Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
103
jäten ja vaatien. Notkea ja voimakas oli hän,
tulinen ja valtaava.
Kun esirippu liikkui ylös ja alas, olivat nuo
kaksi nuorta yhä samassa asennossa. Göstan
silmät pidättivät paikallaan kaunista Mariannea, ne
kerjäsivät, anelivat.
Sitten lakkasivat käsien paukutukset, esirippu
pysyi alhaalla, kukaan ei nähnyt heitä.
Silloin kumartui kaunis Marianne ja suuteli
Gösta Berlingiä. Hän ei tiennyt, minkätähden
hänen täytyi. Gösta ojensi kätensä hänen päänsä
ympäri ja piti häntä kiinni. Marianne suuteli Göstaa
suutelemistaan.
Mutta syynä oli kokonaan parveke, kuutamo,
pitsihuntu, syynä oli ritaripuku, laulu, käsien
taputukset; nuo nuoret ihmis raukat olivat viattomat.
Eiväthän he olleet sitä tahtoneet. Ei ollut Marianne
- lykännyt luotaan kreivinkruunuja, jotka
väikkyivät hänen yllänsä, eikä mennyt ohi miljoonien,
jotka olivat hänen jaloissaan, senvuoksi, että olisi
kaivannut Gösta Berlingiä; eikä Gösta vielä ollut
Anna Stjärnhökiä unhoittanut. Ei, he olivat
viattomia, kumpikaan heistä ei ollut tätä tahtonut.
Lempeä Lövenborg, hän, kyynel silmässä ja
hymy huulilla, oli sinä päivänä ollut
esiripunhoitajana. — Hajamielinen monista surujen muistoista
ollen hän ei paljoa huomannut tämän maailman
touhuja eikä ollut oppinut sen askareita hyvin
hoitamaan. Kun hän nyt näki, että Gösta ja
Marianne olivat ottaneet uuden asennon, luuli hän,
että sekin kuului kuvaelmaan, ja niinpä hän alkoi
riipoa esirippua ylös.
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
