Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Suomen kaupungit - Suomen kaupunkien hypoteekkikassa ... - Suomen kieli ja kirjallisuus
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Suomen kaupunkien hypoteekkikassa—Suomen kieli ja kirjallisuus
344
Suomen ja eri kaupunkien historioita,
Djurber-gin »Beskrifning om Svearike" Suomen
virallinen tilasto, sarjat I, VI ja XVIII; y. m.]
M. K.
Suomen kaupunkien hypoteekkikassa ks.
Pankki, palsta 184.
Suomen kaupunkien yleinen paloapu-yhtiö
ks. Palovakuutus, palsta 142.
Suomen kaupunki- ja maalaiskuntien
kes-kuslainakassa ks. Pankki, palsta 185.
Suonien kemistiseura perustettiin 1891. Sen
tarkoitus on olla yhdyssiteenä maan sekä
tieteellisellä alalla että käytännössä toimivien
kemistein kesken ja valvoa kemian etuja ja
edistystä maassamme. Seura julkaisee kahdeksan
kertaa vuodessa ilmestyvää aikakauskirjaa:
»Suomen kemistiseuran tiedonantoja" (Finska
kemistsamfundets meddelanden). Edv. Hj.
Suomen kenkä- ja nahkatehdas osake-yhtiö
ks. Korkeakosken jalkinetehdas.
Suomen kieli ja kirjallisuus. 1. Kieli.
Suomen kieli eli suomi on se
suomalaisugrilaiseen kielikuntaan ja sen
itämerensuomalaiseen ryhmään (ks. S u o m a 1 a i s-u g r i 1 a
i-set kielet) kuuluva kieli, jota suurin osa
Suomen suuriruhtinaanmaan väestöä puhuu,
lukuunottamatta 1) Uudenmaan ja Pohjanmaan
rannikkoa sekä Ahvenanmaata, joissa seuduin
puhutaan ruotsia, samoinkuin myös
historiallisien olojen johdosta suurin osa Suomenmaan
opillisen sivistyksen saanutta väestöä taitaa tai
ymmärtää ruotsia, 2) Inarin ja Utsjoen pitäjiä,
joissa on lapin kieltä puhuvaa, mutta sen ohella
enimmäkseen suomea ymmärtävää väestöä
(yksityisiä lappalaisia muutamissa muissakin Suomen
Lapin pitäjissä), sekä 3) Salmin kihlakuntaa,
jonka kreikanuskoisten kieli 011 luettava
karjala-aunuksen kielen piiriin, vaikka se läheisesti
liittyy s. k:een sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ulkopuolella Suomen valtiollista rajaa puhutaan
suomea Venäjällä 1) Inkerinmaalla (nyk.
Pietarin kuvernementissa), jossa suomen kieli
muodostaa suoranaisen jatkon Karjalan-kannaksella
puhutuille suomen murteille; täällä s. k. oli
kotiutunut jo sinä aikana, jona valtiollinen raja
ei Inkerin suomea muusta s. k:stä erottanut,
levittyään tänne pääasiallisesti muuttojen
johdosta sekä Äyräpään kihlakunnasta ja Savosta
että Länsi-Suomesta (meren poikki) ; 2)
erinäisissä etupäässä Inkeristä lähteneissä siirtoloissa
Siperiassa. Skandinaavian niemimaalla puhutaan
suomea 1) Pohjois-Ruotsissa (Tornion- ja
Muonionjoen laaksossa sekä suurimmassa osassa
Jällivaaran pitäjää) ; täälläkin on valtiollinen
raja myöhemmin joutunut katkaisemaan s. k:n
alueen; 2) Pohjois-Nor jassa, Ruijassa, jossa
puhuttu murre yhdessä Pohjois-Ruotsin
suomalaismurteen kanssa muodostaa suoranaisen
jatkon suomen pohjoismurteille; 3) Vermlannin ja
Norjan vastaavien osien »suomalaismetsissä",
jonne suomalaisia on muuttanut v:n 1600
seuduilla, mutta jossa s. k. on kuolemaisillaan (ks.
Skandinaavian metsäsuomalaiset).
Edelleen on melkoinen määrä suomea puhuvia
Ameriikassa, jossa tavallisesti ainakin
siirtolaisten toinen polvi vielä säilyttää s. k:n;
vähäisiä määriä on hajallaan muissa maanosissa.
Kaikkiaan suomea puhuva väestö voidaan arvioida
noin 3,106,000 hengeksi, (ks. tarkempaa tilas-
toa Suomen suomea puhuvasta väestöstä
kirjoituksessa Suomalaiset.)
N i m i. Nimitys s u o m i, jota nykyään
käytetään sekä maan että kielen nimenä, ei nähtävästi
alkujaan ole merkinnyt kumpaakaan, jotapaitsi
sen ala on ollut paljoa rajoitetumpi. Se on
todennäköisesti alkujaan merkinnyt erääseen
itämerensuomalaiseen heimoon kuuluvaa yksilöä
(huom. esim. semmoista sananlaskussa säilynyttä
käytäntöä kuin: Luittain suomi kiittää;
verrattakoon tähän nimityksiä ruotsi, saksa, venäjä,
jotka kaikki alkujaan ovat merkinneet
’ruotsalaista’, ’saksalaista’, ’venäläistä’),
todennäköisesti myös heimoa kokonaisuudessaan (vrt.
venäläisten’kronikkain sum’ = ’eräs
itämerensuomalainen heimo’). Ei ole mitään etymologista aihetta
pitää suomi sanaa alkujaan paikannimenä
(yhdistyksillä suo sanaan ja eräisiin muihin
paikallisuuteen viittaaviin sanoihin ei ole mitään
perustusta). Tämän mukaan Suomen maa ja suomen
kieli siis merkitsi suomi-nimisen heimon maata
ja kieltä; tästä lyhentämällä suomi myöskin tuli
merkitsemään suomi heimon aluetta ja
puheenpartta (esim. suomeksi = ’suomen kielellä’, vrt.
ruotsiksi, venäjäksi) ; vielä 1500-luvulla
tarkoitettiin Suomella nimenomaan sitä seutua, jota
nykyään sanomme Varsinais-Suomeksi ja suomen
kielellä sikäläistä puheenpartta. Kuitenkin jo
tähänkin aikaan käytettiin Suomi nimeä
laajemmassa merkityksessä, ainakin koko Ruotsin
vallan alaisen Suomen nimenä, ja täten siis s. k:kin
jo silloin oli saanut myös laajemman
merkityksensä.
Suomen kielen asema muiden
itämerensuomalaisten kielten
joukossa. S. k. jakautuu useihin eri
kielimuotoihin eli murteisiin, mutta muodostaa
kuitenkin olennaisesti kokonaisuuden, joka on
rajoitettu muita itämerensuomalaisia kieliä vastaan.
Täysin jyrkkä raja on olemassa suomen ja
vatjan välillä (lukuunottamatta Kukkosin kylässä
Laukaanjoen varrella tavattavaa vatjan
murretta. joka olennaisesti myöhemmän vaikutuksen
johdosta on eräissä suhteissa muodostunut
siir-tymämurteeksi suomen ja vatjan välille),
niinikään suomen ja viron välillä (lukuunottamatta
uudempana aikana muodostuneita suomea
lähenteleviä virolaisia rajamurteita Viron rannikolla
ja Narvan seuduilla) ja samoin tietenkin suomen
ja liivin kielen välillä, jonka alue ei edes ole
suomen kanssa rajakkain. Sitävastoin on kieliraja
itää kohti häilyvä: suomen karjalaismurteet
siirtyvät miltei huomaamatta Venäjän
karjalaismurteiksi : voimme sanoa, että on olemassa
yhtenäinen karjalais-aunukselais-lvydiläinen kielialue,
joka ilman varsinaista kielirajaa liittyy suomen
itäisiin murteihin jatkuen edelleen ilman
jyrkkiä murrerajoja, kunnes asumaton ja venäläinen
seutu tämän alueen erottaa vepsästä, joka
taaskin muodostaa selvästi rajoitetun kieliyksilön
(vepsää ja lyydiläismurteita välittävästä
renkaasta ks. S u o m a 1 a i s-u grilaiset
kielet). Itäänkin päin muodostaa kuitenkin
us-kontoraja evankelis-luterilaisen ja
kreikkalaiskatolisen tunnustuksen välillä samalla
jonkinlaisen, vieläpä selvänkin kielirajan. S. k. ei
missään tapauksessa muodosta sellaista
kokonaisuutta, joka johtuisi sellaisesta yhtenäisestä
»kantasuomesta", mihin nimenomaan kaikki suo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
