Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
102
Madonna ainut armahin
on mulle, lohdun huolissain
saan vesi-ruukustain »
Kun hän vaikeni, astui Marianne parvekkeelle,
puettuna mustaan samettiin ja pitsihuntuun. Hän
kumartui kalterin yli ja lauloi hitaasti ja ivaten:
»Miks viivyt sitten, hurskas mies,
kesk"-yöllä alla kalterin?
Kai eestäin rukoilet?
Ja yhtäkkiä lämpöisesti ja vilkkaasti:
Mut pois, ah, tulevat kenties!
On miekkas pitkä, näkyvä,
ja pyhää virttäs helskeellä
säestää kannukset»
Nämä sanat kuultuaan heitti munkki
valepukunsa, ja Gösta Berling seisoi balkongin alla
silkkisessä, kultakirjaisessa ritaripuvussa. Hän ei
totellut kaunoisen varoitusta, päinvastoin kiipesi
ylös balkongin pilaria myöten, keikahti kalterin
yli ja, niinkuin Julius patruuna oli sommitellut,
lankesi polvillensa kauniin Mariannen jalkoihin.
Suosien hymyili Marianne hänelle, ojentaen
kätensä hänen suudeltavakseen, ja kun nyt nuo
kaksi katsoivat toisiansa, rakkauden huumaukseen
vaipuneina, laskeutui esirippu.
Ja kreivittären edessä polvillaan oli Gösta
Berling, jonka kasvot olivat herkän-tuntehikkaat
kuin runoilijan ja rohkeat kuin sotasankarin, syvät
silmät kimaltaen veitikkamaisuutta ja neroa, ker-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
