Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Ludvik ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1181
Ludvik
1191
vastaan 840. Ludvik Hurskaan kuoltua sam. v.
veljekset joutuivat keskenään sotaan, jossa L. ja
Kaarle (Kaljupää) yhdessä voittivat Lotharin
Fontenoy’n luona 841 sekä pakottivat hänet
Verdun’in sovintoon S43. Siinä L. sai pääasiassa
Itä-Francian 1. Saksan Reiniin saakka (paitsi
Frieslandia). L. soti hallituksensa alkuaikoina
bulgaareja sekä slaaveja vastaan ; sittemmin
hänen valtakuntaansa ahdistivat normannit.
Veljen-poikansa Lothar II. n kuoltua L. sai Kaarle
Kaljupään kanssa tehdyssä Mersenin sovinnossa
870 itä-osan Lothringenia. Keisarin kruunua hän
tavoitti, mutta se joutui Kaarle Kaljupäälle. L:n
hallitusta häiritsivät hänen poikainsa kapinat.
L. toimitti valtakuntansa jaon poikiensa kesken
865 sekä 872 heitä tyydyttääkseen, pidättäen
kuitenkin itselleen ylivallan. L:ia voidaan pitää
Saksan valtakunnan perustajana (josta
liikanimi) ; todellista kansallista yhteyttä ei
kuitenkaan vielä ollut hänen alueeseensa kuuluvien
heimojen välillä. Hän oli kelvollinen, hurskas
ja sivistystä suosiva hallitsija.
2. L. L~a p s i (saks. Ludwig das Kind)
(893-911), keisari Arnulfin poika, edellisen pojanpojan
poika; kruunattiin 900 kuninkaaksi Mainzin
arkkipiispan Hatton toimesta, joka hengellinen
myös johti hallintoa alaikäisen L:n aikana.
Valtakunnan tila oli onneton, vasallit sotivat
keskenään. ja unkarilaiset tekivät lakkaamattomia
hä-vitvsretkiä maahan. L. Lapseen sammui
Karolingien suku Saksassa.
3. L. Baierilainen ks. Ludvik,
frank-kilais- ja saüsalais-roomalaisia keisareita 3.
II. L. Vilhelm T (1665-1707), Badenin
rajakreivi, itäv. sotamarski; hali. v:sta 1677;
meni Itävallan sotapalvelukseen, otti osaa
Wienin pelastukseen turkkilaisten piirityksestä 1683,
tuli 1639 ylipäälliköksi Unkarissa, sai
turkkilaisista useita voittoja kuten 1689 Nisin ja 1691
Slankameniu taistelussa. V. 1693 hän sai Saksan
valtakunnan armeian päällikkyyden Pfalzin
sodassa ja valloitti Heidelbergin. Otti vielä osaa
Espanjan perimyssotaan. [Schulte, „Markgraf
L. W. von Baden und der Reichskrieg gegen
Frankreich 1693-97".]
III. Baierin kuninkaita.
1. L. I Karl August (1786-1868), hali.
IS25-4S; kuningas Maksimilian I Josefin poika,
esiintyi runoilijana ja liittyi Saksan kansallisiin
harrastuksiin. Osoitti ensimäisinä
hallitusvuosinaan vapaamielisyyttä, poisti painotarkastuksen.
Erikoisesti L. suosi taiteita, perusti jo
kruununprinssinä Münchenin Glyptoteekin sekä
sittemmin muita kokoelmia, teetti suurenmoisia
rakennustöitä. 1830-luvulta alkaen L. muuttui
taantumukselliseksi; romantikkona hän oli mieltynyt
keskiajan katolisuuteen, ja kirkollinen puolue
voitti jalansijaa. Painotarkastus uudistettiin, ja
opetusoloja ruvettiin laiminlyömään. Tästä
syntynyttä tyytymättömyyttä lisäsi L:n mieltymys
espanjalaiseen tanssijattareen Lola Monteziin;
helmikuun vallankumouksen jälkeen L. 1848
luopui kruunustaan poikansa Maksimilian II:n
hyväksi. L:lla ei ollut valtiomiehen ominaisuuksia,
mutta hän oli mieleltään isänmaallinen, suosien
Saksan yhdistymistä; taideharrastuksillaan L.
suuresti edisti Baierin ja koko Saksan henkistä
viljelystä.
2. L. TT Otto Friedrich Wilhelm
(1845-86), hali. v:sta 1864, kuningas
Maksimilian II: n poika, edellisen pojanpoika. Osoitti jo
hallituksensa alussa umpimielisyyttä ja
ihmisarkuutta eläen yksinäisyydessä linnoissaan;
harrasti taiteita; ihaili vars. Wagnerin musiikkia
ja kutsui taiteilijan luokseen osoittaen hänelle
suurta suosiota. Vain harvoin L. otti osaa
valtiolliseen elämään, kuten esim. vastustaakseen
klerikaalista puoluetta. Huomattava oli L:n
esiintyminen 1870, jolloin hän päättäväisesti asettui
Preussin puolelle; kannatti Saksan keisarikunnan
perustamista. L:n umpimielisyys lisääntyi aikaa
myöten; ministeriensäkin kanssa hän neuvotteli
vain kirjeellisesti. Samalla hän tuhlasi suuria
summia komeiliin linnarakennuksiinsa ja
laiminlöi kokonaan hallitusasiat. Sittenkuin L:n
mielensairaus oli käynyt selväksi, otti hänen setänsä
prinssi Luitpold hallitusohjat käsiinsä (kesäk.
1886). L. vietiin Bergin linnaan; täällä hän
kohta hukutti itsensä Starnberg-järveen. [Beyer.
,,L. II, König v. Bayern".]
V. L. Salvator (s. 1847), Itävallan
arkkiherttua. Toscanan suurherttuan Leopokl II :n
poika, tutkimusretkeilijä ja maantieteellinen
kirjailija. Tehnyt paljon tutkimusmatkoja.
Julkaissut ja itse piirustuksilla varustanut useita
teoksia, joista mainittakoon: „Die Balearen. In Wort
und Bild gesehildert"; „Um die Welt, ohne zu
u ollen".
TV. L. N a s s a u-K a t z e n e 1 n b o g e n in kreivi
(1538-74), Vilhelm I:n Oranialaisen nuorempi
veli. seurasi Villielmiä Alankomaihin. Hyökkäsi
1568 kokoomansa joukon kanssa Groningeniin
aloittaen siten vapaussodan Albaa vastaan ja sai
Heiligerleen voiton, mutta poistui Alankomaista
kärsittyään Jemmingenin tappion. Seurasi
Villielmiä tämän retkellä Brabantiin; avusti
sen-jälkeen Ranskan hugenotteja 1569. Anasti
Ranskan liitossa Mons’in linnan Alankomaiden
etelärajalla 1572, mutta pakotettiin antautumaan.
Hyökkäsi uudestaan Alankomaihin, mutta
voitettiin ja kaatui veljensä Henrikin kanssa
Mook-kankaalla 1574. L. oli luonteeltaan jalo ja
ritarillinen sekä innokas protestantti. G. R.
Ludvik (unk. Lajos), Unkarin
kuninkaita.
1. L. I Suuri (1326-82), Unkarin ja Puolan
kuningas, Unkarin kuninkaan Kaarle Robertin
poika (Anjou-sukua), seurasi valtaistuimelle
isäänsä 1342. Sittenkuin L:n veli Andreas,
Na-poli’n kuningattaren Johanna I:n mies, oli
murhattu, lähti L. Napoliin kostoretkelle 1348 ja
karkoitti Johannan, jota epäiltiin osalliseksi
murhaan. L. luopui kuitenkin jälleen Napoli’sta.
Soti Puolan liitossa liettualaisia ja tataareja
vastaan, valloitti Dalmatsian venetsialaisilta sekä
Puolan hyväksi Galitsian, pakotti Bosnian,
Serbian, läntisen Bulgaarian, Moldovan ja Valakian
tunnustamaan yliherruuttansa. V. 1370 L. enonsa
Kasimir Suuren jälkeen nousi Puolan
valtaistuimelle, joten hänen valtakuntansa ulottui
Itämerestä Mustaan- ja Adrian mereen saakka.
Ollen roomalaisen kirkon harras kannattaja L.
vainosi Bosnian kataareja sekä Valakian
kreikkalais-katolilaisia. Hän edisti sivistystä (Unkarin
ensi-mäinen yliopisto perustettiin Pöcsiin 1367) ja
piti loistavaa hovia. Puolassa L. saadakseen
kruunun myönsi liiallisia oikeuksia ylimyksille. L. oli
määrännyt vanhemman tyttärensä Marian, joka
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
