Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
100
Vermlannissa, karhujen maassa, oleskeli hän
harvoin. Hänen elämänsä kului alinomaisilla
matkoilla. Hänen isänsä, rikas Melchior Sinclaire,
pysyi vaimonsa kanssa talossaan Björnessä ja antoi
Mariannen matkustella ja olla ylhäisten ystäväin
luona suurissa kaupungeissa tai komeissa
herraskartanoissa. Isän ilo oli kertoella rahasummista,
joita tytär tuhlasi, ja vanhukset elivät onnellisina
Mariannen elämän loisteessa.
Hänen elämänsä oli huvien ja ihailun
nautintaa. Ilma hänen ympärillään oli rakkautta,
rakkaus oli hänen lamppunsa ja lyhtynsä, rakkaus
hänen jokapäiväinen leipänsä.
Usein oli hän itse rakastanut, usein, usein, mutta
koskaan ei ollut se ilotuli liekehtinyt niin kauan,
että siinä olisi voitu takoa ne kahleet, jotka sitovat
koko iäksi.
»Minä odotan häntä, sitä vahvaa ryntääjää»,
oli hänen tapana sanoa rakkaudesta. »Tähän asti
ei hän ole kiivennyt vallien yli eikä uinut
juoksuhautojen poikki. Kesynä on hän tullut, ilman
hurjaa silmäystä ja sydämen hulluutta. Minä odotan
sitä valtavaa, joka vie minut pois itsestäni. Niin
vahvana tahtoisin tietää rakkauden itsessäni, että
minun täytyy vavista sen edessä; nyt tunnen vain
rakkauden, jolle minun viisauteni hymyilee.»
Hänen läsnäolonsa sytti puheesen tulen,
viiniin elämän. Hänen hehkuva sielunsa sai
viulunkäyrät vauhtiin, ja tanssi leijui suloisemmasti
pyörryttäen palkeilla, joita hänen kaita jalkansa
kosketteli. Hän loisti kuvaelmissa, hän painoi neronsa
leiman huvinäytelmiin, hänen armaat huulensa ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
