Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Siveysoppi ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
1441
Siveysoppi
1442
m a t i i v i n e u (imperatiivinen) tiede
samoinkuin logiikka. Mutta uormatiivisen s:n rinnalla
on eri aikoina ja varsinkin uusimpana aikana
esiintynyt liistoriallis-psykologinen
s., joka katsoo, että siveysopillisen tutkimuksen
tarkoituksena ei voi olla yleisten siveellisten
ohjeiden asettaminen, vaan että s:n on tutkittava
siveellistä tietoisuutta sen historiallisissa
esiintymismuodoissa, pyrkien niitä vertailemalla
selvittämään siveellisten katsomusten ja tunteiden
yleistä kehitystä ja niiden sielutieteellistä
perustusta. Tämä normatiivisen ja
liistoriallis-psykologisen s:n vastakkaisuus voi esiintyä
varsin jyrkkänä, silloin nimittäin kun toiselta
puolen aprioristinen (ratsionalistinen) suunta
on tahtonut suorastaan johtaa siveellisyyden
periaatteet ihmisen alkuperäisestä tietoisuudesta ja
toiselta puolen empirismi on pitänyt
historiallisesti todettavien siveellisten ihanteiden
erittelyä s:n yksinomaisena tehtävänä. Mutta on
mahdollista käsittää normatiivisen ja
historiallis-psykologisen s:u välinen suhde niin, että ne
kumpikin tukevat ja täydentävät toisiansa
niiden tarvitsematta joutua ristiriitaan toistensa
kanssa. Sillä normatiivinen s. ei voi olla
lähtemättä kokemuksellisesti tutkittavasta siveellisen
tietoisuuden sisällyksestä, joten
historiallis-psyko-logisen s :n asiana on ollut laajentaa
normatiivisen s:n käytettäväksi tarjoutuvaa aineistoa.
Ja kun liistoriallis-psykologinen s. joutuu
käsittelemään siveellisen tietoisuuden kehitystä ja
yleistä kehityssuuntaa, niin se ei voi olla,
enemmän tai vähemmän tietoisesti, käyttämättä
perusteita, joiden mukaan se arvioi siveellisiä
katsomuksia ylemmiksi ja alemmiksi, kehittyneiksi ja
kehittymättömiksi; siten se puolestaan osoittaa
tarpeelliseksi normatiivisen s:n tehtävän
selvittää siveellisten ihanteiden periaatteellista
sisällystä ja siveellisen arvioimisen yleisiä perusteita.
Perustavimpana s:n kysymyksenä on se, minkä
yleisen mittakaavan 1. ihanteen mukaan
määrätyt teot tai tahdonsuunnat ovat pidettävät
siveellisesti hyväksyttävinä, toiset paheksuttavina.
Tähän kysymykseen n. s. teleologinen 1.
eudaimonistinen s. antaa sen vastauksen, että
toiminnan ollakseen siveellistä on vaikutuksiltaan
suuntauduttava yleiseen tarkoitusperään 1.
päämäärään ja edistettävä sen toteutumista.
Teleologisen käsityksen mukaan siveyslait 1.
siveysnormit eivät ole ehdottomia toiminnan ja
tahdon sääntöjä, vaan ne osoittavat ne
elämänehtojen mukaan vaihtelevat toimintatavat, joiden
noudattaminen johtaa elämän yleisen
tarkoitusperän saavuttamiseen. Tätä tarkoitusperää
lähemmin määritellessään teleologinen s. 011 jakautunut
hedonismiin, jonka mukaan mieluisuuden
tunteiden saavuttaminen ja epämieluisuuden
tunteiden välttäminen on siveellisen toiminnan
varsinainen päämäärä, ja energismiin 1. e v
o-lutsionismiin, jonka mukaan
ihmisolemuksen kaikenpuolista, sopusointuista kehitystä eli
täydellisyyttä katsotaan toiminnan
lopputarkoi-tukseksi. Uuden ajan siveysopissa monet
varsinkin engl. johtavat ajattelijat taipuvat
hedonismiin, itse nimittäen käsitystään
utilitarismiksi 1. hyötyopiksi ja pitäen hyödyllisenä
sitä, mikä tuottaa tyydytystä tai poistaa
kärsimystä. Mahdollista on tietysti myöskin koettaa
yhdistää hedonistisen ja energistisen s:u
perus-46. VIII. Painettu aG/fi 16
katsomukset elämänonnen käsitteeseen, jonka
subjektiivisena puolena on tunne-elämän eheys ja
objektiivisena elämänsisällyksen täydellistyminen.
Riippuen siitä, kenen tyydytystä toiminnan tulee
tarkoittaa, toimivan itsensäkö vai muiden,
hedonismi voi esiintyä egoismin t. altruismin
muodossa. Energismi 1. evolutsionismi voi sekin
esiintyä eri muodoissa, varsinkin katsoen siihen,
onko siveellisen toiminnan lopputarkoitukseksi
katsottava yksilön vaiko yhteiskunnan kehitystä
ja täydellistymistä. Edellistä puolustaa
individualismi, jälkimäistä universalismi.
Vastoin teleologista s:ia esiintyy formalisti
s-intuitsionistinen suunta, jonka mukaan
siveellinen arvostelu ei kohdistu toiminnan
seurauksiin, vaan siihen, onko toiminta ja
varsinkin sen sisäinen vaikutin sopusoinnussa
välittömästi tajutun siveellisen vaatimuksen tai
siveyslain kanssa. Formalistiseksi sanotaan tätä
suuntaa sen vuoksi, että se ymmärtää siveyslain
pelkästään muodolliseksi ja katsoo sen velvoittavan
yleisesti ja ehdottomasti kaikista toiminnan
seurauksista huolimatta. Välitön havainto,
intuit-sioni, pystyy muka ehdottomasti osoittamaan,
miten ihmisen on toimittava toimiakseen
siveellisesti. Näiden eri kysymysten pohtiminen käy
läpi filosofisen s:n koko historian eikä ole
johtanut yleisesti hyväksyttyihin tuloksiin. Tämä
eri käsitysten ristiriitaisuus johtunee lopulta
siitä, että siveellinen tietoisuus tarjoaa
tutkimukselle useampia lähtökohtia, jotka eivät ole
pelkästään tietopuolisesti sopusointuun
yhdistettävissä. Siitäkin kysymyksestä, missä määrin
tietopuolinen siveysopillinen selvittely pystyy
poistamaan siveellisissä käsityksissä vallitsevaa
erimielisyyttä edes niiden kesken, jotka täydellä
hartaudella antautuvat siveysopilliseen
harkintaan, on erisuuntaisia ajatuskantoja esitetty.
Intellektualismi katsoo, että siveellisissä
ratkaisuissa tiedolla ja järjellä on johtava
merkitys, minkä vuoksi siveellinen tietoisuus
ehdottomasti noudattaa tiedollista valistusta. Yksilö
pystyy tämän käsityksen mukaan harkinnallaan
täysin selvittämään itselleen, mitä siveelliseen
toimintaan vaaditaan, ja kun hän on tästä
vaatimuksesta päässyt selvästi tietoiseksi, niin hän
ei voi olla sitä noudattamatta.
Intellektua-lismia on myöskin nimitetty harkinta- 1.
refleksionimoraaliksi. Sen
vastakohtana tunnemoraalin ajatuskanta on se,
että tunteella on siveellisissä ratkaisuissa
perustava merkitys, jonka vuoksi tiedollinen selvitys
vain rajoitetussa määrin voi vaikuttaa
siveellisten erimielisyyksien poistamiseksi. Eri
tunne-suuntiin siveellisissä arvosteluissaan nojautuvat
henkilöt voivat kyllä toisilleen valaista jonkun
arvosteltavana olevan toimen vaikuttimia ja
suhteita ja siten jossakin määrin poistaa toistensa
väärinkäsityksiä, mutta kuitenkin jäävät
lopultakin esim. egoistisen ja altruistisen
tunne-suunnan hyväksyjät erimielisiksi yhden ja saman
selvästi käsitetynkin toiminnan arvostelemisessa.
Erimielisyys on tietysti varsinkin silloin
auttamaton, jos edellytetään, että toisen tai toisen
arvostelijan luonnosta kokonaan puuttuu se
tunnesuunta, esim. altruistinen, jolle toinen antaa
yksinomaisen arvon. Ainoastaan rajoitetussa
määrin pyrkimys sopusointuisen tunne-elämän tai
yleensä ihanteellisen ihmisluonnon, ihmisyys-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
