkon edustajat
omaksuivat tuon huonontuneen, kansalle tajuttavan
kielen sekä lisäksi myös vastustivat aikaisempaa
pakanallista kirjallisuutta. Kun sitten
länsiroom. valtakunnan kukistuttua myös roomal.
kulttuuri sortui, säilyi latinan kielen ja
kirjallisuuden tuntemus vaivoin luostareissa ja
kouluissa. Keskiajalla latina edelleen pysyi kirkon
ja valtion, tieteen ja sivistyksen kielenä, koska
germaaniset ja romaaniset kielet vasta vähitellen
kehittyivät kirjallisuudessa käytettäviksi.
Keskiajan latinan käyttäjät omaksuivat suurella
vapaudella sanoja ja käänteitä muista kielistä,
mikä helpotti sen tulemista kansainväliseksi
kieleksi. Vasta kun renesanssiajalla jälleen
koetettiin puhua ja kirjoittaa niinkuin unhosta
saatetut klassilliset kirjailijat opettivat, puhdistui l. k.
lukuisista keskiaikaisista barbarismeista. Mutta
täten päättyi l. k:n kehitys täydellisesti ja se
tuli tästä lähtien kokonaan kuolleeksi kieleksi.
Sittenkin käytettiin l. k:tä kauan vielä kirkon,
valtio- ja tiedemiesten kielenä. Valtiollisessa
elämässä ranskan kieli jo 18:nnella vuosis. tunki
l. k:n syrjään, mutta l. k. on edelleen
katolisen kirkon pääkieli ja kaikissa sivistysmaissa
sillä vielä nykyaikana on huomattava sija
yliopistoissa ja oppikouluissa.

L. k. on jossakin määrin ollut naapurikieltensä,
varsink. kreikan ja etruskin kielen, vaikutuksen
alaisena. Mutta paljoa suuremmassa määrässä
l. k. itse on vaikuttanut myöhempiin
sivistyskieliin. Varsink. germaaniset kielet ovat
omaksuneet paljon lainasanoja aina siitä ajasta (1:stä
vuosis. j. Kr.), jolloin germaaniset kansat
ensiksi joutuivat lähempiin kosketuksiin
roomalaisten kanssa. Samoin romaanisiin kieliin perityn
sanavaraston ohessa myöhemminkin on tullut
paljo lat. lainoja. Myös suomen kieli on
etupäässä ruotsin kielen välityksellä saanut
sanavarastoonsa melkoisen joukon latinaisia
lainasanoja, etup. tieteiden ja taiteiden alalta.
Huomattava on myöskin, että l. k. kieli- ja
tyyliopillaan tuntuvasti on vaikuttanut eri
sivistyskielten kehitykseen ja muodostumiseen.

L. k:n kirjaimisto l. latinainen
kirjaimisto on todennäköisesti peräisin Kampaniasta
kreik. siirtokunnasta Kymestä (ks. Cumæ), missä
n. s. länsikreik. (khalkidilainen) kirjaimistomuoto
oli käytännössä. Lat. kirjaimistoon kuului
alkuperin (7:nnellä vuosis. e. Kr.) 21 kirjainta
ABCDEFZHIKLMNOPQRSTVX.
Kun K sittemmin poistettiin (paitsi muutamista
sanoista) ja C:tä (< kreik. Γ, gamma)
käytettiin myös k-äänteen merkkinä, muodostettiin
uusi kirjain g-äännettä varten, ja tämä
asetettiin kirjaimistosta aikaisin poistetun Zetan
paikalle. Myöh. lisättiin kirjaimiston loppuun
kreik. kirjaimistosta Y ja Z, joten lat.
kirjaimisto lopulta käsitti 23 kirjainta. Vanhimmissa
piirtokirjoituksissa kirjoitus kulkee oikealta
vasempaan taikka myös vuorotellen oikealta
vasempaan ja vasemmalta oikeaan (bustrofedon).

L. k:n ääntäminen on nykyään jotenkin
tarkasti tunnettu room. tiedonantojen, lainasanain
y. m. perusteella. Myöhempinä aikoina, sen
jälkeen kuin latina varsinaisesti tuli kuolleeksi
kieleksi, latinaa eri maissa on lausuttu
jotakuinkin maan oman kielen mukaan. Viime aikoina
on kuit. sivistysmaissa yleensä pyritty
oikeampaan, alkuperäisempään ääntämistapaan.
Ääntämisen suhteen merkittäköön vain, että vielä
keisariajan alussa ae ja oe äännettiin
kaksois-ääntiöinä (vrt. Caesar > Kaiser), että ti
vokaalin edellä lausuttiin ilman s:ää (esim. ratio,
coniunctio), että c myös e:n, i:n ja y:n edellä
äännettiin k:na (vrt. esim. cellarium > kellari)
sekä että korollinen tavu usein on lyhyt (esim.
Căto, Cicero, Nĕro, Titus).

Jo roomalaiset alkoivat tieteellisesti käsitellä
kieltään, varsink. sen muoto-oppia, nojautuen
etup. kreikkalaisiin. Keskiajalla kielioppi pysyi
alhaisella kannalla Donatuksen (ks. t.) tapaan.
Mutta aina 15:nneltä vuosis. oppineet eri maissa
etevällä tavalla käsittelivät latinan kielioppia,
niink. it. Laurentius Valla („Libri VI
elegantiarum”, n. 1470), engl. Thomas Linacer, esp.
Francisco Sanchez de las Brozas l. Sanctius
Brocensis („Minerva, s. de causis linguæ lat.
commentarius”, 1587) ja alankom. Gerh. Joh. Vossius
(„Aristarchus, s. de arte grammatica l. VII”,
1634, 1662). Vasta viime vuosisadan kuluessa
latinan tutkimus indoeurooppalaisen kielitieteen
vaikutuksesta on kehittynyt täysin tieteelliseksi.
Myös sanakirjain valmistaminen alkaa
roomalaisten keskuudessa jo 1:seltä vuosis. j. Kr.
Huomattava on sitten Rob. Stephanuksen
,,Thesaurus linguæ latinæ” (1531) uuden ajan alkajana.

<< prev. page << föreg. sida <<     >> nästa sida >> next page >>


Project Runeberg, Tue Nov 12 16:29:03 2019 (aronsson) (diff) (history) (download) << Previous Next >>
http://runeberg.org/tieto/5/0348.html

Valid HTML 4.0! All our files are DRM-free