Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
85
Siitä tuli huimaava matka sinä yönä
Totellen rakkautensa käskyä antoivat he Don Juanin
kiidättää itseänsä. Tuntui kuin jalaksien kitinä
olisi ollut hyljättyjen valitusta. Mitä huolivat he
siitä? — Anna riippui Göstan kaulassa, ja Gösta
seisoi kumarassa ja kuiskasi hänen korvaansa:
»Voiko autuutta mitään verrata varkain
saadunriemun suloon!»
Mitä merkitsi kuuluttaminen? He rakastivat.
Ja ihmisten viha! Gösta Berling uskoi kohtaloon,
kohtalo oli pakottanut heitä: kohtaloa vastaan ei
kukaan voi taistella.
Vaikka tähdet olisivat olleet hääkynttilöitä, jotka
oli sytytetty Annan häiksi, ja Don Juanin kulkuset
olisivat olleet kirkonkellot, jotka nyt kutsuivat
kansaa katsomaan Annan ja ukko Dahlbergin
vihkimistä, niin olisi hänen kumminkin täytynyt paeta
Gösta Berlingin kanssa. Niin mahtava on kohtalo.
He olivat onnellisesti sivuuttaneet pappilan ja
Munkerudin. Heillä oli nyt ensin kaksi neljännestä -
Bergaan ja sieltä sitten kaksi neljännestä
Ekebyhyn. Tie kulki metsänreunaa; heidän oikealla
puolellansa oli tummia vuoria, vasemmalla ritkä,
valkea laakso.
Silloin rynkäsi Tankred reen luo. Se laukkasi
niin että vatsa maata viisti Kauhusta ulvoen
se hyppäsi rekeen ja ryömi Annan jalkoihin.
Don Juan vavahti ja lähti laukkaan.
”Susial» sanoi Cösta Berling.
He näkivät pitkän, harmaan jonon viilettävän
aidan vartta. Siellä oli ainakin tusina niitä.
Anna ei peljännyt. Päivä oli ollut siunatun
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
