Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
114
»Isä, isäly huusi hän, »päästä minut sisään!
Minua paleltaa, minä värisen. On kauheata täällä
ulkona!»
Äiti, äiti, sinä, joka olet astunut niin monta
askelta palvellaksesi minua! Sinä, joka olet
valvonut niin monta yötä minun tähteni, miksi nukut
sinä nyt? Äiti, äiti, valvo vielä tämä ainoa yö, ja
minä en koskaan enää tuota sinulle surua!»
Hän huutaa, ja vaipuu sitten henkeä
pidättäen hiljaisuuteen kuullakseen vastausta. Mutta
kukaan ei kuullut häntä, kukaan ei totellut häntä,
kukaan ei vastannut.
Silloin vääntää hän käsiänsä tuskasta, mutta
hänellä, hänen silmillään ei ole ainoatakaan
kyyneltä.
Tuo pitkä, tumma rakennus suljetuin ovin ja
valottomin ikkunoin oli kamalan liikkumaton yön
keskellä. Mitä tulee hänestä nyt, kodittomasta?
Häpeän-leimattu ja häväisty on hän nyt ja on oleva
niin kauan kuin taivaan kupu hänen yllänsä
kaareutuu. Ja itse hänen isänsä painoi tulisen
poltinraudan hänen olkapäähänsä.
vIsä», huutaa hän vielä kerran, »mitä tulee
minusta? Ihmiset uskovat kaikkea pahaa minusta.»
Hän itki kuolon tuskissa, hänen ruumiinsa oli
kylmän kangistama.
Voi, että moinenkin surkeus saattaa langeta
sen osaksi, joka äsken seisoi niin korkealla! Että
niin helposti voi sortua kurjuuden kuiluun! FEI-
käämme huolehtiko elämästä! Kuka purjehtii
varmalla aluksella? Ympärillämme kuohuu suru
kaikkialla kuin aaltoava meri, katso, aallot nuo-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
