Full resolution (JPEG) - On this page / på denna sida - Sidor ...
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
Below is the raw OCR text
from the above scanned image.
Do you see an error? Proofread the page now!
Här nedan syns maskintolkade texten från faksimilbilden ovan.
Ser du något fel? Korrekturläs sidan nu!
This page has never been proofread. / Denna sida har aldrig korrekturlästs.
147
Velho on hyvin kamala. Asuuko hän vielä
Vermlannin metsien pimennossa ja laulaa loitsujansa?
Himmentääkö hän vielä hymyilevien seutujen
kauneutta, lamaako hän vielä elämisen iloa? Suuri
on ollut hänen valtansa, sen tiedän minä, jonka
kehdossa on pidetty terästä ja kylpyvedessä
Hhiiliä, minä tiedän sen, minä, joka olen tuntenut
hänen rautakouransa sydämeni ympärillä.
Mutta elköön kukaan luulko, että minä nyt
alan kertoa jotain kauheata ja hirmuista. Se on
vain vanha tarina Gurlita-kukkulan suuresta
karhusta, siitä minun nyt pitää kertoa, ja jokainen
saa sitä uskoa tai olla uskomatta, miten vain
haluttaa, niinkuin kaikkia muitakin metsästysjuttuja.
* *
Suurella karhulla on kotonsa sillä komealla
vuorenhuipulla, jota sanotaan Gurlita-kukkulaksi ja
joka kohoaa jyrkkänä ja vaikeapääsyisenä ylisen
Lövenin rannalla.
Kumoon suistuneen hongan juuret, joiden
välillä sammal-turve vielä riippuu, muodostavat
seinät ja katon hänen asuntonsa ympärille, haarat ja
risut suojelevat sitä, lumi sitä riveää. Hän voi
köllötellä siellä suloisessa rauhassa, nukkuen kesästä
— kesään.
Onko hän siis runoniekka, ventomielinen
uneksija tämä karvainen metsänkuningas, tämä
vinosilmäinen ryöväri? Tahtooko hän makaamalla
unhoittaa kylmän talven koleat yöt ja värittömät
päivät, herätäkseen purojen lirinään ja lintujen lau-
<< prev. page << föreg. sida << >> nästa sida >> next page >>
