Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suo ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
•207
Suo
208
kitumäntyineen ynnä rimpimäisiä silmäkkeitä;
keskussuon ympärillä un laajoja alavahkoja
nevoja (t. lettoja) tai soistuvia metsämaita tai
vesijuoksupaikoilla korpia. Hajalla keskussuon
ja ympäryssoiden välillä 011 tyypillisissä
keidassoissa verraten valivaviettoinen reunaluisu
(Rand-gehänye), jossa 011 milloin rämettä, milloin
(veti-simniillä kohdilla) nevaa. Esiintyy etupäässä
maamme lounaisosissa. Lapuan-Hämeeni
innan-Käkisalmen lounaispuolella. Yleisimpiä ovat
keidassuot Euroopan maritimisimmissa osissa.
2. Karjalainen suoyhdistym ä.
Tyy-pillisimmässä muodossaan hyvin runsaasti,
melkein verkkomaisesti haaroittunut suoyhdistymä,
joka esiintyy etenkin mäkisillä ja vaaraisilla
seuduilla käsittäen etupäässä laaksosoita. Nämä suot
ovat sekaisin korpia, rämeitä ja nevoja (tai
lettoja), siten että korvet esiintyvät paikoilla,
missä vesi on selvimmin juoksevaa, nevat niillä
kohdilla, missä vesi 011 enimmin seisovaa, llikäli
soille valuvien vesien kulkuväylät siirtyvät
hieman oikealle tai vasemmalle, ja mikäli uusia
laskukohtia vedelle ilmaantuu tai naapurisoista
alkaa vettä valua, tapahtuu suoylidistymän soissa
alituisia muutoksia, milloin vettymistä, milloin
kuivumista. Ovat yleisimmät Karjalassa.
3. A a p a s u o y h d i s t y m ii. Käsittää laa joja
aukeita rimpinevoja (tai -lettoja), n. s. ,,aapoja",
paljon ja laajoja rämeitä sekä runsaasti rämeiksi
soistuvia metsäkankaita, mutta ainoastaan hyvin
vähän korpia, viimemainittuja etenkin lähteiden
partailla sekä purojen varsilla. Aapojen
rim-millä on yleisesti kohtisuoraan veden
juoksu-suuntaa vastaan kulkevia kiinteämpiä
sammal-rikkaampia, usein rämemättäisiä neva- t.
letto-jänteitä. Vallitseva suoyhdistymälaatu Lapissa ja
Pohjois-Suomessa, eteläisinnä Suomenselän
eteläosissa.
4. K umpusuoyhdisty m ä.
Metsänraja-seuduilla etenkin Tornion Lapissa, Kuollan
niemimaalla ja Pohjois-Venäjällä tavattava
suoylidis-tymämuoto, jolle suuret, toisinaan aina 7 111
korkeat turvekummut (palsat [ks. t.], ven. bugry)
ovat tunnusmerkillisiä.
Suoturve on laadulleen hyvin vaihtelevaa,
etenkin riippuen siitä, niistä kasveista se on
muodostunut, mutta myöskin riippuen turpeen
hajaan-tumisasteesta. G. Andersson erottaa
putkilo-k a s v i t u r p e e n ja sammalturpeen.
Edelliseen luetaan ruokoturve, kaislaturve,
korte-turve, saraturve, säieturve (niittyvilla- eli
Erio-phorum vaginatnm-txiTve), leppäturve,
kanerva-turve, kuusiturve, tulvaturve (veden liettämää
turvetta). Sammalturvetta Andersson erottaa
rahkasaminalturpeen ja siitä ehkä muodostuneen,
hyvin tekeytyneen hyötyturpeen (fet torf) sekä
ruskosammalturpeeu. Usein tyydytään
erottamaan ralikasuoturve ja mutasuoturve, jolloin
edellisellä tarkoitetaan rahkasammalista
muodostunutta turvetta, mutasuoturpeella taas muita
turvelaat.uja. — Soiden luontaisen kasvillisuuden
perusteella erotetaan joukko suotyyppejä,
joiden avulla voidaan 111. m. päättää,
kannattaako suota ojittaa metsittämistä varten (vrt.
S u o n k u i v a u s).
Koska soiden turve käsittää osittain
jäännöksiä itse paikalla kasvaneista kasveista
(autok-toonista ainesta), osittain tulvaveden tai tuulen
tuomia jäännöksiä (alloktoonista ainesta) ympä-
röivien maiden kasveista, voidaan
turvejäännök-siä tutkimalla saada selville kasviston
kehitysvaiheita entisinä aikoina. Tähän kohdistuva
suo-tutkimus 011 varsinkin Ruotsissa pitkälle
kehittynyt (G. Andersson, Sernander, L. v. Post y.m.).
Suomessa ollaan siinä suhteessa vasta
tutkimusten alulla. Suomessa ovat tämäntapaisia
tutkimuksia tehneet G. Andersson, R. Herlin, H.
Lindberg ja A. L. Backman.
Enemmän kuin kolmannes Suomen pinta-alasta
011 suomaata. Soita tavataan enimmän yleensä
Pohjois-Suomessa ja vedenjakajain seuduilla
(Suomenselkä, Maanselkä y. 111.). Koska kruununmetsät
sijaitsevat juuri main. alueilla, 011 soistuinismäärä
kruunundiailla kaikista suurin, yli 50%.
Myöskin vksityistiluksilla on vedenjakajanmailla
suo-prosentti suuri. esim. Korpiselällä, Ilomantsissa,
Pielisjärvellä, Nurmeksessa. Rautavaaralla
50-00%, Mikkelin ja Juvan takamailla sekä
Pieksämäellä 30-40%. Sensijaan suurin osa Suomen
varsinaista »järvialuetta" on verraten vähän
soistunut, suoprosentti on esim. Kuopion pitäjässä,
Leppävirroilla, Muuruvedellä, Sulkavalla,
Puumalassa. Rantasalmella y. m. vain 5-15 %.
Soiden vaikutus Suomen taloudelliseen
elämään 011 ollut varsin huomattava. Alussa suot
olivat asutuksen esteenä. Asunto- ja
viljelysmaiksi valittiin ylävähköjä maita, jotka olivat
hallalta suojassa. Vasta verraten myöhään,
muutama vuosisata sitten, huomattiin meillä, että
melkoinen osa soista soveltui viljeltäväksi ja
nykyään ovat parhaat suot meidän edullisimpia
viljelysmaitamme (ks. Suoviljelys). Osa
soista soveltuu hyvin polt.toturveteollisuuteen ja
osa turvepehkun valmistamiseen. Varsinkin viime
vuosina on soita menestyksellä ruvettu
käyttämään metsänkasvatukseen. Epäilemättä 011
tulevaisuudessa myöskin kemiallinen teollisuus käyvä
käsiksi soiden, toistaiseksi ehtymättömältä
näyttävään hiiliyhdistysten varastoon ja kenties,
yhäti kehittyvän puunjalostusteollisuuden
rinnalla, sukeutuva suurteollisuudeksi. Toistaiseksi
011 kuitenkin valtavin osa soistamme aivan
koskemattomassa tilassa, ja enimmin soistuneilla
alueilla, esim. Pohjois-Suomessa ne ovat suureksi
osaksi yhä vielä, kuten esi-isien aikana,
kulttuurin tiellä. — vrt. Suoviljelys.
[Soiden luonnonhistoriaa koskevasta erittäin
runsaasta kirjallisuudesta mainittakoon tässä
vain II. v. Post, „Studier öfver nutidens
kopro-gena jordbilduingar, gyttja, dy, torf och mylla",
Svenska vet. akad. handl. IV (1862) ; j. P.
Norrlin, ,,Bidrag tili sydöstra Tavastlands
flora", Not. ur sällsk. pro fauna et flora fennica
förh., ny serie 8:s v. (1871); „Flora Kareliæ
One-gensis I", samoin 10:s v. (1871); A. Os\v.
Kai-ramo (Kihlman), „Pflanzenbiologiselle Studien
aus Russisch Lappland", Acta soc. p. fauna et
flora fennica" VI (1890); G. Andersson,
„Stu-dier öfver Finlands torfmossa och fossila
kvar-tärflora", Fennia 15 (1898); C. Weber. „Ueber
die Vegetation und Entstehung der Hochmoors
von Augstumal im Memeldelt-a" (1902) ; J. Friih
& C. Schröter, „Die Moore der Schweiz mit
Berücksichtigung der ganzen Moorfrage", Beitr. z.
Geol. d. Schweiz, geotechn. Serie, III Lief. (1904) ;
■J. V. Eriksson, ..Bälinge mossans
utveeklings-historia och vegetation", Svensk bot. tidskr.
(1912); Th. C. E. Fries, ..Botanische Unter-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
