Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
Ne seitsemänkymmentä
Demmin’iM.
Nous suuri Kustaa Adolf ratsaillen :
Mihinku matka Mutii mahtaa viedii.
Ei virka kän, mut silmä nilyttää sen,
Ett’ ei Mn väijyksisti, vaaroist’ tiedä,
Kun riemulla noin katsoo joukkoaan. — —
(¿Kuningastieksi maktaako kän luulla
Tiet kaikki. kun näin huoleton on vaan?” —
Tään murinan nyt sai kän korvin kuulla.
tKuningas, älä yksin ratsasta!11
Koremmin kaikui ääni sotaseurain.
ttKuin Daniel, vaikk’ itse leijona,
Voit viimein tulla luolaau jalopeurain.15
Tali’ lausein läheni nyt hiintii mies,
Flemingin aioist’ tuttu, ei nyt vasta;
Pukua suunsa puktaaksi ban ties,
Rakastain sodan jälkeen kuningasta.
Kuningas lausui bymyten : ama vaan
Sodissa soisin leijonia kayttää;
Mut niit’ ei riitä kaikkiin kuitenkaau ;
Siis karkut saavat kuntoaau nyt niiyttää.
Valitse metsäläises parakat,
Rotua oikeata Suomalaista,
Kun kontiot nää ratsuill1 istuvat,
Ken pelkäis silloin itse pakolaista.”
Ja ratsumiesten joukko riemuitsi.
Kaikk- oisivat he matkaan rientäneket.
Mut vaalin tarkan teki sankari,
Kuin maamies raa’oist’ ottaa kypsyneket.
Vaan seitsenkymment’ otti mukakaan
Parasta niistä, joilta varmimpana,
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
