Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Maalaustaide
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1441
Maalaustaide
1444
taidetta olennaisissa kohdin vastaavan
..klassilli-suuden" it. taide saavutti kuitenkin vasta n.
1500-luvun (cinquecenton) alkuvaiheilla, jolloin
täysrenesanssi kukoisti (esim. Leonardo, k. 1519.
Michelangelo, k. 1564. Rafael, k. 1520. Tizian,
k. 1576, ja Correggio, k. 1534: vrt. H. Wölfflin,
..Die klassische Kunst"). Renesanssityvli tuli nyt
määrääväksi Alppien pohjoispuolellakin,
germaanilaisen taiteen saavutettua huippukohtansa saks.
Diirerissä (k. 1528). Vastakohtana
täysrenesans-sin ylhäiselle tyyneydelle esiintyi kuitenkin jo
alussa 1500-lukua Italiassa yhä kasvava
pyrkimys voimakkaihin vaikutuksiin (Michelangelo.
Correggio, Tintoretto, k. 1594. ja Paolo
Veronese, k. 1588), päätyen koristeellisen
värikkääseen. upeilevaan, usein rajuun barokkiin, joka
rn:ssa alkoi flaamilaisesta Rubensista (k. 1640)
ja päättyi vasta venetsialaiseen Tiepoloon
(k. 1770) ja jota katolinen kirkko ja sen ajan
loistonhaluiset ruhtinaat (esim. Ludvik XIV)
suosivat. Katolinen mielensuunta etsii ilmaisuansa
myöskin suloisen ekstaasin esittämisestä (esim.
esp. Murillo, k. 1682), jota vastoin
tarkoituksellinen klassillisuus vallitsee ransk. Poussin’issa
(k. 1665) ja maisemamaalari Claude Lorrain’issa
(k. 1682). Myöskin naturalismille koitti uusi
kukoistuskausi (esim. it. Caravaggio, k. 1609.
esp. Ribera, k. 1656, ja Velasquez, k. 1660, sekä
holl. Frans Ilals, k. 1666). kun taas
mielikuvitus ja naturalismi sekaantuu toisiinsa holl.
Rembrandtissa (k. 1669). Aihepiiri laajeni
melkoisesti, kun näet kirkollisten tehtävien ja jo
aikaisemmin suurella menestyksellä harjoitetun
muotokuvamaalauksen lisäksi (jolla nyt oli
edustajinaan esim. Velasquez, Hals, Rembrandt,
Rubens ja van Dyck, k. 1641) tuli itsenäisinä
taidelajeina laatu-, eläin-, maisema- ja
stillebenmaa-laus, joita suosittiin ja mestaruudella
harjoitettiin varsinkin Flanderissa (porvarillista
laatu-maalausta: Jordaens, k. 1678,
talonpoikaismaa-lausta: Brouwer, k. 1638, ja Teniers, k. 1690,
eläin-ja stillebenmaalausta: Snyders, k. 1657) ja ennen
kaikkea kansanvaltaisessa Hollannissa, jossa
kirkollista taidetta ei ollut (laatumaalaajia: esim.
Dou. k. 1675, Terborch, k. 1681, Metsu, k. 1667,
de Hoocli. k. v:n 1677 jälkeen, Vermeer, k. 1675.
Steen, k. 1679. ja talonpoikaismaalaaja van
Ostade, k. 1685: eläinmaalareja: esim. Potter,
k. 1654; maisemamaalareja: esim. Ruisdael.
k. 1682, ja nobbema, k. 1709). Vastakohtana
Ludvik XIV: n muotokuvamaalauksessa (esim.
Rigaud, k. 1743) vielä elävälle liovibarokille
kehittyi 1700-luvun valtasuunta, barokin tavoin
luonteeltaan koristeellinen, mutta kevytmielisen
leikillinen ja siron viehättävä rokoko
(pää-mestareita-: Watteau, k. 1721. Boucher, k. 1777,
ja muotokuvamaalari de la Tour, k. 1788).
Ro-kokon epätodellisen huvitaiteen rinnalla kulkee
realistisempi ja porvarillisempi laatumaalaus
(Chardin, k. 1779), joka engl.Hogarthin (k. 1764)
ja ransk. Greuzen (k. 1805) taiteessa asettuen
tietoiseen oppositsioniin rokoko-suuntaa vastaan
tulee moraliseeraavaksi. Samoinkuin siveyttä
saarnaava tendenssi on Greuzelläkin vahvasti
kehittynyt hellämielinen tunteellisuus valistusajalle
ominainen piirre. Englannilla on tänä aikana
erinomaisia muotokuvamaalareita (esim. Reynolds,
k. 1792, ja Gainsborough, k. 1788). kun taas
esp. Goya (k. 1828) vallankumouksellisella ener-
gialla edustaa haaveellista pessimismiä ja
puhtaasti maalauksellista käsitystä, joka on jyrkkänä
vastakohtana uusk lassi 11 i suudelle, s. o.
sille yksipuoliselle antiikkiin liittymiselle, mikä
vallitsi vuosisadan vaihteessa (m:ssa esim. ransk.
David. k. 1825, myöhemmin Ingres, k. 1867) ja
pani pääpainon muotoon (piirustukseen ja
muovailuun). Vastustamaan tämän suunnan
järkiperäisyyttä nousi ennen pitkää romantiikka,
joka vaati mielikuvituksen ja tunteen oikeutta,
edustajinaan Saksassa kirkollismieliset
,,natsa-reenit" (esim. Overbeck, k. 1869), Ranskassa
draamallinen koloristi Delacroix (k. 1863),
vuosisadan keskivaiheilta alkaen Englannissa runollis-.
osittain uskonnollis-haaveelliset „prerafaeliitit"
(esim. Holman Hunt, k. 1910, Rossetti, k. 1882,
ja Burne-Jones, k. 1898). Ihanteellisia
pyrkimyksiä, joko klassillis- tai romanttisvoittoisia,
edustivat vuosisadan loppupuoliskolla myöskin
saks. Feuerbach (k. 1880), Böcklin (k. 1901) ja
von Marées (k. 1887), engl. Watts (k. 1904)
sekä ransk. Puvis de Chavannes (k. 1898,
vuosisadan suurin monumentaalimaalaaja). Vahvempaa
todellisuuden vaikut usta tavoitti historiamaalaus,
joka historiallisella uskollisuudella
(muotokuva-näköisyydessä, arkkitehtuuriympäristössä,
huonekaluissa ja puvuissa), samoin kuin uudempi
näyt-telijätaide. koetti rekonstruoida menneiden
aikojen elämää ja merkillisiä tapahtumia (esim.
ransk. Delaroche, k. 1856. ja Edelfelt taulussa
„Kaarle herttua häväisee Klaus Flemingin
ruumista", 1878). Vuosisadan alussa, „suuren"
ihannetaiteen rinnalla varsin vaatimattomasti
harjoitetusta realistisesta laatumaalauksesta (esim.
suom. Lauréus, k. 1823, ja
„Biedermaier"-maala-rit Saksassa ja Tanskassa) syntyi
„anekdootti-nen" tapakuvaus (esim. Diisseldorfin-koulu), joka,
samoin kuin historiamaalaus, pani suurta painoa
kirjalliseen sisällykseen ja, samoin kuin sekin,
voitti monta puolelleen ja levisi laajalle
(Suomessa esim. K. E. Jansson, k. 1874). Realististen
pyrkimysten ja erikoisesti maisemamaalauksen
yhteydessä, joka nyt sai suuremman merkityksen
kuin koskaan ennen, kehittyi suunta, joka
vastakohtana ajan muille suunnille ja
vallankumouksellisessa oppositsionissa vallitsevaa makua
vastaan, enemmän tai vähemmän yksinomaisesti etsi
maalaustaiteen vaikutusta sen omista, puhtaasti
taiteellisista keinoista (,,1’art pour 1’art" = taide
taiteen vuoksi). Tämän liikkeen pani alkuun engl.
maisemamaalari Constable (k. 1837), mutta
pääasiallisen kehityksensä se sai Ranskassa, missä
maalauksellista käsitystä henkilökuvien alalla
mahtavasti kannattivat Géricault (k. 1842). Delacroix
(ks. ylemp.) sekä maalaaja ja
karikatyyrin-piirtäjä Daumier (k. 1879). Lähimmin liittyivät
Constableen n. s. Fontainebleau-koulun
maisemamaalarit (esim. Corot. k. 1875, Rousseau, k. 1867,
ja Daubigny., k. 1878), johon ryhmään kuului
myöskin talonpoikaismaalaaja Millet (k. 1875).
Naturalismin opin. oppositsionissa kaikkea
idealismia vastaan, kärjisti teoriassa
häikäilemättömällä yksipuolisuudella Courbet (k. 1877), joka
käytännössä kuitenkin enimmäkseen toteutti
mielipidettä, että maalaustaide 011 oleva
maalausta eikä mitään muuta. Hänen raskaan ja
tiiviin maalaustapansa hajoitti kimaltavaan
ilmavuuteen ja liikuntoon impressionismi
(esim. Manet, k. 1883. Degas, Monet ja Renoir)
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
