Full resolution (JPEG)
- On this page / på denna sida
- Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
 |
| Ill. Albert Engström |
Loman jälkeen.
Kotiin palaava oniun pysäkin asemamiehelle: — | No, mitäs täällä on tehty muutoksia sill’ aikaa kun olen
ollut poissa?
Asemamies: — Eipä paljon muuta kuin että seinä, johon nojaat, on vasta maalattu.
*
— Valehtele mitä pirua haluat minusta, mutta anna
unin maata, — kuului vihainen murahdus vastakkaiselta
seinämältä turkisten alta. — Mutta jos lörpötät ohi
suusi niin varo naama värkkiäsi etten laukaise siihen
suolapanosta kun ensi kerran tapaan sinut esivallan
ulottumilta.
— No, no — rauhoitu, rauhoitu veli hyvä! En puhu
sanaakaan sinusta, kerronpa vaan pahimmasta
hirventappajasta, joka näillä main on huseerannut — ja mikä
hän on nimiään, sehän lie yhdentekevää. Kiitos, eihän
sitä nyt enää olisi puolikuppista tarvittu! Kool vaan ja
kiitosi Kylläpä se lämmittyäkin kuin paras turkki!
— Kuuleppas Ville, kuului Rengon Jussin turkeista.
— Villekö? Niinkö sanoit? Siin’ onkin nimi, joka
kelpaa pankeissa. Mutia mitäs sieltä yriset?
— Sanonpa vaan. Pysyppäs varpaillasi kuin luistelija
juhannusjäällä — muuten —
— Minä nukun jo, sanoi Ville.
— Niin, hyvää yötä kaikille vaan ja kiitos tästä
päivästä, täydensin minä. Odotin mielelläni huomiseen
kertomusta paikkakunnan pahimmasta hirvimiehestä.
Tiesin että silloin saisin kuulla sen keskeytymättömänä,
sillä tarkoitukseni oli lähteä Villen toveriksi metsään.
Ja Ville oli samalta päin kotoisin kuin minäkin.
Joku pisti haukotellen lisää tervaksia alttarille. Minä
vedin karvalakin korvilleni, sillä seinästä veti. Kohta
kuului kuorsausta sieltä jos täältäkin. Miehet
kääntelivät, ähkivät ja röyhtäyttelivät unissaan. Yksi ja
toinen kuittasi olemassaolonsa viimeisen tajuntahetken
aikamuisella pamauksella — aivan kuin aikoinaan Ulla
Winblad. Nurkkahirsislä sävähli pakkasen ulvalidus.
Ilma tuntui kovenevan. Olin jaloistani lappalaiskenkäni,
järjeslclin lammasnahkasel alleni, pistin jalkani
susiturkin hihoihin ja levitin muun osan siitä peitoksi
päälleni, — mainio resepti! Ja sitten nukahdin.
Seuraavana päivänä kertoi Ville Rengon Jussista.
Yli sata hirveä oli tämä salaa ampunut, kiertäen visusti
lain kouran aina viime vuoteen asti. Hän oli lopuksi
menestyksestään paisunut liian röyhkeäksi. Oli ollut
niinkin varoma lon että kerran, juuri nipin napin
käräjistä sakolla päästyään, seuraavana päivänä ampui
taas hirven ja vei sen koivel iiimisiiiirlieii porstuaan.
Mutta kohtalon Diana valvoi, .hissi joutui eräänä
pakkasiltana tuoreille hirven jälillc ja seurasi niitä, sillä
hän ei voinut heittää kesken. Hänellä oli kerta kaikkiaan
sellainen veri. Multa ajo vei aikaa, sillä hirvi pakeni
hyvällä vauhdilla. Myöhään illalla, kuu jo oli melkein
uyrkkipimeää, onnistui hänen viimeinkin ampua hirvi,
joka oli loppuun nääntynyt, ja särkenyt jalkansa kovalla
hangella.
Mutta silloin oli Jussi kaukana asutuksista ja pakkanen
puri yhä tiukemmin. Hän ei uskaltanut sytyttää
nuotita, sillä hän ei varmaan tiennyt, missä hän oikeastaan
oli. Hän oli tosiaankin pulassa.
Mutta hän keksi keinon. Hän nylki hirven ja kääriytyi
sen nahkaan. Siinä oli hänen lämmin ja mukava olla.
Melkeinpä mukavampaa kuin sängyssä muijan vieressä.
Nahka mukautui joustavasti ja tiiviisti pilkin ruumista.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Project Runeberg, Sat Dec 9 21:39:30 2023
(aronsson)
(download)
<< Previous
Next >>
https://runeberg.org/eapiirrok/0020.html
