Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
121
edes toista kättään sen verran, että voisi vastata
Göstan hyväilyyn.
Hän muisti kaiken. Hän makasi siinä
kankeana ja liikkumatta, ja ajatteli niin selvästi ettei
koskaan selvemmin. Oliko hän rakastunut Gösta
Berlingiin? Oli, se oli varmaa. Oliko se vain
yhdeniltaista päähänpistoa? Ei, sitä oli kestänyt kauan,
monta vuotta.
Hän vertaili itseänsä Cöstaan, ja muihin
Vermlannin ihmisiin, jotka olivat kaikki välittömiä kuin
lapset. Joka halua, joka heitä ajoi, he tottelivat.
He elivät vain ulkonaista elämäänsä, eivät
koskaan tarkastaneet sielunsa syvyyksiä. Mutta
Mariannesta oli tullut sellainen, millaiseksi tullaan
matkustamalla maailmassa ihmisten joukossa; hän ei koskaan
voinut antautua täysin mihinkään. Rakastipa hän,
niin, teki mitä tahansa, niin toinen puoli hänen
minuuttansa ikäänkuin seisoi ja katsoi häntä
kylmästi ja ivallisesti hymyten. Hän oli ikävöinyt
intohimoa, joka tulisi, tempaisi hänet mukaansa
hurjan mielettömästi. Ja nyt hän oli tullut, tuo
mahtava. Silloin, kun hän suuteli Gösta Berlingiä
balkongilla, silloin oli hän ensi kerran unhoittanut
itsensä.
Ja nyt tuli sama intohimo häneen taas, hänen
sydämensä jyskytti niin että hän kuuli sen
lyönnit. Eikö hän pian voisi käyttää jäseniänsä? Hän
tunsi hurjan riemun siitä, että hänet oli hyljätty
pois kotoa. Nyt oli hän epäröimättä Göstan.
Miten tuhma hän oli ollut, niin monta vuotta
kahlinnut ja pakottanut; rakkauttansa. Oi, ihanaa,
ihanata on heittäytyä rakkauden valtaan. Mutta eikö
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
